Auringon alla

Ocean Driven art decoa

South Beachin suosituimman rannan kohdalla kulkee paikan tärkein näyttäytymiskatu: Ocean Drive. Kadun vartta koristavat useimmat Miamin tunnetuimmista art deco rakennuksista ja toinen toistaan hienommat autot lipuvat ravintoloiden ja kahviloiden terassilla istuvien ihmisten ihailevien silmien ohi. Tunnelma kadulla ja ravintoloissa on kuitenkin rento ja parhaiten lomafiilikseen pääsee tilaamalla kalliin mutta hyvänmakuisen mojiton tai jonkun sen kymmenistä versioista. Ravintoloissa soi lähinnä lattarimusiikki ja ruoka on mutkatonta finger foodia. Hienot puitteet, mutta ei pönötystä? That´s Miami!

Vaikka olen aina ihaillut arkkitehtuuria, en tiedä siitä hirveästi mitään. Niinpä jätän art deco -analyysini vähemmälle ja päästän kuvat kertomaan Ocean Driven ja tunnelmaa. Kadun mantereen puolella on siis rivi ravintoloita, kahviloita, liikkeitä ja pieniä uniikkeja hotelleja ja toisella puolella Lummus Parkin korkeat palmut. Niiden jälkeen tulee valkoinen hiekka ja lopulta turkoosi meri. Kaunista!

Kuvia Mid Beachilta

Kirjoittelin juuri Miamin South Beachista ja mieltäni jäi vaivaamaan se, että esittelin pelkästään kyseisen kaupunginosan rantaa. South Beach on kuitenkin kokonaisen ison saaren eteläosa, joten pelkkä ranta se ei ole. SoBen muista alueista kerron sitten myöhemmin!

Tässä vielä kuvia saaren keskiosan rannoista eli Mid Beachin alueelta, jossa hotellimme sijaitsi (n. 42 kadun korkeudella). Hotelliltamme oli vain kadun ylitys ja yksi kortteli Boardwalkille ja siitä yli rannalle. Ranta oli kapeampi kuin Lummus Parkin kohdalla oleva ranta, mutta ehkä samassa suhteessa hieman rauhallisempi. Ranta on kokonaisuudessaan useita kilometrejä pitkä (koko saaren mittainen?) ja sitä pitkin pääsee kävelemään rannalta toiselle. Mitään varsinaisia rajoja ei ole.

Miamin South Beach eli SoBe

Lätkäistään heti kehiin Miamin valtti ja yksi matkan kohokodista: Miamin kuuluisin ranta eli South Beach. Olimme tehneet hotellimajoituksen osalta valinnan Miamin kaupungin ja Miami Beachin välillä ja onneksemme juuri oikein päin, sillä vaikka Miami Beachin saari on lähes kaikkien turistien suosiossa, on sen tunnelma kuitenkin jotain sellaista, jota haluaa kokea ympäri vuorokauden. Sen sijaan Miamin keskusta on suhteellisen pieni ja ehkä hiukan tylsä.

Ensimmäinen päivämme, joulupäivä, oli tarkoitus viettää rannalla. Aikaeron vaikutuksesta heräsimme jo kuudelta ja jaksoimme odottaa noin kahdeksaan ennen kuin lähdimme liikkeelle. Toisin sanoen etsimään aamupalapaikkaa ja sitten siitä rannalle. Omassa hotellissamme oli alakerrassa Subway, johon emme missään nimessä halunneet mennä ruokailemaan.

Läheinen kahvila oli tietenkin kiinni, joulupäivä kun oli. Jatkoimme matkaa saarta alaspäin (asuimme Mid Beachin tienoilla), kunnes reilut kymmenen korttelia käveltyämme emme olleet nähneet yhtään auki olevaa kahvilaa (tai kovin montaa kahvilaa ylipäänsä). Oli selvää, että aamupalaa piti ottaa ensimmäisestä auki olevasta paikasta. Ja mikäs se sitten olikaan, jos ei toinen Subway? Siellä tuli muuten huomattua, kuinka espanjankielipainotteista Miamissa on: myyjä ei puhunut kovin ymmärrettävää englantia eikä oikein ymmärtänyt meitä.

