Reissuvuoden 2017 parhaimmat hetket

Kirjoitin varsinaisen reissukoosteen kuluneesta vuodesta jo joulukuun Instagram Travel Thursdayssa, sillä kuvittelin että minulla ei ole aikaa toteuttaa vuoden 2018 ensimmäistä teemapostausta (LISÄYS: ei periaatteessa ollutkaan, sillä kirjoitin tämän joulukuun puolella ja 4.1 olin jo matkalla synnyttämään). Joten tässä tuleekin reissuvuoden kohokohtia, jokaisesta matkakohteesta yksi kappale! Palmun alla Bai Saon rannalla Piti ihan tarkistaa kuvienJatka lukemista ”Reissuvuoden 2017 parhaimmat hetket”

Miksi lähtisin Vilnaan minilomalle?

Kävin huhtikuussa ensimmäistä kertaa ikinä Vilnassa. Olin työmatkalla, joten en varsinaisesti ollut valinnut kohdettani pelkän mielenkiintoni mukaan. Mielessäni kävikin, etten olisi lähtenyt omalle lomalle Vilnaan ainakaan ihan lähiaikoina, sillä maailmassa riittää monia mielenkiintoisempiakin kaupunkeja. Tämä arvio siis tietämättä kaupungista oikeastaan yhtään mitään. Vilna oli yllättävän lähellä, vain hetken kestävän lennon päässä Helsingistä. Jopa Oulusta astiJatka lukemista ”Miksi lähtisin Vilnaan minilomalle?”