Olimme varanneet Nevadan osuudelle kolme yötä ja käytännössä siis kaksi päivää. Toinen niistä kului Death Valleyssa, toinen itse Las Vegasissa. Päätimme, että yksi päivä casinokaupunkia on ihan riittävästi, ja kyllä se varmasti olikin. Kaiken olennaisen ehti nähdä, vaikka mitään ei juuri ehtinyt tekemään. Aloitimme Las Vegas -päivän aamun kerrankin leppoisasti nukkumalla niin pitkään kuin nukuttiJatka lukemista ”Päivä Las Vegasissa”
Avainsana-arkisto:Ravintolat
New York: Chinatown
Chinatown on meille yhtä aikaa sekä tuttu että hieman tuntematon paikka. Ensimmäisen yhteisen reissumme hotelli sijaitsi Chinatownissa, joten hotellin lähitienoo sekä lyhyet kävelymatkat sekä Boweryn että Grand Streetin metroasemille tulivat hyvinkin tutuiksi. Kävimme myös kävellen katselemassa lähialueita: Lower East Sidea, Nolitaa ja Little Italya (joka on varsin pieni ja puoliksi kiinalaistunut). Kävelin myös muutaman kerranJatka lukemista ”New York: Chinatown”
Itärannikon (ja ehkä maailman) parhaat burgerit
Kaikki ovat varmasti kuulleet jo kyllästymiseen saakka, että lievästi sanottuna pidän Shake Shackin loistavista, tuoreista raaka-aineista tehdyistä hampurilaisista. No pidän niistä vähintäänkin yhtä paljon edelleen ja ensimmäisenä New Yorkin iltana suunnistimme takuuvarmaan jonotuspaikkaan Shake Shackin alkuperäiseen ulkoilmaravintolaan Madison Square Parkiin. Eikö kuulostakin hienommalle sanoa ulkoilmaravintola kuin snagari? Vaikka länsirannikon parhaat burgerit, In ´n Outin hyvin samantyyliset herkkuhampurilaisetJatka lukemista ”Itärannikon (ja ehkä maailman) parhaat burgerit”
Road Trip päivä 13: Orange County
Toisena kokonaisena Los Angeles päivänämme päätimme lähteä ajelemaan Orange Countyyn eli OC:hen, määränpäänä n. 200km päähässä San Diego. Päivä valittiin siksi, että meillä on motellin vaihto edessä, sillä olemme kaksi viimeistä yötä Hollywoodissa. Oli kätevää aamulla pakata tavarat ja lähteä taas tien päälle. Ajoimme San Diegoon moottoritietä pitkin Anaheimin kautta. Emme nähneet Anaheimia muutoin kuinJatka lukemista ”Road Trip päivä 13: Orange County”
Road Trip päivä 12: Santa Monica ja Venice Beach
Tämä päivä oli pyhitetty rennolle hengailulle rannalla, lepäilylle ja tietenkin hyvälle ruualle. Tänään on itsenäisyyspäivä, 4th of July, joten myös paikallisten päivä on varmasti noudattanut hyvin pitkälle samaa kaavaa (kenellä nyt sitten on vapaapäivä). Suuntasimme jo aikaisin aamupäivästä Venice beachille, sillä pelkäsimme parkkipaikkojen loppuvan alta aikayksikön. Emmekä varmasti väärässä olleetkaan. Saimme oman paikkamme 20 dollarillaJatka lukemista ”Road Trip päivä 12: Santa Monica ja Venice Beach”
Road Trip päivä 11: Calico Ghost Town
Tänään oli aika jättää Golden Nuggetin kitsi meininki sekä lukuisat paljon överimmät jutut ja suunnata tien päälle. Kukkaroihimme oli kertynyt muutama kourallinen 25 senttisiä, jotka halusimme tuhlata aamupalaan halvimmassa tietämässämme paikassa: Mäkkärillä. Ja kuinka ollakaan, pääsimme eroon painavista kolikoista ja saimme vastineeksi mahan täyteen, vaikka kokemus ei ollutkaan juuri muuta kuin nostalginen minulle (silloin IowassaJatka lukemista ”Road Trip päivä 11: Calico Ghost Town”
Road Trip päivä 10: Death Valley
Toinen Las Vegas -päivämme oli pyhitetty luonnonnähtävyyksille. Alun perin suunnitelmissa oli käväistä Grand Canyonilla, mutta pienen tutkiskelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, ettei siellä niin vain käväistä, tai jos käväistään, niin helikopterilla. Muutoin vaihtoehtoina on ajaa noin 200km päähän suht kalliiseen turistirysään tai 500km parempaan kohtaan. Eli pahimmillaan 1000km yhden päivän aikana. Päädyimme sitten hieman vähemmänJatka lukemista ”Road Trip päivä 10: Death Valley”
Road Trip päivä 8: OMG Las Vegas!
Pelastava keidas saavutettiin eilen ja pitkän ajomatkan jälkeen horisontissa alkoi siintää korkeita rakennuksia. Tosin ei se vielä mikään Vegas ollut, joku esialue vain. Seuraava Vegaskaan ei ollut vielä oikea ja kolmannen kohdalla oletin, että siitäkin ajetaan vielä eteenpäin. Mutta ehei, kiersimme pohjoispuolelle, missä hotellimme sijaitsi ja ajoimme kaupunkiin sisään. Ehdimme vilaukselta näkemään kaupungin eteläpuolella oleviaJatka lukemista ”Road Trip päivä 8: OMG Las Vegas!”
Road Trip päivä 3: Viimenen ilta Nykissä
Siirryimme viimeiseksi yöksi Manhattanilta Queensiin ja se tarjosi meille hienon tilaisuuden katsella ympärillemme Coronan alueella. Suuntasimme kulkumme Corona Parkiin, joka on valtavan kokoinen puisto Metsin stadionin kupeessa. Aluksi olimme hieman hämillämme, sillä emme meinanneet löytää tietä/sisäänpääsyä puistoon ja kaikki tiet olivat autoteitä. Lopulta olimme rämpineet tiemme puiston laidalle ja vaikka kuumuus meinasi lannistaa minut totaalisesti,Jatka lukemista ”Road Trip päivä 3: Viimenen ilta Nykissä”
Herkuttelua Pargassa eli ravintolavinkkejä!
Kenellekään ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että mielestäni reissussa parasta on ravintoloissa syöminen. Teen kotona paljon ruokaa itse (mikä on ehkä toivottavaakin, jos kirjoittaa ruokablogia), joten valmiiseen pöytään asteleminen, ravintolan päättäminen ja paikalliset maut ovat minulle ihan ykkösjuttuja. Kreikassa on monen mielestä erinomaista ruokaa ja oma käsitykseni sai myös vahvistusta tälle Pargan reissumme aikana. Jopa niinJatka lukemista ”Herkuttelua Pargassa eli ravintolavinkkejä!”