Heti aamupalan jälkeen poikkesimme rannan puolelle noin 30. kadun kohdalla. Sillä kohti kulkee puinen rantakatu Boardwalk, jolla paikalliset hölkkää aamusta iltaan. Emme varsinaisesti koskaan kävelleet kyseistä katua, mutta se näytti ehdottomasti kivalle.

Lähdimme kävelemään rantaa pitkin South Beachille, jonne oli vielä matkaa n. 10 korttelin verran. South Beachin Lummus Parkin puiston kohdalla ranta levenee huomattavasti ja se onkin suosituin ja kuuluisin paikka Miami Beachilla ja ehkä koko Miamissa (jopa koko Floridassa?). Rannalla on kirkkaan värisiä hengenpelastajien koppeja koko matkalla, mutta kaikkein näyttävimmät löytyvät näiltä tienoilta.

Keskipäivän aikaan ranta oli jo ihan täynnä huolimatta siitä, että oli joulupäivä. Toisaalta ei kai turisteille ole mitään väliä mikä päivä on. Jokainen päivä on hyvä rantapäivä! Olisin itsekin toivonut, että olisimme voineet viettää enemmän aikaa rannalla, mutta tämän puolikkaan päivän lisäksi olimme vain parituntisen hotellimme kohdalla olevalla rannalla (Mid Beach, kuvia luvassa myöhemmin), joka oli kapeampi mutta muutoin ihan yhtä hyvä ranta. Rannalla oli lämmin, mutta tuuli teki olotilasta oikein miellyttävän. Vesi oli minulle liian kylmää ja aallokko välillä melkoista, mutta muuten rannat olisivat olleet ihan hyviä uimiseenkin.

Viimeinen eli neljäs päivämme Miamissa oli tarkoitus viettää osittain rannalla, mutta harmillista kyllä juuri sinä päivänä pilvet valtasivat taivaan ja katsoimme että on parempi tehdä jotain muuta. Olisimme kyllä ehdottomasti kaivanneet vielä yhden rantapäivän ennen siirtymistä kylmään New Yorkiin. Tällä hetkellä kaipaan eniten juuri South Beachille, joka tuoksuu merituulelle, tuntuu auringon hivelylle iholla, kuulostaa lattareille ja näyttää eksoottiselle cocktailille. Voisin lähteä heti uudelleen!

Lisää Maya-raunioita (ja valtava koppis!): Coba

Kävimme taannoisella Meksikon reissulla Chichen Itzan lisäksi toisilla Maya-raunioilla Cobassa. Coba on tuntemattomampi kuin Chichen Itza ja samalla vähemmän kunnostettu ja enemmän seikkailuhenkinen. Alue sijaitsee aika lailla viidakon keskellä ja heti alkajaisiksi meitä odotti kepin nokassa jättimäinen koppakuoriainen, jonka kyläläiset olivat löytäneet jostain lähistöltä. Hrrr, kuinka siinä ihan kylmät väreet nousivat tällaiselle ötökkäkammoiselle.

Myös Cobassa on alueen pääpyramidi ja sen huipulle pääsee nousemaan paikoittain huonokuntoisia rappusia pitkin. Näkymät ovat täältäkin hienot ympäröivään viidakkoon. Alueella liikuttiin osittain riksoilla, mikä ehkä vähän kummastutti, sillä olisimme ainakin itse jaksaneet kävellä vallan hyvin. Liekö joku amerikkalaisturistien edesauttama juttu.

Mayojen krikettikenttä:

Ja joku tyylikäs turisti joka näyttää mallia:

Pääpyramidi ei näytä edes korkealle…

…mutta kyllä sinnekin oli kiipeämistä!

Mayojen kalentereita ja raunioita

Mayojen kalenteri päättyy lähipäivinä ja uutisissa kimpoilee arvauksia maailmanlopusta. Maailmanloppu ei ollut kyllä se asia, joka nostatti itsellä ihokarvat pystyyn seitsemän vuotta sitten Maya-raunioilla vieraillessa. Sen sijaan uhrikaivo oli jotenkin kammottava. Sellainen löytyy ainakin Chichen Itzasta, Meksikosta Yucatanin niemimaalta.

