Ihana Village!

Yksi lempialueistani Manhattanilla on Greenwich Village, lempinimeltään the Village. Tykkään erityisesti West Villagen alueesta, jonka tunnelmallisilla kaduilla olemme muutaman kerran käyneet kävelemässä. Ensimmäisen kerran talvella ja toisen kerran – huomattavasti miellyttävämmällä säällä – kesällä. Lisäksi kesäaikaan katuja varjostaa mukava puiden vihreys, joten kuumaa ja hektistä kaupunkia pääsee pakoon hetkeksi. Toisaalta Villagen kadut ovat eri tavalla täynnäJatka lukemista ”Ihana Village!”

Levykauppakierroksella Nykissä

Yksi asia oli tällä New Yorkin reissulla ehdottomalla ostoslistalla: levyt. Niinpä suuntasimme levykauppakierrokselle Greenwich Villageen jo heti ensimmäisenä iltapäivänä. Mies tutki levyjä, minä kuvasin ja leikin levykaupanpitäjää. Ensimmäinen kohteemme oli pienehkö Disc-O-Rama, jossa myytiin levyjen lisäksi kaikenlaista krääsää karkeista matkamuistoihin ja kännykänkuoriin. Tämä oli käymistämme levykaupoista selvästi edullisin. Levyjä oli myytävänä jonkun verran ja muutamaJatka lukemista ”Levykauppakierroksella Nykissä”

(Tällä kertaa) kesäinen Washington Square

Kävimme Washington Squarella viime talvena ja paikasta huomasi heti, että se on kesällä varsin viihtyisä ja ihmiset viettävät siellä aikaa. Sanoin keskellä talven kylmyyttä, että haluaisinpa vierailla paikassa kesällä, mutta enpä olisi uskonut, että pääsen sinne jo seuraavana kesänä. Onnea on, että lennot ovat halvempia New Yorkin pysähdyksen kera! Taisimme suunnata Washingtons Squarelle jo heti ensimmäisenä päivänäJatka lukemista ”(Tällä kertaa) kesäinen Washington Square”

Itärannikon (ja ehkä maailman) parhaat burgerit

Kaikki ovat varmasti kuulleet jo kyllästymiseen saakka, että lievästi sanottuna pidän Shake Shackin loistavista, tuoreista raaka-aineista tehdyistä hampurilaisista. No pidän niistä vähintäänkin yhtä paljon edelleen ja ensimmäisenä New Yorkin iltana suunnistimme takuuvarmaan jonotuspaikkaan Shake Shackin alkuperäiseen ulkoilmaravintolaan Madison Square Parkiin. Eikö kuulostakin hienommalle sanoa ulkoilmaravintola kuin snagari? Vaikka länsirannikon parhaat burgerit, In ´n Outin hyvin samantyyliset herkkuhampurilaisetJatka lukemista ”Itärannikon (ja ehkä maailman) parhaat burgerit”

Kävelyllä upeassa Central Parkissa

Kirjoittelin edellisellä kerralla Central Parkin puistonpenkillä syödystä aamupalasta, joten ajattelin vielä kertoa, kuinka matkamme jatkui puiston näyttävämpiin osiin. Olemme käyneet Central Parkissa kahdesti aikaisemminkin, mutta puisto on niin valtava, että täysin erinäköisiä kulmia löytyy sieltä täältä. Ensimmäisellä reissulla piipahdimme ehkä puiston aktiivisimmassa osassa: lenkkeilijöiden suosiman Jacqueline Kennedy Onassis Reservoirin ympäristössä, missä hölkätään järven ympäri. Hyvä, ettemme kävellenJatka lukemista ”Kävelyllä upeassa Central Parkissa”

3 x aamupalalla New Yorkissa

Sanoin juuri miehelle, että minulla on ikävä New Yorkia. Haluaisin ehdottomasti matkustaa sinne syksyllä. Se ei ole tällä kertaa mahdollista, joten täytyy lohduttautua sillä, että olen juuri ollut kyseisessä kaupungissa ja kerännyt taas sylikaupalla mukavia muistoja. Olimme tällä kertaa Nykissä kolme päivää (neljä yötä). Koska kaupunki on meille jo vähitellen osittain tuttu, oli tämä reissuJatka lukemista ”3 x aamupalalla New Yorkissa”

Road Trip päivä 14: Hollywood ja Mulholland Drive

Tänään oli viimeinen kokonainen lomapäivämme. Vaihdoimme eilen motellin Hollywoodin puolelle, melko lähelle Sunset Boulevardia. Olemme kyllä liikkuneet koko päivän autolla, sillä etäisyydet ovat joka tapauksessa sellaiset, ettei kävellen kannata lähteä liikenteeseen (yksi mielenkiintoinen paikka siellä, yksi täällä). Olemme autoilleet paljon ympäri kaupunkia ja olen räpsinyt kameralla ainakin kolme sataa kuvaa, joten olo oli koko ajanJatka lukemista ”Road Trip päivä 14: Hollywood ja Mulholland Drive”

Road Trip päivä 13: Orange County

Toisena kokonaisena Los Angeles päivänämme päätimme lähteä ajelemaan Orange Countyyn eli OC:hen, määränpäänä n. 200km päähässä San Diego. Päivä valittiin siksi, että meillä on motellin vaihto edessä, sillä olemme kaksi viimeistä yötä Hollywoodissa. Oli kätevää aamulla pakata tavarat ja lähteä taas tien päälle. Ajoimme San Diegoon moottoritietä pitkin Anaheimin kautta. Emme nähneet Anaheimia muutoin kuinJatka lukemista ”Road Trip päivä 13: Orange County”

Road Trip päivä 12: Santa Monica ja Venice Beach

Tämä päivä oli pyhitetty rennolle hengailulle rannalla, lepäilylle ja tietenkin hyvälle ruualle. Tänään on itsenäisyyspäivä, 4th of July, joten myös paikallisten päivä on varmasti noudattanut hyvin pitkälle samaa kaavaa (kenellä nyt sitten on vapaapäivä). Suuntasimme jo aikaisin aamupäivästä Venice beachille, sillä pelkäsimme parkkipaikkojen loppuvan alta aikayksikön. Emmekä varmasti väärässä olleetkaan. Saimme oman paikkamme 20 dollarillaJatka lukemista ”Road Trip päivä 12: Santa Monica ja Venice Beach”

Road Trip päivä 11: Calico Ghost Town

Tänään oli aika jättää Golden Nuggetin kitsi meininki sekä lukuisat paljon överimmät jutut ja suunnata tien päälle. Kukkaroihimme oli kertynyt muutama kourallinen 25 senttisiä, jotka halusimme tuhlata aamupalaan halvimmassa tietämässämme paikassa: Mäkkärillä. Ja kuinka ollakaan, pääsimme eroon painavista kolikoista ja saimme vastineeksi mahan täyteen, vaikka kokemus ei ollutkaan juuri muuta kuin nostalginen minulle (silloin IowassaJatka lukemista ”Road Trip päivä 11: Calico Ghost Town”