Siltojen New York

New York on paljon muutakin kuin Manhattan ja viimeistään silloin, kun saarelta halutaan poistua, tulevat valtavat sillat tutuiksi. Olkoonkin, että metrolla hujautetaan usein tunnelia pitkin ja joskus autolla ajaminen sillan alakannella muistuttaa enemmän tunnelia kuin ilmavaa siltaa. Turisteille tärkeimpiä siltoja ovat Brooklyn Bridge, Manhattan Bridge ja Queensboro Bridge, joka kulkee Roosevelt Islandin yli (ja jonkaJatka lukemista ”Siltojen New York”

Haaveilijan joulu

Viime päivinä vallinnut jännitys voi päättyä: tänään, jouluaattona, Oulussa on selkeä lumipeite ja vähintäänkin jäätä joka puolella, joulusta tulee valkoinen. Minä sen sijaan olen suuntaamassa Kuopioon, joten siellä odottanee jos ei niin valkoinen niin vähintäänkin harmahtava joulu (tosin eilen on kuulemma satanut vähän lunta). Jos vielä kolme vuotta sitten Miamin joulua viettäessämme haikailinkin tunnelmallisen kotijoulunJatka lukemista ”Haaveilijan joulu”

Kävelyllä Venicessä: kanaalit ja ranta

Kirjoitin marraskuussa, että elämme vaarallisia aikoja matkavarausten suhteen, saahan sysipimeän ja räntäsateen yhdistelmä mielen haaveilemaan palmuista ja auringosta 24/7. No ei tämä joulun aikakaan ole helpoimmasta päästä, sillä kun vain vilkaiseekin Instagramia, niin verkkokalvot täyttyvät trooppisista fiiliksistä niin Aasiasta kuin Karibialta. Ensi joulun vietän kyllä ehdottomasti jossain kaukana poissa! Instan selaaminen ei kylläkään aiheuta minussaJatka lukemista ”Kävelyllä Venicessä: kanaalit ja ranta”

Joshua Tree Park ja vaaleanpunainen Palm Springs

Joshua Tree National Park oli ehdottomasti Kalifornia-listallamme viime kesän road tripillä. Karut autiomaaseudut viehättävät kummasti ja ihastelen aina auton ikkunasta niiden karunkauniita ja vähälukuisia kasveja. Lähestyimme Joshua Treen kansallispuistoa Phoenixin suunnasta ja maksettuamme puistomaksun visitor centeriin ja saatuamme alueen kartan, lähdimme suuntaamaan kohti Palm Springsiä lähintä reittiä, joka sopivasti kattoikin monia ”päänähtävyyksiä”. Alkumatkasta maisema oliJatka lukemista ”Joshua Tree Park ja vaaleanpunainen Palm Springs”

Matkasaldo 2015

Olen yleensä tehnyt tämän postauksen vasta vuoden vaihduttua, mutta koska mitään matkoja ei ole enää loppuvuodelle tiedossa, päätin tehdä tämän nyt. Vuosi oli varsin ihana ja matkojen suhteen tämä oli jo ainakin kolmas unelmavuosi putkeen. Eli pääsin toteuttamaan juuri ne reissut, mistä haaveilin etukäteen, ja sain raivattua kaikki esteet minun ja unelmieni välistä. Pakko ollaJatka lukemista ”Matkasaldo 2015”

Empire State Building, kolmas kerta toden sanoo?

Kirjoitin muutama vuosi sitten vertailun Nykin yläilmoissa sijaitsevista turistinähtävyyksistä, Empire State Buildingista ja Top of the Rockista. Olin käynyt siihen mennessä Empiressä kahdesti ja Rockissa kerran. Rock vei voiton sillä kertaa, koska sen jonotusjärjestelyt olivat paljon jouhevammat verrattuna edelliseen vierailuuni Empiressä, missä seisoskeltiin jalat kipeäksi kahden tunnin jonossa. Myös turistien määrässä oli selvä ero, silläJatka lukemista ”Empire State Building, kolmas kerta toden sanoo?”

Palmuterapiaa

Nyt on juuri se aika vuodesta, kun seilataan vaarallisilla vesillä. Jos en ole marras-joulukuun vaihteessa kaukana päiväntasaajan lähettyvillä, olen ainakin kovasti näpyttelemässä lentolippuja sille suunnalle. Hiihto- tai pääsiäisloma alkaa kutitella mieltä jo kummasti ja eri matkailusivustot käyvät kuumana, kun yritän optimoida käytettävät lomapäivät, budjetin ja pään sisällä olevat haaveet. Marraskuussa käy myös aina niin, ettäJatka lukemista ”Palmuterapiaa”

Industry City ja Smorgasburg

Kuukausi sitten vietimme New Yorkin reissun viimeistä ja vain puolikasta päivää, joka sattui olemaan viikonpäivänä lauantai. Ennen kentälle lähtemistä halusimme syödä hyvin ja koska edellisen sunnuntain Smorgasburgimme kariutui pahimman kerran, päätimme hyödyntää lauantain mahdollisuuden ja lähdimme Midtownista asti Brooklynin puolelle, Sunset Parkin kupeessa sijaitsevaan Industry Cityyn, missä Brooklyn Flea ja ruokatori Smorgasburg järjestetään talviaikaan. VähänJatka lukemista ”Industry City ja Smorgasburg”

Kahden päivän mini-roadtrip New Yorkin osavaltiossa

Koska syysloman reissu New Yorkiin ei ollut lajiaan ihan ensimmäinen, päätettiin tällä kertaa tehdä jotain uutta. Siis muutakin, kuin kaupungin tutkiminen osittain uusilla seuduilla. Roadtripit ovat olleet suosikkejamme viime vuosina, joten ajateltiin, että miksipäs ei toteutettaisi sellaista minikoossa kaupunkilomailuun yhdistettynä. Ja kyllä kannatti! Kun pahimmat kaupunkihengaamisen paineet oli purettu, lähdimmekin maaseudun rauhaan pariksi päiväksi. EnsimmäisenäJatka lukemista ”Kahden päivän mini-roadtrip New Yorkin osavaltiossa”

Toiveet toteutui: Central Parkin ruska

Ne jotka seuraa Instagram-tiliäni, ovat varmasti saaneet jo lähes yliannostuksen ruskakuvista (ja Central Parkista). Mutta se oli matkamme huipennus, viimeiseen asti toivottu ja odotettu, että ehtiiköhän ruska saapua puistoon vielä reissumme aikana. Seurasin syksyn mittaan ruskan etenemistä ennustavaa sivustoa ja lähtiessä näytti hieman huonolle: lokakuun puolivälissä puiden värien arveltiin vasta alkavan muuttua. Olin jo asteenJatka lukemista ”Toiveet toteutui: Central Parkin ruska”