Verrattuna toiseen minulle tuttuun Maya-raunioon, Cobaan, Chichen Itza oli kovin hyväkuntoinen ja siistitty. Ja koska se on varmasti Meksikon tärkein turistinähtävyys, oli siellä iso ravintola ja muut mahdolliset palvelut. Olo oli kuin ulkoilmamuseossa, ei kuin tutkimusmatkailijalla (vrt. Coba, josta lisää myöhemmin).

Silti en voinut olla ihmettelemättä, miten pääpyramidin (El Castillo) huipulle kiipeäminen on niin epävarmalla pohjalla. Toki yhdet (tai kahdet, nyt en muista) portaista oli kunnostettu ja kiipeäminen siinä mielessä helppoa, mutta kun laitetaan satoja turisteja kiipeämään kolmenkymmenen asteen helteessä ilman kaiteita tai muuta tukea, on lähes ihme, ettei siellä pökrätä kesken matkan lähes joka päivä.

Ylöspäin kiipeäminen on periaatteessa helppoa, jos ei katso kertaakaan alaspäin. Ylhäällä odottaa hienot maisemat raunioiden yli ja tuuli henkäisee kivasti. Sitten pitäisi päästä jollain tavalla alas. Tekniikoita oli muistaakseni kolme: 1) kävelet alas yhtä tyynesti kun kävelisit kerrostalon rappua, 2) kävelet melko tyylikkäästi, mutta vähän väliä pitää pysähdellä panikoitumaan siitä kuinka pitkä matka alas on ja kuinka hitaasti oma matkasi etenee, tai 3) laskeudut persiillesi ja istut jokaisen rappusen päällä minuutin kunnes uskallat laskeutua seuraavalle.

Onneksi minun ei tarvinnut turvautu kolmoseen, vaikka ihmettelen suuresti esimerkiksi sitä miestä, joka toteutti tyyliä 1, samalla kuin hänen olkapäillään matkusti pieni lapsi! Siis siinä oli katastrofin ainekset kasassa jos missä. Annoin heidän mennä edelleni, sillä en halunnut jäädä jalkoihin. Pyöriminen alas Maya-pyramidin huipulta ei oikein vastaa mielikuvaani rennosta rantalomasta Meksikossa.

Koh Samet, pieni paratiisi

Matkakuume alkaa kasvaa, kun enää lasketaan lähtöön aikaa jotakuinkin kahden käden sormet. Miami ja New York, tämä tulee tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan! Sen lisäksi, että olen viime aikoina ahkeroinut, olen myös hieman synkistellyt vallitsevan pimeyden ja kylmyyden keskellä: vielä niin ja niin monta kuukautta tätä ankeutta!

Ei auta muu kuin vetää pää täyteen haaveita kaukaisista maista. Se, että pääsee kohta reissuun, ei vielä tässä vaiheessa juuri auta. Mutta muistellaan sitten vaikka Koh Sametin saarta, joka toivottavasti on edelleen pieni paratiisi (ei-sesonkiaikana, toim huom!).

Koh Sametin saari on ehkä ihanin paikka Thaimaassa, missä olen käynyt. Siis jos nyt ei aleta vertaamaan kaupungin eksoottista sykettä ja unelmanpehmeää rantahiekkaa toisiinsa.

Koh Samet sijaitsee Siaminlahden puolella, eli ns. rumemmalla puolella Thaimaata. Tarkoitan tällä sitä, että Andamanien meren puolella on eksoottisia sokeritoppavuoria ja turkoosia kirkasta vettä, kun taas Siaminlahden rannikko on usein sameaa ja maastokin melko lättänää.

Koh Sametin rannikko, saari kun on, on kuitenkin kirkkaimmasta päästä koko Thaimaassa ja vaikkei saarella ole hirveästi korkeuseroja, on se kuitenkin omalla tavallaan hyvin kaunis. Ja rauhallinen, mikä tärkeintä. Tosin kävimme itse hieman ennen sesongin alkua, joten toisia turisteja ei ollut kovin paljoa. En kuitenkaan usko, että paikka on kovin bilehile sesongin aikanakaan, kun saaren vilkkaimmalta rannaltakaan ei tainnut löytyä kovinkaan paljoa muuta kuin ruokaravintoloita. Tai sitten me mentiin niin aikaisin nukkumaan, etteivät ne olleet vielä muuttuneet baareiksi.

