San Franciscosta Los Angelesiin: punapuita, Kalifornian rantatie ja uinuvia kesäkaupunkeja

Kun heräsimme ensimmäisenä aamuna San Brunosta, saimme huokaista helpotuksesta: pitkän lennon jälkeinen yö oli sujunut odotettua paremmin, sillä heräsimme vain yhdeksi kahden tunnin pätkäksi leikkimään keskellä yötä. Vielä kun saimme orastavan päänsäryn taltutettua motelliaamupalalla ja kahvilla, oli reissun kutkuttavin fiilis eli varsinainen lähtö edessä. Päivän agendalla oli pysähdys Walmartissa vaippa-, vesi-, vauvanruoka- ja välipalahamstrausta varten, sekä Big Basin Redwoods, mikäli väsymys ei iskisi matkalla.

Koska olimme ajoissa liikenteessä, päätimme ajaa Piilaakson kautta ja huiskuttaa ohimennen Googlen ja Applen pääkonttoreille. Ensimmäinen sujuikin ihan hyvin, mutta toisen kohdalla koimme kirjaimellisesti umpikujan: edessä oli lukuisten kaistojen leveydeltä portteja, jotka johtivat parkkihalliin, eikä perääntymismahdollisuutta ollut. Ei sen puoleen, ei meitä tietenkään päästetty sisäänkään. Hetken kuluttua saimme portinvartijan hälytettyä paikalle ja onneksi heillä oli takaportti kaltaisillemme uteliaille ja pääsimme ajamaan hetken rupateltuamme sivukautta ulos. Älkää siis missään nimessä kääntykö siitä viimeisestä risteyksestä, mikäli ette halua vastaavanlaiseen kiipeliin!

Walmartin ja kauan odotetun In-n-Outin pysähdyksen jälkeen olimme valmiita jatkamaan kohti Big Basinia, ja useamman mutkaisen rinteen sekä hauskan Boulder Creekin länkkärihenkisen pikkukylän jälkeen olimme vihdoin perillä. Emme viitsineet lähteä vauvan kanssa kovin kunnianhimoisille patikkareiteille, mutta alueen lyhimmät kierrokset olivat jo nekin upeita ja näkemisen arvoisia, varsinkin näin alkumatkasta. Oli suorastaan seesteinen fiilis kävellä hetki arvokkuutta henkivässä metsässä, kaiken sen autossa ja lentokoneessa matkustamisen jälkeen.

Saavuimme iltapäivästä Santa Cruziin ja pienen lepohetken jälkeen lähdimme kävelemään rantakadulle, jossa oli jopa hieman aavemainen fiilis, kun huvipuisto oli suljettuna, mutta jostain kuului musiikkia (viereinen pelihalli oli auki). Paikassa oli samaa pysähtynyttä tunnelmaa kuin lokakuisissa Hamptoneissa, Cape Mayssa ja Atlantic Cityssä itärannikolla. Kävelimme valtavalle laiturille, jonka tienoilla oli elämää enemmän kuin huvipuiston kohdilla, mutta selvästi kesäajan turistit puuttuivat kuvasta. Hauskin yllätys odotti laiturin rakenteissa, sillä laiturin päätä kohti mentäessä aloin kuulemaan omituisia ääniä ja kurkkaus alas todisti sen mitä epäilinkin: merileijonia!

Yö Santa Cruzissa ei ollut siitä hilpeimmästä päästä, sillä heräsimme tietenkin taas keskellä yötä ja tällä kertaa huomasimme, että vauvalle ei näyttänyt kelpaavan oikein mikään ruoka oli kellonaika mikä tahansa. Onneksi nukahdimme myöhemmin ja lopulta ahdoimme yön epätoivoiset hetket alas Ihopin aamupalalla ja muistimme, että on tärkeää itsekin syödä jotain. Matka jatkui hyvillä fiiliksillä, eikä vähiten Kalifornian ykköstien maisemien vuoksi. Vaikka olimme ajatelleet, ettei näin uusintakierroksella tarvitse pysähdellä ihan vähän väliä, oli kokemus kuitenkin hieno. Onneksi näköalapaikkoja on runsaasti, eikä pienet stopit viivästytä itse matkaa. Big Surissa jätimme auton parkkiin McWay Fallsin kohdalla ja kävimme katsomassa vesiputousta, joka on ainakin kauempaa katsottuna pienenpieni, mutta toisaalta varsin kaunis.

