Road Trip päivä 10: Death Valley

Toinen Las Vegas -päivämme oli pyhitetty luonnonnähtävyyksille. Alun perin suunnitelmissa oli käväistä Grand Canyonilla, mutta pienen tutkiskelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, ettei siellä niin vain käväistä, tai jos käväistään, niin helikopterilla. Muutoin vaihtoehtoina on ajaa noin 200km päähän suht kalliiseen turistirysään tai 500km parempaan kohtaan. Eli pahimmillaan 1000km yhden päivän aikana.

Päädyimme sitten hieman vähemmän kuuluisaan paikkaan, mutta muutoin oikein hienoon nähtävyyteen eli Death Valley:hin. Matkaa sinne tulee 200km suuntaansa eli saman verran kuin lähimmälle Grand Canyonin näköalapaikalle, mutta ilman pakkopaketoituja turistikierroksia ym. shuttlebusseja.

Söimme ensin aamupalaa hotellimme Starbucksilla. Tiskistä valittu New York kinkku+cheddar -leipä ei ollut kovin kummoinen, mutta cheese danish sitä vastoin oli herkullinen. Tosin emme jaksaneet syödä sitä edes puoliksi, niin valtava se oli (kuten kaikki ruuat täällä).

IMG_20130702_084254

Navigaattoriin ohjelmoitiin Furnace Creek ja matka läpi autiomaan alkoi. Tosin matkan varrella oli taas hyvin pysähdyspaikkoja ja pieni Pahrumpin kaupunki. Kaupunki oli siitä hassu, että sen päätien varrelta löytyi kolme(!) ilotulitekauppaa. Lähipäivinä kauppa käy varmasti kuumana (4th of July), mutta mitä ihmettä ne tekee vuoden muut päivät?

Matkalla näkyi myös yksi pieni autioitunut alue, jossa kasvit olivat vallanneet talot ja tunkivat ulos ikkuna- ja oviaukoista. Näimme muuten matkalla Las Vegasiin myös autioituneen vesipuiston, missä kasvit olivat myös ottaneet ylivallan. Yritän saada siitä valokuvan huomenna, kun olemme oikealla puolella tietä.

Ennen kuin ajoimme Furnace Creekiin, törmäsimme Zabriskie Pointiin, joka oli myös päivän ohjelmalistalla. Päätimme pysähtyä kyseiselle näköalapaikalle saman tien ja samalla tarkistaa info-pisteestä Death Valleyn pääsymaksun. Info-pisteissä, joita näimme muutamia, on vessojen lisäksi maksuautomaatti, jolla tulee maksaa halutut oikeudet luonnonpuistoon. Me viivyimme vain yhden päivän ja olimme liikenteessä autolla, joten maksumme oli 20 dollaria. Maksukuitti ohjeistettiin laittamaan kojelaudalle, mutta emme kyllä huomanneet missään kenenkään tarkistavan maksuja tai ylipäätään olevan töissä alueella. Käytännössä tuo luonnonpuistomaksu lienee siis hieman omantunnon juttu.

Zabriskie Pointin parkkipaikalta on hieman nousua näköalapaikalle. Vaikka nousu näyttää helpolle, on se kuitenkin 50 asteen lämmössä lähes tuskallista. Aurinko käristää ihoa ja tuuli on kuin kuuma fööni. Automme mittari näytti enimmillään 125 astetta (yli 50 astetta) ja kuuminta oli juuri noilla tienoilla. Näkymät olivat kuitenkin todella hienot, kyllä luonto voi muovata kauniita maisemia niinkin tylsästä aineksesta kuin kivi!

aavikko3

Jatkoimme matkaa Furnace Creekiin, jossa ei loppujen lopuksi ollut juuri mitään nähtävää. Paikassa on visitor center, melko alkeellinen lentokenttä (joka oli paikan mielenkiintoisin osuus meidän mielestä) sekä jonkinlainen ranch-tyyliin rakennettu resort. Kävimme ostamassa hieman viilentävää juomista ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Kolmas kohde oli Dantes View, jonne ajettiin asfaltoitua sivutietä pitkin. Lopuksi tie nousi jyrkästi ylöspäin. Perille saavuttuamme huokaisimme heti ihastuksesta, näkymät olivat todella hienot! Täälläkin oli pieni kävelymatka parkkipaikalta varsinaisille näköalapaikoille, vaikka parkkipaikaltakin olisi nähnyt ihan hyvin. Onneksi ilma oli ylempänä jo viileämpää (jopa 40 tuntuu tällä hetkellä viileämmältä) eikä tuuli ollut tulikuumaa. Tosin täälläkin nousi hiki pintaan, kun tarpoi soraisia ylä- ja alamäkiä.

Paluumatkalla meihin iski hirveä väsymys emmekä meinanneet millään pysyä hereillä. Onneksi matkaa oli vain sen 200km, sillä 500km ajomatka ei olisi onnistunut sitten millään.

Hieman enne Las Vegasia pysähdyimme eräällä perusjenkkiläisellä ulkoilmaostarilla syömässä paljon mainetta keränneessä In ´n Out -hampurilaisketjussa. Kyseinen ketju näkyy lähes joka kulmilla täällä lännessä, mutta ilmeisesti itärannikolla ketjulla ei ole vielä yhtään paikkaa, emmekä siis olleet vielä kokeilleen kuuluisia double double animal style -hampurilaisia. Nyt olimme päättäneet jo edellisenä päivänä, että paikka testataan tänään.

IMG_20130702_161228

Ja voi kyllä, ne olivat niiin hyviä! Selkeästi tuoreita ja hyvistä raaka-aineista tehtyjä. Silti yksi tuplahampurilainen maksoi alle 4 dollaria! Käsittämätöntä, miten siihen hintaan voi myydä tuollaisia hampurilaisia. Tosin myös toinen vahva suosikkimme, Shake Shackin shack burger maksaa myös alle 5 dollaria ja on tietääkseni tehty luomulihasta.

Emme osaa valita kumpi on parempi, itärannikon Shake Shack vai lännen In ´n Out. Miehen mielestä ehkä itärannikko vie voiton, minun mielestä pisteet menee tasan. Yhdestä asiasta olemme varmoja: parhaat burgerit idässä tekee Shake Shack ja lännessä In ´n Out.

2 vastausta artikkeliin “Road Trip päivä 10: Death Valley

  1. Meidän roadtrip suuntautuu tosiaan kans näille seuduille! Loistavia vinkkejä tässäkin. Toi autioitunu vesipuisto jäi kiinnostaan! Missähän kohdilla semmonen oli?

    1. Kysyin mieheltä onko hänellä muistikuvia paikan sijainnista, mutta ei valitettavasti ollut 😦 mutta ajoimme interstate 15 pitkin ja mielestämme se tuli sen varrella vastaan. Kyseessä oli pieni vesipuisto, mutta se oli ihan tien vieressä.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: