Reissuvuoden 2017 parhaimmat hetket

Kirjoitin varsinaisen reissukoosteen kuluneesta vuodesta jo joulukuun Instagram Travel Thursdayssa, sillä kuvittelin että minulla ei ole aikaa toteuttaa vuoden 2018 ensimmäistä teemapostausta (LISÄYS: ei periaatteessa ollutkaan, sillä kirjoitin tämän joulukuun puolella ja 4.1 olin jo matkalla synnyttämään). Joten tässä tuleekin reissuvuoden kohokohtia, jokaisesta matkakohteesta yksi kappale! Palmun alla Bai Saon rannalla Piti ihan tarkistaa kuvienJatka lukemista ”Reissuvuoden 2017 parhaimmat hetket”

Onneksi otimme ja lähdimme (joulu reissussa)

Tänään on satanut vettä koko päivän. Ei sillä, etteikö taivas olisi ollut harmaa jo viimeiset kaksi kuukautta, mutta lunta meillä on sentään ollut. Ja on edelleen, ellei sama meno jatku huomenna. Joulutunnelmaa on hankala repiä nykyään, kun talvet eivät ole takuuvalkoisia edes pohjoisessa. Viime vuonna kyllästyin vesisateisiin jouluihin, jotka eivät vastanneet enää ollenkaan mielikuvieni tunnelmallisiaJatka lukemista ”Onneksi otimme ja lähdimme (joulu reissussa)”

Vietnamilaisen ruuan ikävä

Vuosi sitten pääsimme joululomalla maistamaan ensimmäistä kertaa autenttista vietnamilaista ruokaa. Olemme molemmat aasialaisten ruokien ystäviä, ja Vietnam pomppasi heti suosikiksi myös paikallisen ruokakulttuurin saralla. Yleensä ruoka oli todella maukasta, mutta ei mitenkään hirveän tulista (ilman lisukechilejä). Se oli lähes poikkeuksetta raikasta, kiitos lukuisten tuoreiden yrttien, joita ruuan kanssa tarjoiltiin. Vietnamilaiset nimet eivät sanoneet meille juuriJatka lukemista ”Vietnamilaisen ruuan ikävä”

Varaslähtö: reissuvuosi 2017

Tämän kertainen Instagram Travel Thursday on vapaateemainen, mutta joudun itse ottamaan hieman varaslähdön kuluneen vuoden reissujen kertaamisessa, sillä en usko, että pystyn ottamaan osaa tammikuun kierrokseen. Tässäpä siis katsaus reissuvuoteen 2017, joka muutti luonnettaan useaan otteeseen ja mm. haaveilemani matkat Japaniin, Marokkoon, New Yorkiin ja Amalfin rannikolle jäivät toteuttamatta (syysloman kohde ehti siis vaihtumaan useastiJatka lukemista ”Varaslähtö: reissuvuosi 2017”

Onnea #suomi100, maailman kaunein!

Vaikka matkustan lähes poikkeuksetta ulkomaille sen sijaan että tutkisin tarkemmin rakasta kotimaatamme, on Suomi epäilemättä maailman kaunein paikka. Kai sen todistaa jo nämä kuvatkin, jotka olen julkaissut Instagramissa noin vuoden sisällä? Vain muutama sata metriä kotioveltani näyttää tältä, ihan luksusta! Ja hieman kauempana, mutta edelleen Oulussa Kiimingin puolella Koitelissa Puhumattakaan kotiseutuni Kuopion maisemista Tai rakkaistaJatka lukemista ”Onnea #suomi100, maailman kaunein!”

Ruokavinkkejä Amsterdamiin

Minulta tiedusteltiin Rooman-postauksessa mainittujen ravintoloiden nimiä, mutta harmikseni en monestikaan Italian kaltaisessa maassa osaa laittaa niitä mieleeni: kaikki kuulostavat yhtä runollisilta ja houkuttelevilta, ja toisaalta niin monesta satunnaisesta paikasta saa hyvää ruokaa, että emme ole itse suunnitelleet ruokailujamme kovin paljoa etukäteen. Toisin oli esimerkiksi Amsterdamissa, jossa kyllä googlettelimme paikkoja etukäteen, luimme joitakin arvosteluja ja suuntasimmeJatka lukemista ”Ruokavinkkejä Amsterdamiin”

Äitiysloman ensimmäinen päivä, askel kohti uutta (reissu)elämää

Vaikka kesäloman jälkeen tuntuikin siltä, että marraskuun loppupuolelle on ikuisuus, tuli äitiysloman alku melkein yllättäen. Toki osasin odottaa sitä ja valmistautua siihen siivoamalla työpöytäni, laittamalla sähköpostiin hieman pidempiaikaisen out of officen ja hoitamalla viimeiset velvollisuuteni ennen lähes vuoden poissaoloa. Silti viimeisenä työpäivänä, puolikkaana sellaisena, tuntui omituiselta päästää kaikesta irti. Haahuilin kotona miettien minkä projektin aloittaisin,Jatka lukemista ”Äitiysloman ensimmäinen päivä, askel kohti uutta (reissu)elämää”

Pikaruokatarinoita Jenkeistä

Seuraa hieman vitsillä kirjoitettu postaus, sillä kuka hullu nyt omistaisi näin paljon palstatilaa pikaruualle. Mutta kun silmiini osui Hesarin juttu Taco Bellin rantautumisesta Suomeen ja siitä, mitä kaikkea täältä puuttuu vielä pikaruokakentältä, aloin pohtimaan näitä lähinnä Jenkeistä tuttuja ravintolaketjuja ylipäätään. Onko meillä mitään tarvetta niille? Me syödään pikaruokaa useinkin, jos ollaan roadtripillä Jenkeissä. En siisJatka lukemista ”Pikaruokatarinoita Jenkeistä”

Kun luksus tuli mukaan kuvioihin

Olen matkustanut omalla rahalla (eli ilman äidin ja isän sponssia) reilusti yli kymmenen vuotta. Aikoinaan opiskelijana ja osa-aikaista työtä tekevänä budjettini oli varsin minimaalinen, joten siirtyminen täysipäiväisesti työelämään ja uran hieman edetessä on matkustamiseen käytettävissä oleva rahakin luonnollisesti kasvanut. Tosin niin on matkojen määrätkin. Meidän kohdalla ei voi kyllä puhua edelleenkään luksusmatkailusta. Ei sillä, ettemmeköJatka lukemista ”Kun luksus tuli mukaan kuvioihin”

Miten selättää kaamosmasennus ja työstressi?

Monet haaveilevat pienestä irtiotosta, vaikka vain muutamasta kuukaudesta keskellä talvea. Tai jopa vuoden mittaisesta matkasta maailman ympäri, ilman aikatauluja ja jatkuvaa kiirettä. Unelmien toteuttamiseksi joutuu usein luopumaan jostain muusta, enkä minä ole ollut valmis edes ajatuksen tasolla jättämään työpaikkaani, tai mikä pahinta, rakasta koiraamme muutamaa viikkoa pidemmäksi ajaksi. Talvet ovat monesti olleet minulle hieman vaikeaaJatka lukemista ”Miten selättää kaamosmasennus ja työstressi?”