Auringon alla

Erämaan autioilla pihoilla

Road tripin aikana tuli ajettua jokunenkin maili erämaassa. Pysähdyimme heti alkumatkasta Los Angelesin ja Las Vegasin välillä Amboyssa, joka ei ole varsinaisesti mitenkään autioitunut, mutta melko hylätylle siellä silti näytti. Ajomatkojen aikana vastaan tuli lukuisia asumattomia taloja, autonraatoja ja entisiä huoltoasemia, kauppoja tai ravintoloita. Sinne ovat jääneet, pystyyn kuolemaan, kun elämä on siirtynyt jonnekin muualle.

El Pasosta lähdettäessä paahdoimme melkein yhtä kyytiä moottoritietä kohti Tucsonia. Yhden kylän kohdalla kaarsimme liittymästä vanhalle, pienemmälle tielle ja olimme taas keskellä yhtä puoliautioitunutta kylää. Kyseessä oli Bowie, joka on melkein elokuvista tuttu Rambon kotikylä. Tosin kylää ei koskaan näytetä, siihen vain viitataan. Mutta nimi oli Antille tuttu, joten kurvasimme tuppukylän läpi ja pysähdyimme hetkeksi. Kylän koirat haukkuivat meille niin, että autiot kadut raikuivat. Eivät olleet tainneet nähdä vieraita pitkään aikaan.

#blogisitarina: Auringon alla valmiina lähtöön

Kolme vuotta Historia de Viajes -blogiaan kirjoittanut Kaksu heitti minua eri blogeissa kiertävällä #blogisitarina-haasteella ja koska alkuvaiheista on jo neljä vuotta aikaa, on tässä vaiheessa ihan hauskakin palata niihin aikoihin. Oman blogini tarina lähti liikkeelle ehkä hieman poikkeuksellisesti siitä, että perustin ruokablogin. Idean sain eräänä sateisena syysaamuna, kun mietin mille alkaisin elämässäni. Olin jättänyt yli kahdeksan vuoden rupeaman jälkeen matkailualan ja aloittanut opiskelemaan kasvatustieteitä oman KTM-tutkintoni tueksi. Opettajan ammatti siinti haaveissa, mutta ovet opekorkeaan eivät olleet auenneet. Ajattelin, että olisi hyvä osata käyttää blogityökaluja ja oman nettisivun rakentaminen kiehtoi, joten klikkasin itseni Bloggeriin ja siitä se lähti.

Ensimmäinen blogiin postaamani kuva oli sisilialaisesta ravintolasta Taorminasta.

Päädyin ruokaan siksi, että siitä tuntui riittävän juttua useampaankin postaukseen, olihan syöminen joka päivään kuuluva aktiviteetti. Heti alusta lähtien kantavana ideana oli muistella reissussa koettuja ruokajuttuja ja hyvin pian myös matkoja itsessään, olinhan tottunut matka-asiantuntijana puhumaan matkoista lähes taukoamatta. Jotenkin se tyhjiö, minkä alanvaihto aiheutti, piti täyttää. Lopulta kuitenkin katsoin blogiani, jossa yhdessä postaksessa puhuttiin arkisista pinaattiletuista ja seuraavassa Intiasta ja päätin, etten halua sekoittaa ruokaohjeita ja matkajuttuja. Vaihtoehtona olisi ollut muuttaa blogin idea lifestyleksi, mutta koska en halunnut (halua?) paljastaa itsestäni kovin paljoa, ei se tuntunut houkuttelevalta.

New Yorkin lomalla en vielä arvannut, että aloittaisin bloggaamisen
heti kotiin palattuani.

Niin syntyi Auringon alla, aluksi Bloggeriin, ja piakkoin Marinella bongasi minut ja ehdotti Rantapalloon siirtymistä. Rantapallossa parasta oli yhteisöllisyys ja tietynlainen näkyvyys ja sain sen kautta varmasti suurimman osan lukijoistani. Lopulta mainokset ja oman blogin ulkonäköön liittyvät asiat alkoivat kuitenkin ärsyttämään sen verran, että vaihdoin takaisin omalle alustalle ja ostin domainin auringonalla.com.

