Sanoin juuri miehelle, että minulla on ikävä New Yorkia. Haluaisin ehdottomasti matkustaa sinne syksyllä. Se ei ole tällä kertaa mahdollista, joten täytyy lohduttautua sillä, että olen juuri ollut kyseisessä kaupungissa ja kerännyt taas sylikaupalla mukavia muistoja.
Olimme tällä kertaa Nykissä kolme päivää (neljä yötä). Koska kaupunki on meille jo vähitellen osittain tuttu, oli tämä reissu meille erityisen mieleinen: tiesimme heti, mitä kaikkea haluamme tehdä, niin uutta kuin vanhaa. Eikä liikkumiseen ja epämääräiseen pyörimiseen mene enää niin paljon aikaa, kun osaamme optimoida metromatkat ja kävellä tutuissa paikoissa ilman opastuksia.
Aloitetaan nämä New Yorkin osuuden postaukset aamupalasta, sillä se oli reissullamme lähes ensimmäisenä vastassa (saavuimme myöhään illalla). Söimme Nykissä kolme mainittavaa aamupalaa (neljäs oli hätäinen kroisantti hotellihuoneessa aamuyöstä). Ensimmäisenä aamuna suuntasimme läheiseen kahvilaan ja mietimme sormi suussa varmasti kymmenen minuuttia, mitä ottaisimme. Minä päädyin klassiseen bageliin tuorejuustolla ja tuorepuristettuun appelsiinimehuun, mies tilasi kinkulla varustetun french toastin. Täydellinen tapa aloittaa Nykin loma, kun vielä ikkunasta sai seurata katuvilinää ja keltaisten taksien ohimarssia.
Toisena aamuna nappasimme valmiiksi täytetyn bagelin sekä suklaapullan, kahvia ja mehua läheisestä bagelikahvilasta ja hyppäsimme niiden kanssa metroon. Suuntasimme aamupalalle Central Parkiin sen sijaan, että olisimme myöhemmin käyneet piknikillä kyseisessä puistossa (tämä ajankohta sopi suunnitelmiimme paremmin). Jäimme pois Strawberry Fieldsin kohdalla ja kävelimme järven rannalle. Istuimme penkille ja katselimme hienoa aamupalamaisemaamme. Vaikka bageli tuotti meille ison pettymyksen (siinä luki kinkku, mutta täytteenä olikin lohta, mille mies on allerginen), oli aamupala yksi parhaimmista.
Kolmantena aamuna saimme hienon idean ajaa metrolla niinkin kauaksi kuin Brooklynin Park Slopeen ja syödä aamupalaa siellä. Missäs muuallakaan, kuin edellisen reissun aamupalapaikassa Station Cafe -dinerissa. Tilasimme tietenkin pannukakkuja ja vaikkei varsinaisella listalla ole pannukakkuja hedelmillä, ei se ollut mikään ongelma, niitä kuitenkin sain. Paikan omistaja, kreikkalaistaustainen mies, oli juuri samanlainen kuin edelliselläkin kerralla: hääräsi kahvipannun kanssa ympäriinsä ja jututti asiakkaita tuttavallisesti olkapäähän taputellen. Lähtiessä selvitimme lähitulevaisuuden suunnitelmamme, ihan kuin olisimme vanhan tutun luona. Ei hän tietenkään muista meitä viime talvelta, mutta hän kohtelee kaikkia asiakkaitaan niin.
One thought on “3 x aamupalalla New Yorkissa”