Koh Sametin ravintolat onkin yksi saaren viehättävimmistä piirteistä: ne levittyvät iltaisin rantahietikolle ja sytyttävät lukuisat pienet valonsa ja tuolien sijaan hiekalla on mattoja ja tyynyjä. Ihanan satumaista!

Koh Sametille matkustetaan lautalla, josta hypätään ”satamassa” ihan oikeasti puiselle lautalle, joka vedetään rantaan. Rannasta jatketaan eteenpäin avomaastureilla, joiden kyydissä on kiva pomppia melko huonokuntoisilla teillä ja ihastella maisemia.

Mitä muuta saarelta löytyy? En varmasti tiedä läheskään kaikkea, mutta ainakin thaikuille tyypillisiä melko kitsejä patsaita ja hieman pelottavan suuri Buddha-patsas keskellä pusikkoa. Niin ja pimeässä tuijottava sammakko ja ihana aamupala rantaterassilla!

Ostoksilla Nykissä

Haluan kokea matkoillani mahdollisimman paljon erilaisia tunnelmia, mikä vaatii aikaa ja rauhoittumista. Toisaalta olen myös sen verran materialisti, etten millään voi olla tekemättä ostoksia kaupoista, jotka näyttävät niin erilaisille kuin kotimaassa ja tuovat palasen lomasta mukaan kotiin.

En keräile varsinaisia matkamuistoja, sillä olemme korvanneet ne meille mieluisammalla tavalla: kuvasuurennoksilla, joita kodistamme löytyy taulujen muodossa. Ruokatuomisia ostan sen sijaan yleensä aina, jos mahdollista. Erityisesti erilaiset sinapit ja hillot on helppo kuljettaa. Lisäksi matkoilta voi tehdä kivoja löytöjä sisustustavaroiden suhteen, tosin niiden kuljettaminen (edullisesti) ei ole aina mahdollista ja ne joutuu jättämään kauppaan.

Vaatteita, kenkiä, laukkuja jne. kulutustavaraa tulee ostettua tietyistä paikoista. Ei liene kovin yllättävää, että tähän mennessä eniten ostoksia näiden suhteen on tullut tehtyä Dubain lisäksi New Yorkista. Vaikka aikeet olisivat kuinka hyvät olla ostamatta kovin paljoa, on vaikea hillitä itseään, kun tarjolla on kaikkea. Ja kun se dollarikin on vielä jossain määrin edullinen euroon nähden. Tosin ei enää samoissa luokissa kuin edellisellä reissullamme syksyllä 2011.

Kuuluisin New Yorkin ostoskatu on 5th Avenue, josta löytyykin lähes kaikkea mahdollista. Toisaalta kadulla on välillä pätkiä, jossa olettaisi olevan kauppoja, mutta eipä olekaan ja sitten joutuukin talsimaan pitkältä tuntuvan matkan, joka lohkaisee palan kalliista ostosajasta!

Omasta mielestäni miellyttävin paikka tehdä ostoksia oli SoHo. Kaikki oli niin lähekkäin toisiaan, että shoppailukierroksen ei tarvinnut olla kovin systemaattinen jalkojen säästämisen kannalta. Lisäksi pääkadun varrella oli useita frozen yogurt -pakettiautoja, joista sai pientä välipalaa menemättä minnekään kahvilaan sisälle. Ja olihan se SoHo jotenkin viihtyisä paikka muutenkin ja sieltä pääsi kävellen hotellillemme Chinatowniin.

Myös Times Square ja Macy’s tavaratalon ympäristöt oli kivoja ”hei tuolla pitää käydä” -paikkoja. Mutta kieltämättä en löytänyt Macy’siltä yhtään mitään kiinnostavaa enkä oikein jaksanut edes alkaa katselemaan.

Tulevalla reissulla yksi ehdoton paikka on Century21. En ole käynyt siellä, mutta mikäli haluaa ostaa merkkitavaraa alennushinnoilla, on kyseinen putiikki mitä ilmeisemmin parhaita paikkoja siihen. Tosin en tiedä, miten hermot kestää sitä tavaramäärää ja mahdollista ryysistä, mutta yritettävä on, jos haluaa ostosbudjetilleen mahdollisimman paljon vastinetta. Tai edes yhdet merkkikengät.