Dubaissa olin ensimmäistä kertaa reissussa sillä silmällä, että
pitäsköhän tästä postata jotain.

Miten täällä on sitten sujunut? Ihan hyvin, ja ulkonäköseikat ovat enää kiinni vain omasta laiskuudesta uuden opettelun suhteen. Tein parisen vuotta sitten, pian muuttoni jälkeen, sellaisen virheen, että kaikki kuvani hävisivät blogista. Näitä juttuja korjailen edelleen, jos jaksan. Välillä tuntuu siltä, että päivätyön, opiskelujen (kyllä, siellä opekorkeassa), yhden sivutyön ja kahden blogin pyörittämiseen ei tahdo riittää aika, jos meinaa tehdä elämässään jotain muutakin. Toisaalta kirjoittaminen ja matkailu ovat intohimojani, samoin valokuvaus. Jos en tekisi tätä, niin mitäs sitten? Lisäksi olen tavannut bloggaamisen kautta paljon ihania ihmisiä ja uusia ystäviä, joten kyllä tämä on ehdottomasti maailman paras harrastus!

Pargassa minulla oli ensimmäistä kertaa läppäri mukana ja kirjoitin
matkapäiväkirjaa lähes joka päivä.

Meksikolainen El Paso

El Paso valikoitui kiintopisteeksemme road tripillä siksi, että halusimme koukata edes pienen kulmauksen verran Texasin puolelle ja toisaalta Meksikon läheisyys kiehtoi. Olisi ollut hienoa kurvata samalla rajan toiselle puolelle, mutta siihen ei ollut aikaa, enkä tiedä millaisia käytännön toimenpiteitä se olisi vaatinut.

Kaupunkiin saavuttuamme ajelimme aluksi päämäärättömästi rajaa ja Rio Grandea myötäillen. Oli lähes shokki huomata, kuinka kaksi kaupunkia elävät eristettyinä toisistaan ja kuitenkin vain kivenheiton päässä. Kun auton ikkunasta katsoi ulos, näkyi Juárezin puolen talomeri hieman ränsistyneenä mutta paikoin värikkäänä. Siitä ei ollut epäilystäkään, että missä menee raja, sillä muurin läsnäolo oli huomattava ja siellä missä joki ei tuonut lisäestettä rajan ylittämiseen, partioi paikalla vartijat.

Me lähdimme El Pasoon etsimään meksikolaista fiilistä ja sitä myös saimme. Ajoimme autoilukierroksemme päätteeksi keskustassa melko satunnaisesti lähelle rajanylityspaikkaa. Jätimme auton parkkiin ja kiertelimme hetken verran lähikortteleita, joissa soi lattarityyliin musiikki ja talot olivat iloisen värikkäitä samoin kuin kadulla liikkuvat ihmiset. Eipä olisi uskonut, että Texasissa ollaan.

Illalla menimme juuri ennen auringonlaskua kaupungin kauneimmalle näköalapaikalle ja seurasimme pimenevää iltaa ja tuhansien valojen syttymistä. Juárezin puoli näytti kimmeltävälle valomerelle ja sieltä ylhäältä käsin rajanveto tuntui vielä käsittämättömälle: tässä on USA, tuossa on Meksiko.

Very Large Array

Eiköhän palata taas road tripin pariin, vaikka reissusta alkaa olla kulunut jo kuukausia, huh! Ja seuraava Jenkki-reissukin on jo ihan käsillä, joten parempi pistää isompi vaihde silmään.

Very Large Array ei sanonut minulle mitään ennen kesäkuuta, mutta Anttia se oli kiinnostanut pidemmän aikaa. Paikka sijaitsi (melko) sopivasti Albuquerquen ja El Pason välillä, tehden vain pienen(?) mutkan Socorron kohdalta. Radio-observatoriolla on pieni visitor center, jonne kurvasimme heti ensimmäiseksi. Alueen pääsymaksu ei ollut mitään maltaita ja sillä olisi saanut omatoimisen kierroksen lisäksi opastetun kierroksen ja esityksen aditoriossa.

