Coney Island: huvipuistoja ja hodareita

Vietimme syksyllä 2011 nopeatempoiset viisi päivää New Yorkissa ja mietimme jo etukäteen, mitä kaikkea haluaisimme tehdä ja nähdä. Coney Islandille on Manhattanilta noin tunnin matka suuntaansa, mutta pidimme paikkaa kuitenkin näkemisen arvoisena, joten hyppäsimme metroon ja toivoimme sään olevan aurinkoinen myös linjan päätepysäkillä.

Ikävä kyllä jossain vaiheessa Brooklynin yllä sää muuttui pilviseksi ja jopa hieman sateiseksi, joten emme päässeet nauttimaan rannasta kauniissa auringonpaisteessa (tosin emme menneet sinne muutenkaan viettämään rantapäivää, vaan käymään muuten vaan).

Mutta Coney Island oli säästä huolimatta kiva paikka, ihan oma maailmansa. Matkalle kuuluisalle rannalle näimme Nathan’s Hot Dog Eating Contest Wall of Famen sekä huvipuistojen kylkeen rakentuneen markkina-alueen, jolla myytiin kaikkea mahdollista ruuasta lemmikkipapukaijoihin.

CIMG1450_2
CIMG1454
CIMG1453

Rannalla vallitsi rento lomatunnelma ruoka- ja juomakojuineen ja puisella rantabulevardilla oli kiva kopsutella. Ihmiset olivat rannalla uimassa, piknikillä, kävelemässä, muuten vain hengailemassa ja nauttimassa ruokakojujen antimista.

CIMG1455
CIMG1459
CIMG1462
CIMG1463
CIMG1465

Kahta klassista Coney Island -juttua piti testata: niitä Nathanin hotdogeja sekä Wonder Wheeliä. Lisäksi kävimme syömässä lähtiessä Dunkin Donutsilla.

CIMG1467
CIMG1469
CIMG1474
CIMG1476
CIMG1478
CIMG1480 2
CIMG1481_2

Mainokset

2 thoughts on “Coney Island: huvipuistoja ja hodareita

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s