Vauvan kanssa kalifornialaisessa sairaalassa

Olen jo useammassa postauksessa maininnut, että meillä oli loppureissusta vähän huonoa tuuria ja jouduimme viettämään yhden illan sairaalan ensiavussa. Mitä sitten tapahtui, ja millainen sairaalakokemus ylipäätään oli? Entä matkavakuutus, miten toimittiin ja mitä korvattiin?

Yosemiten päivän jälkeen saavuimme Miners Inn -motellillemme väsyneinä, sillä aikaisen herätyksen lisäksi minä ja Antti olimme molemmat sellaisessa flunssassa, että korkeuserojen vaihdellessa päivän aikana olimme menettäneet kuulomme vähintään toisesta korvasta. Nälkäkin oli, sillä meillä ei ollut hyvistä aikeista huolimatta mitään eväitä mukana ja aamupalasta oli aikaa jo yhdeksän tuntia. Saimme huoneen, raahasimme sinne koko omaisuutemme ja aloimme purkamaan laukkuja, sillä tarkoituksena oli järjestellä kaikki kamat uudelleen viimeisiä päiviä varten (likapyykit toiseen matkalaukkuun, puhtaat vaatteet toiseen).

Vauva alkoi tomerana tyttönä purkamaan toista laukkua sängyn vieressä, eikä mennyt aikaakaan, kun hän oli jo löytänyt jotain vieläkin mielenkiintoisempaa: epämääräisen, edellisen asukkaan lattialle (sängyn alle) pudottaman pillerin. Ja tiedättehän te, mitä tuon ikäiset vauvat tekevät kaikille asioille, mitkä eteen tulevat: kyllä, suuhun ja heti! Tästä alkoi koko loppuillan kestänyt show, jossa ei ollut sitä kaipaamaamme ruokataukoa ollenkaan (emme siis syöneet kyseisenä päivänä mitään, mutta tietenkään se ei ollut huolistamme suurin).

Vaikka vauva oli rauhallinen ja oma itsensä, vilisi mielessä kaikenlaisia kauhuskenaarioita sydänlääkkeistä huumeisiin, joten lopulta emme keksineet muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä läheiseen pikkukylän sairaalaan, jonka me molemmat olimme jostain syystä rekisteröineet auton ikkunasta (mikä siinäkin on, että tuollaiseen asiaan kiinnitti juuri nyt huomiota). Pakkasimme laukkuun vakuutustodistuksen, hieman maitoa ja vauvanruokaa, ja ajoimme ensiapuun.

Perillä meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja täytettyäni muutaman lomakkeen, pääsimme tapaamaan hoitajaa, joka arvioi tilanteen (hekään eivät tunnistaneet puoliksi sulanutta pilleriä). Hän konsultoi välillä lääkäriä sekä apteekkia, mutta koska pilleri ei ollut meidän, eikä kukaan voinut tietää mikä se oli, päätettiin vauvalle tehdä myrkkyseula ja seurata elintoimintoja. Emme tienneet yhtään kauanko meidän pitäisi olla sairaalassa, mutta istuimme aluksi pienen kopin kokoisessa tutkimushuoneessa yli 3 tuntia, joten kun saimme varsinaisen huoneen, päätimme, että Antti lähtee käymään motellilla hakemassa lisää tarvikkeita. Tässä vaiheessa oli jo tullut ilta, eikä meillä ollut vielä tiedossa, viettäisimmekö yön sairaalassa.

Entäs pikkupotilas? Hän oli kovin reipas, joskin unelias, mikä saattoi johtua pilleristä tai sitten vain väsymyksestä. Meiltä kysyttiin lukuisia kertoa, oliko tämä tai tämä asia normaalia juuri meidän vauvalle (nukahtaminen syliin, punaiset posket jne.). Minun mielestä kaikki vaikutti normaalille, joten jossain vaiheessa suurin pelko hellitti ja pystyimme jo hieman rentoutumaan. Kaiken kaikkiaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun tarvitsimme lääkäriä ulkomailla, ja ylipäätään ensimmäinen kerta, kun vauva oli lääkärillä jonkin akuutin asian vuoksi. Tulipa nyt sitten tämäkin koettua.