Coney Island: huvipuistoja ja hodareita

Vietimme syksyllä 2011 nopeatempoiset viisi päivää New Yorkissa ja mietimme jo etukäteen, mitä kaikkea haluaisimme tehdä ja nähdä. Coney Islandille on Manhattanilta noin tunnin matka suuntaansa, mutta pidimme paikkaa kuitenkin näkemisen arvoisena, joten hyppäsimme metroon ja toivoimme sään olevan aurinkoinen myös linjan päätepysäkillä.

Ikävä kyllä jossain vaiheessa Brooklynin yllä sää muuttui pilviseksi ja jopa hieman sateiseksi, joten emme päässeet nauttimaan rannasta kauniissa auringonpaisteessa (tosin emme menneet sinne muutenkaan viettämään rantapäivää, vaan käymään muuten vaan).

Mutta Coney Island oli säästä huolimatta kiva paikka, ihan oma maailmansa. Matkalle kuuluisalle rannalle näimme Nathan’s Hot Dog Eating Contest Wall of Famen sekä huvipuistojen kylkeen rakentuneen markkina-alueen, jolla myytiin kaikkea mahdollista ruuasta lemmikkipapukaijoihin.

Rannalla vallitsi rento lomatunnelma ruoka- ja juomakojuineen ja puisella rantabulevardilla oli kiva kopsutella. Ihmiset olivat rannalla uimassa, piknikillä, kävelemässä, muuten vain hengailemassa ja nauttimassa ruokakojujen antimista.

Kahta klassista Coney Island -juttua piti testata: niitä Nathanin hotdogeja sekä Wonder Wheeliä. Lisäksi kävimme syömässä lähtiessä Dunkin Donutsilla.

Metrokierros Isossa Omenassa

New Yorkissa kannattaa ehdottomasti matkustaa metrolla, sillä se on halpaa, nopeaa ja helppoa. Omalla kompaktilla viiden päivän lomallamme ajelimme metrolla ristiin rastiin lähes koko ajan, sillä halusimme nähdä tuossa ajassa niin paljon kuin mahdollista.

(Tässä vaiheessa kuvittelimme, että emme tule palaamaan kaupunkiin ainakaan kymmeneen vuoteen, koska maailmalla on niin paljon uusiakin paikkoja nähtävänä. Aloimme kuitenkin suunnittelemaan uutta reissua viimeistään silloin, kun lentokoneen pyörät karahtivat Helsinki-Vantaan asfalttiin…)

Lisäksi aikaa piti käyttää tietenkin shoppailuun, yleiseen hengailuun sekä yhteen pakolliseen nähtävyyteen: Empire State Buildingiin.

Manhattanin midtownissa pärjää hyvin kävellenkin, mutta muuten kannattaa säästää aikaa ja jalkoja ja taittaa matkoja jollain kulkuneuvolla.

Mutta aloitetaan kierros ja hurautetaan majapaikastamme Chinatownista Financial Districille. Tupsahdimme metrosta ulos jotakuinkin Wall Streetille, jota hieman kävelimme edestakaisin ja näimme mm. pörssin lisäksi Trump Buildingin (Donaldia ei kuitenkaan näkynyt missään, mitä huijausta!).

Manhattanin eteläkärjestä voi kätevästi jatkaa Brooklyniin. Kävimme Brooklynissä sekä Brooklyn Bridge Parkissa että Williamsburgissa (tosin eri päivinä).

Brooklynin sillan läheinen puisto on aivan oivallinen Manhattan skylinen ihailemiseen ja kuvaamiseen. Kävimme siellä sekä päivällä että illalla, kun kaupungin tuhannet valot syttyivät palamaan.

Williamsburgissa jäimme Marcy Avenuen pysäkillä kyydistä ja teimme pienen kävelyn alueella.

Chinatownista pääsee toki metrolla myös ylöspäin ja yhtenä päivänä hurautimme jonnekin Central Parkin keskivaiheille. Osuimme suurimman järven, Jacqueline Kennedy Onassis Reservoirin kohdalle, missä newyorkerit hölkkäävät telkkarista tuttuun tapaan ympäri järveä.

