Romanttisella Brooklynin sillalla

Haaveilin aikaisemmin kävelystä Brooklynin sillalla juuri siihen aikaan, kun kaupungin tuhannet valot syttyvät. Ja tällä kertaa kävelisin nimenomaan siihen oikeaan suuntaan eli Brooklynista Manhattanille päin. Haaveeni toteutui ja Chinatownin kierroksen jälkeen ajoimme metrolla Hight Streetin asemalle ja lähdimme etsimään sisäänpääsyä sillalle. Brooklynin silta on pitkä ja luonnollisestikin se alkaa nousta jo hyvän matkaa enne varsinaista ylitystä, joten ihan rantaan asti eiJatka lukemista ”Romanttisella Brooklynin sillalla”

Road Trip päivä 3: Dineria, graffiteja ja siirtyminen Queensiin

Heipähei, viimeinen päivä New Yorkissa on jo iltapäivässä ja siirryimme juuri Manhattanilta Queensin puolelle viimeiseksi yöksi. Yövymme lentokenttähotellissa, tosin väärän lentokentän, sillä epähuomiossa luulin lentojemme lähtevän La Guardiasta (kuten suurin osa katselemistani lennoista lähti). Huomasimme erehdykseni jo aikaa sitten kotona, mutta koska matka täältä on lyhyempi myös JFK:lle, päätimme pitää hotellin. Ja hyvä niin, sillä Queens näyttääJatka lukemista ”Road Trip päivä 3: Dineria, graffiteja ja siirtyminen Queensiin”

Aina vaan Brooklyn Bridge

Brooklynin silta on varmasti lähes jokaisen turistin nähtävyyslistalla. Minä olen varmaan joku superturisti, kun olen käynyt ihailemassa kyseistä siltaa jo useamman kerran. Parhaimmat näkymät sillalle ja Manhattanin kärkiosaan löytyvät Brooklyn Bridge Parkista, joka on ihan sillan kupeessa Brooklynin puolella. Olen käynyt siellä ainakin neljästi. Brooklyn Bridge Parkiin pääsee kätevästi metron ja pienen kävelymatkan yhdistelmällä, muttaJatka lukemista ”Aina vaan Brooklyn Bridge”

Brooklynin Park Slope ♥

Olenkohan edes muistanut esitellä viimeisimmän Nykin reissun ”kotipaikkaamme” Park Slopea? Huomaan, että puhun paljon Brooklynista, mutta varsiaisesti mikään juttu ei ole tainnut kertoa Brooklynista itsessään. Heti alkuun muutama fakta: Brooklyn on varsin ihana ja olisi sääli, mikäli siellä ei viettäisi aikaa vaan pyörisi koko reissun Manhattanilla. Jos minun pitäisi muuttaa asumaan New Yorkiin, olisivat mieluisimmatJatka lukemista ”Brooklynin Park Slope ♥”

Himoshoppailua Manhattanilla

Otsikko on hieman hämäävä, sillä en sortunut himoshoppailuun, mutta pointti on, että olisin voinut. Sillä Manhattan on yksi maailman parhaista paikoista tehdä ostoksia ja erityisen hyvä se on joulun jälkeisten alennusmyyntien aikaan. Siis juuri silloin, kun mekin tallailtiin SoHon ja muiden ostoskeskittymien katuja. SoHo on edelleen lempparipaikkani ostoksien suhteen. Vaikkakin viimeksi emme ehtineet kiertää siellä kuinJatka lukemista ”Himoshoppailua Manhattanilla”

Budjettihotelli Brooklynista: The Union Hotel

Rantapallon artikkelissa kerrotaan viisi vinkkiä New Yorkin budjettimajoitukseen, joten kannanpa minäkin korteni kekoon näin blogin puolella ja kerron tässä välissä viimeisimmän reissumme hotellivalinnasta. Hyvät vinkit New Yorkin hotelleista on aina tarpeen, sillä hotellit ovat yhtä aikaa sekä kohtuuttoman kalliita että mahdollisesti hieman rähjäisiä. Totuuksia New Yorkin hotelleista: Manhattanilla on sikakallista. New Yorkissa on sekä täyteen varattua ettäJatka lukemista ”Budjettihotelli Brooklynista: The Union Hotel”

Vuodenvaihde Park Slopessa

Uuden vuoden aatto New Yorkissa ei ihan sujunut alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Mikä ei sinällään yllätä, sillä ihan kaikki muukaan ei aina sujunut, vaikka kokonaisuudessaan reissu oli mitä parhain. Kävimme siis illalla Rockefeller Centerin näköalatasanteella ja Magnolia Bakeryssä hakemassa uuden vuoden teemakuppikakun, mutta sen jälkeen emme menneetkään odottamaan keskiyötä Times Squarelle, ehei. Suunnitelmiin tuli meistä johtumattomia muutoksia (taiJatka lukemista ”Vuodenvaihde Park Slopessa”

Coney Island: huvipuistoja ja hodareita

Vietimme syksyllä 2011 nopeatempoiset viisi päivää New Yorkissa ja mietimme jo etukäteen, mitä kaikkea haluaisimme tehdä ja nähdä. Coney Islandille on Manhattanilta noin tunnin matka suuntaansa, mutta pidimme paikkaa kuitenkin näkemisen arvoisena, joten hyppäsimme metroon ja toivoimme sään olevan aurinkoinen myös linjan päätepysäkillä. Ikävä kyllä jossain vaiheessa Brooklynin yllä sää muuttui pilviseksi ja jopa hiemanJatka lukemista ”Coney Island: huvipuistoja ja hodareita”

Metrokierros Isossa Omenassa

New Yorkissa kannattaa ehdottomasti matkustaa metrolla, sillä se on halpaa, nopeaa ja helppoa. Omalla kompaktilla viiden päivän lomallamme ajelimme metrolla ristiin rastiin lähes koko ajan, sillä halusimme nähdä tuossa ajassa niin paljon kuin mahdollista. (Tässä vaiheessa kuvittelimme, että emme tule palaamaan kaupunkiin ainakaan kymmeneen vuoteen, koska maailmalla on niin paljon uusiakin paikkoja nähtävänä. Aloimme kuitenkinJatka lukemista ”Metrokierros Isossa Omenassa”

Paluu New Yorkiin

Kuten pari päivää sitten paljastin, toteutuu suuri haaveemme ja pääsemme matkustamaan uudelleen New Yorkiin. Tasan vuosi sitten vietimme tänään toista päiväämme kaupungissa ja jalat taisivat olla jo ihan poikki kaikesta kävelemisestä ja erityisesti jonottamisesta Empire State Buildingiin (mistä lisää vielä tässä myöhemmin!). Mutta olemme myös haaveilleet uudesta reissusta tasan tarkkaan sen vuoden verran, vaikka julistinkin etukäteen, ettemme ala ravaamaanJatka lukemista ”Paluu New Yorkiin”