Perillä Pismo Beachilla emme jaksaneet tehdä yhtään mitään, tappelimme taas ruoka-asioista ja menimme nukkumaan aikaisin. Vauva innostui tässä vaiheessa nukkumaan koko yön, ja minä itse taisin olla ainoa joka jatkoi valvomista keskellä yötä. Aamulla olimme kaikki hyvällä tuulella ja ruokakin alkoi maistumaan, joten tunnelma oli ansaitusti korkealla. Lähdimme kävelemään rannalle, ja vaikka luulimme olevamme melkein ainoita, oli Pismo Beachilla jo surffikilpailut hyvässä vauhdissa. Aallot olivatkin melkoiset!

Rentotuttavan aamulenkkeilyn jälkeen oli tiedossa ehkä reissun puuduttavin ajomatka Los Angelesin ohi Redondo Beachille. Emme ehtineet juurikaan pysähdellä, mutta valitsimme kuitenkin umpimähkäisesti maisemareitin, joka ihan oikeasti osoittautui ihan hauskaksi: kumpuilevia kukkuloita, välillä okranvärisiä auringon kuivaksi paahtamia ja välillä vehreämpiä. Jossain vaiheessa laakson pohjalla kimalteli myös yllättäen joku järven tapainen.

Pääsimme perille ilman isompia ruuhkassa istumisia ja huokaisimme helpotuksesta. Tosin hieman liian aikaisin, sillä ongelmat alkoivat heti, kun lähdimme ihailemaan auringonlaskua Redondo Beachin rantaan, jonne oli lyhyt kävelymatka. Vauva alkoi huutamaan rannalle päästyämme, eikä sille tullut loppua sitten millään. Hetken asiaa pohdittuamme päätimme lähteä takaisin motellille, vaikka harmittikin koko päivän autossa istumisen jälkeen. Hetkeä myöhemmin huomasimme ettei kaikki ole ihan normaalisti, vaan kuume ja flunssahan sieltä iski päälle, ja siinä meni meidän kaikkien unet pariksi seuraavaksi yöksi, eli koko Losin oleskelumme ajaksi.

Sinällään onni onnettomuudessa, että vauva sairastui juuri Losissa, sillä meillä oli siihen muutenkin suunniteltu pieni hengähdystauko, eikä oikeastaan mitään tekemistä, sillä jätimme suosikkimme (Griffith Observatory, Mulholland Drive) muutenkin pois laskuista tältä reissulta. Huonosti nukutun yön jälkeen kiskoimme vauvalle paljon vaatetta päälle ja lähdimme kävelylle rantakadulle, sitä vartenhan olimme koko paikan valinneet. Henki kulki selvästi paremmin viileässä ulkoilmassa ja meilläkin oli taas parempi mieli. Lopulta lähdimme iltapäivästä ajelemaan pienen lenkin Venicessä ja Hollywoodissa, niin vauva sai nukkua autossa päiväunia. Californication-fanit ehkä tunnistavatkin minkä talon edessä pysähdyimme. Ja tacot, ne kuuluvat ehdottomasti kaikkiin Los Angelesin -lomiin!

Tähän mennessä reissu oli ollut yhtä vuoristorataa, mikä oli meille ihan uutta: välillä vähän epätoivoisia hetkiä, sillä vuorokauden ajasta riippuen ongelmat tuntuivat suurilta tai pieniltä, ja sitten toisaalta riemua siitä, että olimme vihdoin siellä, mistä vain haaveilimme aikaisemmin. Näistä lähtökohdista reissumme jatkui kohti sisämaata ja  Palm Springsiä, josta lisää myöhemmin.