Me päätimme kierrellä nopeasti itseksemme, vaikka toisaalta eipä siellä juuri muita turisteja näkynyt sillä hetkellä. Kierros ei ole todellakaan pitkä, vaan kävellä saa lähinnä yhden jättimäisen lautasantennin luokse ja muutamaan muuhun paikkaan pihapiirissä. Käytännössä antenneja voi ihailla kauempaa myös päätieltä käsin. En ihmettele, että täällä on kuvattu ainakin yksi tieteiselokuva!

Muistoja Meksikosta

Siskoni on lähdössä lomailemaan Meksikoon ja heti lennot ostettuaan hän oli (tietenkin) suunnannut blogini puolelle kurkkaamaan Meksiko-jutut ja vinkit. Paitsi että koska tämä tollo (minä, ei siskoni) meni joskus pari vuotta sitten kadottamaan kaikki bloginsa kuvat, niin eihän sieltä löytynyt oikein mitään. Laiskuus, mikä ihana tekosyy jättää omat virheet korjaamatta!

Mutta nyt voin ylpeänä ilmoittaa, että kuvat ovat tulleet Meksikon osalta takaisin! Eli jos haluat nähdä jättimäisen koppiksen ja Coban Indiana Jones -henkiset maisemat, sateisen Cozumelin ja kuuluisan Chichen Itzan, niin klikkaa ihmeessä. Hyvityksenä olen koonnut tähän julkaisemattomia kuvia Meksikon lomastani, joka tapahtui siis kymmenen(!) vuotta sitten.

Playa del Carmen valittiin muuten juuri Mondon Top 50 -kohteiden listaykköseksi rantakohteissa. Ja kyllä, Carmenin ranta (varsinkin Mamita) oli hieno!

IGTravelThursday / Herkuttelijan Budapest

Viime viikonlopun minilomalla Budapestissä meillä oli aikaa neljän eri aterian ja yhden kahvittelun verran. Se oli sinällään harmi, sillä kaupunki oli täynnä, siis oikeasti ihan täynnä mielenkiintoisia ruokapaikkoja! Olin todella positiivisesti yllättynyt, vaikka toisaalta osasin jotain hyvää odottaakin, kun vihdoin edellisenä viikonloppuna olin hetken aikaa tutustunut tulevaan reissukohteeseen.

Saavuimme perille perjantaina illalla, joten kurvasimme heti laukut hotellille heitettyämme lähimpään rauniobaariin, joka meidän tapauksessa oli niistä se tunnetuin eli Szimpla Kert. Meininki oli jo sellainen, kuten perjantai-iltaan kuuluu, mutta onneksi mahduimme vielä sisäpihan perällä olevan grilliravintolan pöytään, joka vapautui kuin tilauksesta meitä varten. Tilasin lammasburgerin, joka oli ryyditetty timjamilla ja punajuurella, joten kokemus oli sekä maukas että sopivan erilainen perusburgeriin verrattuna. Tässä vaiheessa huomasimme, että Budapestin hintataso oli ilahduttava, sillä hampurilaisen ja oluen sai noin kuudella eurolla. Lauantaina kävimme lasillisella toisessa kertissä, Grandiossa, jossa toimii myös hostelli.

Hotellimme hintaan kuului aamupala läheisessä kahvilassa, joten lähdimme liikenteeseen joka aamu sen voimin. Sitten saikin kierrellä kaupungilla hyvän tovin, ennen kuin nälkä alkoi yhtään kolkutella vatsaa. Lauantaina halusimme vierailla Budapestin suuressa kauppahallissa ja sen lisäksi, että ihailimme rautatieasemaa kooltaan ja ulkonäöltään muistuttavaa rakennusta, päätimme testata paikan lounastarjonnan. Toisen kerroksen ravintolat pystypöytineen olivat äärimmäisen täynnä, mutta päädyimme silti jonottamaan niistä ehkä suosituimpaan, joka myi unkarilaisia täytettyjä lettuja, langoseja. Tilauksen kanssa meillä kävi pieni viba, sillä epähuomiossa nyökyttelimme kyllä kyllä ihan jokaisen lettuun tulevan täytteen kohdalla ja lopulta meillä oli edessä valtaisa ja paikallisittain melko hintava langos. Onneksi emme sentään olleet tilanneet molemmille omia! Hyväähän se oli, mutta emme kyllä lopulta jaksaneet syödä yhtä lettua edes puoliksi.

