Tätä minulta kysytään usein, että mitenkäs se lapsen kanssa matkustaminen, te olette ainakin olleet paljon menossa? Kun aloin odottamaan vauvaa, monet sanoivat, että kyllä lasten kanssa voi matkustaa ihan niin kuin ennenkin. Joskus tämä tuntui hieman ristiriitaiselle, sillä jotkut heistä eivät matkustaneet lasten kanssa juuri minnekään (ja toisaalta, matkablogikuplassa kaikki matkustavat lasten kanssa ihan jatkuvasti).Jatka lukemista ”Voiko lapsen kanssa matkustaa ihan niin kuin ennenkin?”
Kirjoittaja-arkisto:Heidi
Kolme kokemusta Airbnb:stä, lapsiperhenäkökulmasta
Airbnb on ollut kovin suosittu majoittumismuoto jo vuosia, mutta me kokeilimme sitä ensimmäisen kerran vasta alle vuosi sitten. Vaikka asuminen paikallisten lailla kiehtoi meitä kovasti, olimme kuitenkin hieman skeptisiä sen suhteen, että koko homma sujuisi ilman säätämistä. Ja se oli jotain, mitä emme lomiltamme halunneet, vaikka mikäs siinä olisi ollut kahdestaan matkustaessa säätäessä, kun eiJatka lukemista ”Kolme kokemusta Airbnb:stä, lapsiperhenäkökulmasta”
Kannattiko lähteä pienen lapsen kanssa New Yorkiin?
Ajatus New Yorkin pitkään kaivatusta lomasta pälkähti päähämme heti Kalifornian-roadtripiltä saavuttuamme. Jos lennot San Franciscoon sujuivat hyvin, tuntuivat Nykin kahdeksan tunnin lennot ihan kohtuullisilta, vaikka Finnairin suora lento lähteekin jo päiväaikaan. Viihdyttämistä olisi tiedossa, se oli selvä, mutta eiköhän siitä selvittäisi, kun perillä odottaisi lempikaupunki. Lennot varattiin hyvän tarjouksen osuessa silmiin marraskuussa ja samalla myösJatka lukemista ”Kannattiko lähteä pienen lapsen kanssa New Yorkiin?”
Málaga, vanha tuttuni, oletko vielä se sama?
Olen asunut ulkomailla kolme lyhyttä pätkää, joista Málaga oli keskimmäinen. Lähdin vaihto-opiskelemaan Espanjaan, sillä kriteereinä paikkavalinnalle olivat lämpö, espanjankielisyys ja sijainti Euroopassa. Málagaa etelämmäksi ei juuri päässyt, joten se täytti kaikki toiveeni ja ilokseni vaihtopaikasta ei tarvinnut edes kilpailla muiden hakijoiden kanssa. Pakkasin laukkuni ja lensin elokuussa 2006 tukalan kuumaan Andalusiaan. Kaverini lähti myös samaanJatka lukemista ”Málaga, vanha tuttuni, oletko vielä se sama?”
Vauvan kanssa kalifornialaisessa sairaalassa
Olen jo useammassa postauksessa maininnut, että meillä oli loppureissusta vähän huonoa tuuria ja jouduimme viettämään yhden illan sairaalan ensiavussa. Mitä sitten tapahtui, ja millainen sairaalakokemus ylipäätään oli? Entä matkavakuutus, miten toimittiin ja mitä korvattiin? Yosemiten päivän jälkeen saavuimme Miners Inn -motellillemme väsyneinä, sillä aikaisen herätyksen lisäksi minä ja Antti olimme molemmat sellaisessa flunssassa, että korkeuserojenJatka lukemista ”Vauvan kanssa kalifornialaisessa sairaalassa”
Viime vuoden parhaimpia hetkiä ja kevään kuulumisia
Blogeissa on kiertänyt haaste, jossa kuvien avulla kerrotaan viime vuoden parhaimmista hetkistä. En jaksanut kaivaa kyseistä sabluunaa esille, mutta silti mennyttä vuotta on aina hauska muistella. Matkojen puolesta se ei ollut samanlainen huippuvuosi kuin aiemmat ovat olleet, mutta henkilökohtaisesti se oli yksi elämäni parhaista ajanjaksoista, ehkä jopa paras, jos nyt elämää voi ylipäätään verrata. EikäJatka lukemista ”Viime vuoden parhaimpia hetkiä ja kevään kuulumisia”
Yosemite, reissun huippukohta?
Tiedän, Yosemite on kaikkien lemppari. Ja kun sanon kaikkien, niin tarkoitan sillä sitä, että en ole vielä koskaan kuullut kenenkään olleen pettynyt Yosemiteen, vaan paikka on poikkeuksetta saanut ylistystä osakseen. Vaikka olemme reissanneet jenkeissä jo lukuisia kertoja, oli Yosemite jäänyt reitin ulkopuolelle tähän mennessä. Nyt, kun halusimme kiertää “vanhan tutun” reitin, jotta välttäisimme suurimman yllätyksetJatka lukemista ”Yosemite, reissun huippukohta?”
Kuin Dalin maalauksesta – ajomatka Death Valleyn halki
Edellisellä kerralla Death Valleyssa vallitsi 52 asteen kuumuus. Se kärvensi ihoa yhdessä tuulen kanssa, ja olo oli kuin tehokkaassa kokovartaloföönissä. Kävimme Zabriskie Pointilla ja Dante’s View:n näköalapaikalla sekä pienellä pysähdyksellä Furnace Creekissä, jonka kylmät juomat viilensivät edes hetkeksi. Samaan aikaan Kuolemanlaakso oli todella kaunis, unenomainen. Halusin ehdottomasti käydä siellä uudestaan, jos tilaisuus tulisi eteen. JaJatka lukemista ”Kuin Dalin maalauksesta – ajomatka Death Valleyn halki”
Palm Springs: kun loma alkaa tuntua lomalta
Jos alkumatkamme tuntui sisältävän pieniä hankaluuksia, oli Palm Springsin osuus lomaa isolla ällällä. Se tunne alkoi viimeistään silloin, kun saavuimme vuorten ja palmujen reunustamaan kaupunkiin, ajoimme sen päätietä pitkin kohti laitakaupungilla sijaitsevaa boutique-hotelliamme Saguaroa. Itse hotelliin saapuminen nosti hetkellisesti stressitasojamme (hissi rikki, hirveä määrä raahattavaa tavaraa ja joka puolella viikonlopusta nauttivia nuoria), mutta onneksi leppoisaJatka lukemista ”Palm Springs: kun loma alkaa tuntua lomalta”
San Franciscosta Los Angelesiin: punapuita, Kalifornian rantatie ja uinuvia kesäkaupunkeja
Kun heräsimme ensimmäisenä aamuna San Brunosta, saimme huokaista helpotuksesta: pitkän lennon jälkeinen yö oli sujunut odotettua paremmin, sillä heräsimme vain yhdeksi kahden tunnin pätkäksi leikkimään keskellä yötä. Vielä kun saimme orastavan päänsäryn taltutettua motelliaamupalalla ja kahvilla, oli reissun kutkuttavin fiilis eli varsinainen lähtö edessä. Päivän agendalla oli pysähdys Walmartissa vaippa-, vesi-, vauvanruoka- ja välipalahamstrausta varten,Jatka lukemista ”San Franciscosta Los Angelesiin: punapuita, Kalifornian rantatie ja uinuvia kesäkaupunkeja”