Miksi lähtisin Vilnaan minilomalle?

Kävin huhtikuussa ensimmäistä kertaa ikinä Vilnassa. Olin työmatkalla, joten en varsinaisesti ollut valinnut kohdettani pelkän mielenkiintoni mukaan. Mielessäni kävikin, etten olisi lähtenyt omalle lomalle Vilnaan ainakaan ihan lähiaikoina, sillä maailmassa riittää monia mielenkiintoisempiakin kaupunkeja. Tämä arvio siis tietämättä kaupungista oikeastaan yhtään mitään.

auringonallaP4240657

Vilna oli yllättävän lähellä, vain hetken kestävän lennon päässä Helsingistä. Jopa Oulusta asti lähdettäessä perillä oltiin uskomattoman nopeasti. Hyppäsimme lentokentällä taksin kyytiin ja hurautimme tuomiokirkon vieressä sijainneeseen hotelliimme. Auton ikkunasta käsin kaupunki näytti sellaiselle, ettei siitä oikein saanut vielä selkeää kuvaa: Ehkä jotain Tallinnaan vivahtavaa, toisaalta en yhtäkkiä maisemaa katsoessa tietäisi missä olen, ja sitten taas ohi vilahti Hesburger.

auringonallaP4240622auringonallaP4240647auringonallaIMG_0707

Meillä oli ilta aikaa tutustua ympäristöömme, joten teimme pikaisen kierroksen vanhankaupungin kaduilla vesisateessa ja pujahdimme sitten sisään yhteen Vilnan lukuisista tunnelmallisista ravintoloista. Olin hieman tutkinut ruokatarjontaa jo ennakkoon ja valinnut ravintolan Aline Leiciai, joka olikin sunnuntai-iltana aika ääriään myöten täynnä. Saimme kuitenkin pienen pöydän paikallisten perheiden keskeltä ja tilasimme nälkäisinä pöydän täyteen ruokaa: paikallisen juustolautasen, naudankielisalaatin, kaksi annosta perunapannukakkuja ja paikallista viiniä ja olutta. Tarjoilija ei puhunut kovin hyvää englantia, joten emme ihan ymmärtäneet toisiamme, ja lopulta tilauksemme perunapannarit olivat vaihtuneet toiseen perunaruokaan, jonkinlaiseen isoon möhkäleeseen, jonka sisällä oli lihatäyte ja päällä pekonia.

Ruoka oli erittäin täyttävää ja rasvaista, ja annokset sen kokoisia, että vähempikin olisi riittänyt meille. Laskun tullessa huomasimme kuitenkin iloisen yllätyksen: Vilnan hintataso on varsin maltillinen! Ja sama linja jatkui myöhemminkin: kaksi cappuccinoa, kaksi ihanaa leivosta ja yksi suolainen pasteija yhdessä kaupungin silmämääräisesti suosituimmista kahviloista (Poniu Laime) vain 10 euroa yhteensä.

auringonallaP4240658auringonallaP4230617auringonallaP4250679

Vilna on tunnettu vanhastakaupungistaan, ja se onkin yksi ehdoton plussa. Tosin Vilnan vanhakaupunki on hieman erilainen, kuin aikaisemmin näkemäni, sillä kaikki sen kadut eivät ole kovin kapeita ja vanhojen rakennusten väliin mahtuu myös uusia. Alue on kuitenkin laaja, vaikka Vilna kokonaisuudessaan on todella kompakti ja siellä pääsee kävellen varmasti lähes joka paikkaan.

auringonallaP4240624auringonallaP4250687auringonallaP4250685

Ihastuttavin yllätys Vilnassa oli Uzupis, joka on mikrovaltio Vilnan sisällä. Uzupis on julistautunut vuonna 1997 Uzupisin tasavallaksi ja sen laitamilta löytyy muuri, johon perustuslaki on painettu kiiltäville plakaateille useilla eri kielillä, ja myös suomeksi! Ja millainen perustuslaki, veikkaan ettei vastaavaa tule ihan ihan vastaan. Omasta mielestäni ehdottomasti söpöin lakipykälä oli ”Koiralla on oikeus olla koira”, awwwww (sydän, sydän, sydän)! Uzupis on myös taiteilijoiden kaupunginosa, ja sen ravintolat vaikuttivat mielenkiintoisille. Me ehdimme pysähtymään vain nopeasti kahville sadetta pitämään (cappuccino, pieni viineri ja keksi noin 2,5 euroa).

auringonallaP4240643auringonallaP4240632auringonallaP4240638

Kaiken kaikkiaan lähtisin Vilnaan viikonlopun hemmottelulomalle. Kaupunki ei ole kovin iso, joten se on nopeasti nähty, mutta sitten voisikin siirtyä vaikkapa samppanjabaariin tai jazzklubille. Tai kulttuuririentoihin. Tai sitten voisi kävellä AJ Chocolateen ja ostaa rasian käsitehtyjä konvehteja vain 12 eurolla.

auringonallaP4250682auringonallaP4240661auringonallaP4250689auringonallaP4250664

Mikä on sun lempijuttu Vilnassa? Alin kuva on otettu hotellihuoneeni parvekkeelta, ei yhtään hassumpi näkymä!

Mainokset

4 thoughts on “Miksi lähtisin Vilnaan minilomalle?

  1. Hei olipa hyvä postaus! Kuten keväällä jo kommentoinkin, niin Vilna on ollut mulla mielessä pitkään juuri minilomakohteena, joten oli tosi kiva lukea postaus siitä näkökulmasta. Täytyy laittaa kohde kyllä vakavaan harkintaan.

    • Kiva juttu Inka, että tästä on mahdollisesti hyötyä 🙂 Itse jäin miettimään sitä, olisiko Vilna ollut vielä vähän eloisampi kesällä. Varmasti ainakin astetta nätimpi, kuten kaikki kaupungit. Mutta kiva oli käydä, kun en ole koskaan tuolla suunnalla liikkunut!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s