Itapäivästä lähdimme etsimään kivaa vanhaa charmia henkivää kahvilaa ja löysimme sellaisen lopulta ihan hotellimme läheltä. Auguszt Cukraszda oli sulkemassa oviaan tunnin päästä, joten tiskissä ei ollut enää ihan täyttä valikoimaa ja jouduimme jakamaan viimeisen kermaleivoksen, joita olimme tilanneet kaksi. Mutta olipa herkullista! Lisäksi tilasimme pallon itse tehtyä vadelmasorbettia.

Illalla kävelimme kaupunkikierroksemme päätteeksi takaisin kauppahallin liepeille ja söimme illallista hauskassa ja taiteellisessa Puderissa. Ruoka oli listalla arviolta ”perinteistä unkarilaista modernilla twistillä” ja lopulta päädyimme molemmat tilaamaan kanaa. Annoksemme menivät sekaisin ja paprikakanan sijasta söin vuohenjuustokanaa, mikä oli ihan ok, mutta ei mitenkään yllättävää. Miljöö sen sijaan oli käymisen arvoinen juttu!

Sunnuntain herkuttelut kiteytyivät Corinthia hotellin brunssiin, mikä oli rahallisesti reissun suurin panostus (30e), mutta mikä oli ehdottomasti jokaisen sentin väärti. Viiden tähden hotellin ravintolan sunnuntaibrunssille ei välttämättä pääse ilman pöytävarausta, mutta meillä kävi tuuri, kun alkuiltapäivästä oli vielä muutama kahden hengen pöytä vapaana. Miljöö oli tällä kertaa odotusten mukaan elegantti livemusiikkeineen ja koko ajan ympärillä pyörivine tarjoilijoineen, joten ero rauniobaareihin oli melkoinen. Paikan simpukat olivat ehkä parhaita koskaan syömiämme simpukoita ja jälkkäribuffet vei odotetusti mennessään. Samoin juustotarjoilu. Ja jäätelöbuffa. Sitä ennen olinkin mättänyt kaksi kierrosta alkupalapöydässä, joka ei ollut hassumpi sekään. Kaikki juomat kuuluivat hintaan ja samppanjaa täydennettiin lasiin jatkuvasti. Voiko sunnuntaita enää paremmin viettää?

IGTravelThursday on kerran kuussa tapahtuva Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert Veera Bianca . Oma Instagram-profiilini löytyy @heidialande.

Uusi lempparini: värikäs Albuquerque

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ei Albuquerque ollut meille juuri millään muotoa edes teoriassa tuttu paikka. Vietimme kaupungissa yhden myöhäisen iltapäivän ja suht aikaisen aamun, joten kovin paljoa emme ehtineet tuossa ajassa näkemään, mutta sekin vähä vakuutti meidät kaupungin omaleimaisuudesta.

Omatoimisen Breaking Bad -kierroksemme lomassa ehdimme näkemään muutenkin kaupunkia, vaikkakin suurin osa ajasta meni autossa istuen. Yksi pysähdyspaikkamme oli New Mexicon yliopiston kampuksen vieressä sijaitseva alue, jonka kuuluisa (ja ainakin Man v. Food -ohjelasta tuttu) Frontier-ravintola houkutteli meitä vähintäänkin päivällisen verran. Jouduimme jättämään auton muutaman korttelin päähän parkkiin, mutta se oli ehdottomasti hyvä käänne, sillä samalla saimme ihastella alueen värikkäitä pikkukauppoja ja ravintoloita. Yliopiston läheisyys näkyi, sillä alue oli selvästi nuorten aikuisten suosiossa.

Frontierin tienoille saapuessamme saimme ravintolan takapihalta ystävällisen huiskautuksen ja tervetulotoivotuksen. Itse ravintola oli hauska sekoitus ainakin kolmea erityyppistä paikkaa ja sapuskat oli todella hyvät ja edulliset.

