Tänään oli aika jättää Golden Nuggetin kitsi meininki sekä lukuisat paljon överimmät jutut ja suunnata tien päälle. Kukkaroihimme oli kertynyt muutama kourallinen 25 senttisiä, jotka halusimme tuhlata aamupalaan halvimmassa tietämässämme paikassa: Mäkkärillä. Ja kuinka ollakaan, pääsimme eroon painavista kolikoista ja saimme vastineeksi mahan täyteen, vaikka kokemus ei ollutkaan juuri muuta kuin nostalginen minulle (silloin Iowassa harrastimme näitä aamupaloja aina tien päällä).
Emme ajaneet Las Vegasista yhtä kyytiä Losiin vaan pysähdyimme matkan varrella Calico Ghost Townissa, joka on entinen kaivoskylä, nykyinen restauroitu nähtävyys. Kylässä oli taas kerran melko kuuma, tosin taisi olla vain 40 astetta eli reilusti viileämpää kuin edellisenä päivänä Death Valleyssä. Kiertelimme kylänraittia, jossa osa rakennuksista oli enemmän kunnostettu ja osa lähes raunioina.
Aavikolla ajaessa törmää vähän väliä hylättyihin taloihin tai jopa isompiin kokonaisuuksiin. Jotenkin niistä tulee hieman surumielinen olo ja sellainen fiilis, kuin talon asukkaat olisivat joutuneet pakenemaan aavikon ankaria luonnonoloja ja hylkäämään kotinsa. Calicossa on asunut parhaimmillaan 1200 asukasta (1880-luvulla), sen jälkeen kylä on autioitunut, kunnes taas 2000-luvulla sinne on muuttanut muutama asukas.
Tämän päivän ajo-osuus ei ollut mitenkään rankka, noin 450km. Meitä kuitenkin hieman epäilytti saapuminen Los Angelesin monikaistaisille teille. Toki Vegasissa ja San Franciscossa oli suuria teitä myös, mutta ennakko-odotustemme mukaan Losissa liikenne olisi vielä asteen hurjempaa.
Kaikki meni kuitenkin ihan kerralla nappiin emmekä edes jumittuneet ruuhkiin. Kaistoja ja nopeutta riittää, mutta pääsimme aina haluamastamme liittymästä ulos eikä mitään ongelmia toistaiseksi ole ollut. Lisäksi motellimme, Paradise Inn, on oikein sympaattisen oloinen, vaikka pihalla päivystävä koira haukkui meille vihaisesti eikä päästänyt meitä ohitseen, kun etsimme respaa.
Pienen lepotauon jälkeen päätimme tehdä jotain vielä samalle iltaa. Lähdimme Jackie Brownin jalanjäljissä käymään Del Amo Mallilla Torrancessa. Tällä kertaa liikenne puuroutui täysin ja liikuimme kävelyvauhtia kilometritolkulla. Löysimme kuitenkin ostarille heti kerrasta ja muutaman ostoksen lisäksi kävimme muutamalla elokuvan kuvauspaikalla (joita emme tienneet varmaksi, mutta varmistimme myöhemmin netistä). Tarvinneeko mainita, että olemme jonkinlaisia Tarantino-faneja.
Ostarin jälkeen suuntasimme lähimmälle T.G.I. Friday´sille, sillä edellinen loistava illallinen oli jäänyt kummittelemaan mieleemme (lisäksi seuraavaksi listallamme ollutta Wendy´siä ei googlen mukaan löytynyt lähimailta). Tälläkin kertaa ruoka oli todella hyvää, kokemus muuten ei kaikkein parhaimpia. Ravintola oli melko täynnä, se oli todella meluinen (ihmiset olivat jo vahvasti juhlatuulella huomisen 4th of Julyn johdosta) ja lisäksi pöytämme oli äärimmäisen keikkuva.
Pyysimme saada vaihtaa ulkoterassille, missä oli rauhallisempaa. Ulkona oli huomattavasti mukavampaa, sillä siellä ei istunut kovin montaa muuta. Huono puoli oli se, että palvelu oli epäjenkkiläisen hidasta. Lisäksi ulkona oli kylmä, sillä lämpötila oli noin 20 ja me olimme olleet muutaman edellisen päivän 50 asteessa ja pukeutuneet sen mukaan (vahingossa). Onneksi saimme herkkuhampurilaisemme jossain vaiheessa, jonka jälkeen söimme ne melko nopeasti, että pääsemme autoon lämmittelemään. Huomenna pitää varustautua lämpimillä vaatteilla!
Ps. Huomenna on itsenäisyyspäivä eli 4th of July, jolloin ammutaan perinteisesti raketteja. Osa ei ole malttanut odottaa huomista vaan raketteja paukahtelee siellä täällä. Sitä seuraa useasti paloautojen sireeni, nyt tunnin sisällä motellimme ohitse on mennyt jo kaksi paloautoa. Saas nähdä mitä yöstä tulee, sillä myös meidän pihalla pamahtelee välillä…
Auringon alla 