Seraavaksi jatkoimme ylöspäin Harlemiin, jossa meidät tunnistettiin turisteiksi heti metrosta noustuamme ja, todennäköisesti harlemilainen, mies toivotti meidät tervetulleeksi kaupunginosaansa ja osoitti missä päätie kulkee. Harlemista jäi päällimmäisenä mieleen tuoksukauppiaat, joilla oli pieniä myyntipisteitä pitkin päätien kävelyosuutta.

Harlemista jatkoimme vielä Bronxiin, jossa oli ihanan latinalainen tunnelma. Kadulla ei kuullut juuri muuta kuin espanjaa ja kaikki tekstit olivat espanjaksi. Huonekaluliikkeen sohvista ja tuoleista osa oli kadun puolella. Tunnelma oli ihan erilainen kuin Manhattanilla.

Lopuksi metro vaihtui vielä Roosevelt Islandin köysirataan, mutta taidan laittaa siitä kuvia erikseen!

Kävellen Manhattanilla

Viimesyksyisellä reissulla kävelin jalkani kipeämmäksi kuin koskaan. Tai siis en kävellyt vaan jonotin. Pahuksen Empire State! Onneksi olimme ehtineet tehdä keskustan kävelykierroksen ennen sitä. Myöhemmin käytimme metroa niin paljon kuin mahdollista, vaikka tietenkin mihin tahansa kaupunkiin tutustuminen vaatii aina myös kävelyä.

Olimme suunnitelleet etukäteen pienen kierroksen Midtownin alueella, johon liittyi kyllä muutama metromatkakin jalkojen säästämiseksi.

Onneksi valokuvat ovat kronologisessa järjestyksessä, niin reittimme on helpompi muistaa näin jälkikäteen. Aloitimme varsinaisen keskikaupungin kierroksen nähtävästi Times Squarelta, joka oli tuohon aikaan melko sateinen. Näin jälkeenpäin ajatellen, tunnelma oli kivan erilainen sateella, jotenkin ne kaikki valot olivat tosi utuisia ja kauniita. Ei ne kyllä rumia ole esim. illallakaan, vaan tunnelma on jokseenkin epätodellinen ja ainakin ihan jotain muuta, kuin täällä kotona!

Times Squaren hälinästä jatkoimme huomattavasti rauhallisempaa Bryant Parkiin. Puiston ikivanhojen puiden lomasta välkkyvä pilvenpiirtäjien silhuetti oli kunnioitusta herättävä näky. Puistossa oli (ainakin sateen jälkeen) ihana raikasta, vaikka ympäristöä kiersivät vilkkaat tiet.

Puiston laidalla kohoaa kaupunginkirjasto, joka kiinnosti minua sekä rakennuksena, että taas elokuvista tuttuna kohtauspaikkana. Saatoimme etsiä hieman yhtiä tiettyjä portaita…

Tultuamme ulos kirjastosta toiselta laidalta, suunnistimme umpimähkään lähimpään ruokapaikkaan, joka sattui olemaan ihania pizzasliceja tarjoava pikkuravintola. Oli muuten parhaimpia pizzakokemuksia koskaan! Pienen lepotauon jälkeen jatkoimme matkaa Grand Central Terminaliin, jonka pääaula oli kyllä vaikuttava.

Seuraavaksi suuntasimme Rockefeller Centerille. Seisoskelimme aluksi ”väärällä” puolella rakennusta ja ihmettelimme kuinka vaatimaton se olikaan. Sitten tajusimme kiertää toiselle puolelle, vaikka ei se korttelin kiertäminen ihan hyödytön reissu ollut, sillä samalla vastaan tuli myös Magnolia Bakery, jonka tarjontaa piti ihastella tovi ikkunan läpi (en tiedä miksi meillä ei ollut aikaa pysähtyä kuppikakuille, mutta seuraavalla kerralla sitten).

Viimeiseksi kävimme vielä katsomassa Flatiron Buildingia, jonne muistaakseni matkustimme kuitenkin metrolla, sillä jalat alkoivat olla jo tarpeeksi saaneet askelia päivän mittaan (ainakin tällaisen toimistohiiren mittapuulla, tosin entisen sellaisen).