Ruokailun jälkeen jatkoimme autoilua kohti Albuquerquen keskustaa ja ajelimme auringon laskiessa teatterien ja muiden huvituspaikkojen muodostaman muutaman korttelin alueen läpi. Ohitimme myös puiston, joka näytti olevan meksikolaistaustaisten suosiossa ja jonka laidalle oli parkkeerattu useampikin puunattu lowrider. Me jatkoimme matkaa Rio Granden suuntaan, sillä taivas oli nousevan ukkosmyrskyn johdosta tummanpuhuva ja auringonlasku taas välkehtivän vaaleanpunainen. Arvasimme oikein, satunnaiselta näköalapaikalta, keskeltä asutusaluetta, oli upeat näkymät joelle ja kaupunkiin.

Seuraavana päivänä meillä oli hieman aikaa kierrellä Albuquerquen vanhassa kaupungissa. Olimme sen verran aikaisin liikenteessä, että kovin moni paikka ei ollut auki, mutta toisaalta muut turistit eivät olleet vielä liikenteessä. Alueen talot ovat ihastuttavan pyöristettyjä ja ruskean eri sävyisiä (kuten Albuquerquessa tyypillisesti on) ja jokaisen talon nurkalta roikkui kuivattuja chilipaprikoita. Keskuspuiston laidalla oli vanha Mummo Ankan auton tyylinen ajoneuvo tiessä kiinni, joten luulin sen olevan joku turistijuttu. Hetken autoa tiirailtuani (ja melkein sen etupenkille hypättyäni) huomasin kuitenkin, että kyseessä oli ihan oikesti ajossa oleva auto ja myöhemmin kuulin, että joku tyyppi oli just ajanut sillä siihen parkkiin. Huh, hyvä, etten joutunut putkaan autovarkauden yrityksestä!

Breaking Badin Albuquerque

Ennen viime kesän reissua meillä ei ollut juuri mitään mielikuvia New Mexicosta tai sen pääkaupungista Albuquerquesta. Paitsi Breaking Bad. Ja kun oikein muisteltiin, niin tietty oltiin nähty joku Man v. Food -jaksokin. Joka tapauksessa odotimme Albuquerquen osuutta innoissamme ja emme ainakaan pettyneet, sillä kaupunki oli mukava ja persoonallinen. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa, sillä tämä on pyhitetty yhdelle parhaimmista tv-sarjoista eli Breaking Badille!

Koska meillä ei ollut mitään ennakkotietoa kaupungista ja lisäksi olimme niin laiskoja, että teimme suurimman osan googlettelusta vasta paikan päällä motellilla, olimme ohjelmoineet navigaattoriin muutamia Breaking Badista tuttuja paikkoja. Näin päästiin ajelemaan kaupungilla erinäisten kiintopisteiden varassa ja samalla näimme tyypillisiä albuquerquelaisia kaupunginosia.

Ennen kuin edes saavuimme kaupunkiin, pysähdyimme yhdessä sarjasta tutussa paikassa, nimittäin neljän osavaltion risteyskohdassa (Four Corners Monumentilla). Kyseessä oli yllättävän suosittu nähtävyys ja lopulta viralliseen risteyskohtaan piti jonottaa, sillä tietenkin jokainen halusi kuvauttaa itsensä, lapsensa ja anoppinsa eri osavaltioissa kuin itse.

Albuquerquessa kävimme ensin autopesulalla, jonka liepeillä törmäsimme mieheen, joka oli myös omatoimisella Breaking Bad -kierroksella. Naureskelimme hieman, että on tämäkin touhua, vaikka autopesula oli ihan hauska rakennus muutenkin. Toinen paikka oli sarjassa välillä vilahtava mäyräkoirakyltillä varustettu snagari, jossa kävimme vielä illan päätteeksi pyörähtämässä.

Todellinen nähtävyys oli kuitenkin seuraavana päivänä matkan varrelle sattunut Twisters eli Los Pollos Hermanos, joka selvästi kerää enemmänkin Breaking Bad -turisteja. Pikaruokalan seinälle on jätetty yksi Los Pollos Hermanos -maalaus ja sarjan kuvauksista kertovat myös erilaiset julisteet. Sarjan fanit voivat myös jättää puumerkkinsä tiskillä sijaitsevaan vieraskirjaan.

Kaiken kaikkiaan Breaking Bad näkyi Albuquerquessa selvänä ylpeyden aiheena. Monet turistikaupat myivät aiheeseen liittyviä t-paitoja, niin Heisenbergin kuin Saulin naamoilla varustettuina ja lisäksi kadulta saattoi bongata ikonisia Heisenberg-piirroksia. Sarjan kuvaaminen Albuquerquessa on ollut kaupungille varmasti melkein yhtä iso lottovoitto kuin itse kaupunki Breaking Badille.

Singapore vs. Hongkong

Poden tällä hetkellä pahemmanlaatuista Aasia-ikävää. Viimeisen vuoden sisällä tehdyt reissut Singaporeen, Balille, Hongkongiin ja Filippiineille ovat olleet näyttävä paluu Aasiaan, joka joskus oli ehdoton suosikkini. Sen jälkeen ja tässä välissä on tullut lisää suosikkeja, joten Aasian-matkailussani oli muutaman vuoden tauko. Nyt en halua enää taukoa vaan matkustaa vuorotellen itään ja länteen!

Innostuin tekemään Singapore vastaan Hongkong postauksen siksi, että en osaa päättää, kummasta kaupungista pidän enemmän. Ne ovat molemmat huippuja ja niissä on paljon samaa, mutta toki eroavaisuuksiakin. Molempien kaupunkien kanssa haluan ottaa uusinnan niin pian kuin mahdollista!

Ollaanko nyt Aasiassa?

Singaporeen saapuessa kaupunki näytti lentokenttäjunan kyydistä sellaiselle, että voitaisiin olla missä päin maailmaa tahansa. Mietin aluksi hämmentyneenä, että mihin kaikki Aasia on piilotettu. Singapore onkin tavattoman siisti ja länsimaalainen aasialaiseksi kaupungiksi, mutta onneksi fiilistä voi halutessaan käydä hakemassa keskustan ulkopuolella sijaitsevista kaupunginosista. Hongkong on sinällään vähän samoilla linjoilla, mutta siellä Aasia näkyy nopeammin ja ehkä hieman enemmän. Kaupunki on asteen verran rähjäisempi, mutta kuitenkin siisti ja helppo länkkärille.

Överiksi meni, mutta menköön

Singapore ja Hongkong ovat molemmat moderneja kaupunkeja, mutta kyllä Singapore vetää voiton mahtipontisuudellaan: Marina Bayn värivalosirkus superpuineen, hassut rakennukset ja Sentosan tekosaari saavat miettimään, että täällä arkkitehdit ovat saaneet toteuttaa villeimpiä unelmiaan tai suurimpia sisäpiirinvitsejään.

Nyt äkkiä syömään!

Molemmissa kaupungeissa yksi parhaista jutuista on syöminen, kuten Aasiassa ylipäätään. Singaporessa kannattaa harrastaa hawker centereitä, jotka ovat käytännössä sisätiloihin siirtyneitä katukeittiöitä. Kaupungista löytyy niitä laidasta laitaan, siistimmistä versioista kylmine kaljoineen hieman rähjäisempiin ja aasialaisempiin kymmenine tai satoine eri ruokavaihtoehtoineen. Hongkongissa emme törmänneet samanlaisiin keskuksiin, mutta sen sijaan katukeittiöitä löytyi sekä paljon pienehköjä, hyviä ja edullisia ravintoloita ja kansankuppiloita.

Katuelämää ja kitsiä tunnelmaa

Aasialainen katufiilis tuo minulle ensimmäisenä mieleen kullankimaltavan krääsän, suuret sähköjohtokimput, kymmenet pienet ilmastointilaitteet ja kuhisevat ihmisjoukot. Toisaalta myös esteettisyys ja koristeellisuus ovat tyypillistä Aasiaa. Sinagporessa mieleen on erityisesti jäänyt Chinatownin kukkakoristeet, jotka jatkuivat loputtomiin kadun yläpuolella. Hongkong oli kitsimpi kaupunkina ja sen kaduilla pidettiin iltaisin markkinoita. Kiinalaista tunnelmaa löytyi viimeistään kaupungin keskustan ulkopuolelta ja aasialaista neonvaloin koristeltuja mainoskylttejä tämän tästä. Hongkong on todella kaunis sateella!

Zen-fiilistä puiston siimeksestä

Singaporessa vierailimme vain yhdessä puistossa (Singapore Botanic Gardens), joka oli kyllä trooppinen kokemus sinällään, mutta varmasti vierailu Orkideapuistossa olisi räjäyttänyt potin. Hongkongissa sen sijaan hotellimme sijaitsi Kowloonin puiston vieressä ja kävelimme puiston läpi useamman kerran päivässä. Lisäksi vierailimme kaupungin laitamilla mm. Nan Lian Gardenissa, joka oli hauska erityisesti siksi, että se oli jotenkin aasialaisen säntillinen ja tarkasti muotoiltu.

Ilta pimenee, tuhannet valot syttyvät

Viimeistään pimeän tultua aasialaiset kaupungit muuttuvat satumaisiksi. Singaporea ihailtiin niin puiden latvuksista kuin Marina Bay Sands -hotellin katolta käsin ja näkymät olivat odotetusti upeat. Hongkongissa Kowloonin lahden molemmin puolin välkkyvät kaupungin valot ja välillä ohitse seilaa punaisin purjein varustettuja puulaivoja. Kaunista!

PA066190

Mahtavan Monument Valleyn länkkärimaisemissa

Vanhempani heittivät muutama vuosi sitten pienen road tripin Jenkeissä ja osittain heidän innoittamana lähdimme kaksi vuotta sitten omalle reissullemme. Kuten me, myös vanhempani haluaisivat kovasti tehdä vielä toisenkin kierroksen, sillä mielenkiintoista näkemistä riittää. Isääni jäi erityisesti kaivelemaan se, etteivät he nähneet Monument Valleyn ”inkkarimaisemia”. Kesäkuussa lisäsin heidän matkakuumettaan lähettämällä videotervehdyksen suoraan paikan päältä: ”Tässä ne isän inkkarimaisemat nyt on”.

Suunnittelumme Monument Valleyn osuutta varten oli jokseenkin surkuhupaisaa. Olimme aamulla käyneet Antelope Canyonissa ja lähteneet ajamaan kohti Utahin rajaa ja Monument Valleyta sen jälkeen. Toiveina oli: 1) se yksi kohta missä näkyy niitä kallioita, 2) se yksi suora pätkä tietä, olikos se nyt Forrest Gump roadinakin tunnettu. Jokaisen pitkän suoran tietämillä mietimme, että joko nyt, ja jokaisen kallionyppylän kohdalla katselimme arvioiden, että onko tämä nyt valokuvista tuttua maisemaa vai ei.

Saapuminen Monument Valleyn alueelle Arizonan puolelta etelästä oli jossain määrin hyvä juttu, sillä maisemat muuttuivat koko ajan hienommiksi ja hienommiksi. Aluksi pysähtelimme ihan turhaan paikoissa, joiden jälkeen tuli jotain vieläkin parempaa. Ja vihdoin Utahin puolella aloin nyökytellä tyytyväisenä, että nyt näyttää siltä, mikä mielikuva valokuvien perusteella on tullut. Ja hups, siinähän se pitkä suorakin on. Ja huomaahan sen jo siitäkin, että paikalla kuvattiin niin selfieitä kuin skeittivideoita.

Luulimme, että Monument Valleyn anti oli tässä, mutta ajoimme pidemmälle Utahin puolelle, koska reittimme kulki muutenkin sitä kautta. Ja mitä vielä, upeita kalliomuodostumia olisi riittänyt vaikka useammalle päivälle ja pienissä länkkärikylissäkin olisi voinut pysähtyä vähän pidemmiksi hetkiksi. Tänne haluan vielä uudelleen!