Lopulta tuloksemme tulivat, eikä mitään vaarallisia aineita löytynyt. Kyseessä oli todennäköisesti harmiton särkylääke, tai sitten sellainen pilleri, jonka kaikki vaikuttava aine on keskellä, ja vauva oli ehtinyt saamaan verenkiertoonsa vain täyteainetta. Ennen lähtöämme minä pääsin vielä täyttämään lomakkeita liittyen matkavakuutukseen ja siihen, että minä vastaisin sairaalakäynnin taloudellisesta puolesta.

Vakuutustodistuksestamme otettiin kopio ja asia oli sillä selvä, pääsisimme takaisin motellille, mutta jatkaisimme tarkkailua seuraavat päivät. Olo oli helpottunut, ja vauvakin vilkutti iloisesti iltavuorossa olevalle henkilökunnalle. Päivä oli ollut ihan superpitkä, sillä olimme heränneet reippaasti ennen auringonnousua Mammoth Lakesilla, ajaneet Yosemiten läpi ja viettäneet päivän puistoa tutkien, poteneet flunssaa pahimmillaan ja skipanneet kaikki ruokailut aamupalaa lukuunottamatta.

Seuraavana aamuna meillä oli suorastaan hilpeä olo: herkuttelimme motelliaamiaisella uunituoreilla donitseilla, pakkasimme kamat, ajoimme lähimpään apteekkiin ja ostimme lääkettä flunssaoireisiin ja käänsimme nokan kohti viimeistä etappia San Franciscoa. Meillä ei ollut varsinaisesti kiire, sillä jäljellä oli vielä kaksi yötä ennen kotiinpaluuta, mutta jotenkin halusimme äkkiä pois Mariposasta. Ajoimme poispäin vehreydestä, kohti rannikon okranväristä kumpuilevaa maisemaa, ja bongailimme kurpitsapeltoja. Vauva nukkui tyytyväisenä takapenkillä ja meitä hymyilytti. Me selvisimme! Ensin aikaerosta ja väsymyksestä, sitten kaikkia meitä vaivanneesta flunssasta ja nyt vielä sairaalareissusta! Ja ylipäätään näinkin haastavasta matkasta pienen vauvan kanssa.

Ehkä tällä kaikella oli vaikutusta asiaan, sillä kun saavuimme San Franciscoon ja ajoimme keskustan läpi kohti Golden Gaten siltaa, iski minuun välitön ihastus kaupunkia kohtaan, ihan eri tavalla kuin viimeksi. Majoituimme samaan sanbrunolaiseen motelliin kuin ensimmäisenä yönä, jätimme auton parkkiin ja matkustimme junalla keskustaan. Pyörittyämme aikamme Chinatownissa päätimme vaihtaa keskustan kadut Missioniin ja sattumalta päädyimme kävelemään Clarion Alleyn katutaiteen keskelle. Nappasimme lopuksi jäätelöt ihanasta Garden Creamerystä ja olimme tyytyväisiä, että emme viettäneet koko aamupäivää keskustassa.

Illemmalla lähdimme liikenteeseen autolla ja kirosimme vapaiden parkkipaikkojen vähyyttä. Lopulta saimme kun saimmekin auton kadunvarsiparkkiin ja lähdimme kävelemään yllättävän hyisessä tuulessa kohti etukäteen valitsemaamme ruokapaikkaa. 4505 Burgers & BBQ oli ihan nappivalinta viimeiseksi illaksi ja pienen jonottamisen arvoinen.

Pääsyy paikan valintaan oli kuitenkin läheinen Alamo Square Park, jonka reunalla pönöttävät kuulut Painted Ladies -talot, joskin puiston parasta antia on kauempana siintävä kaupunki.

Yritimme vielä tässä vaiheessa kiirehtiä Twin Peaksille katsomaan auringonlaskua, mutta harmillisesti usva pääsi valtaamaan kaupungin ja lopulta huipulle päästyämme sieltä ei nähnyt metriä edemmäksi. Itse auringonlasku oli utuisen vaaleanpunainen, joten ajoimme takaisin ja pysähdyimme hieman alemmaksi ihailemaan maisemaa. Ihan täydellinen päätös upealle lomalle!

Lasku sairaalareissusta saapui noin kuukautta myöhemmin ja se oli reilusti toista tonnia. Jos aikaisemmin olin ollut siinä uskossa, että yksi yö sairaalassa on noin tonnin verran, niin tämä nyrkkisääntö ei päde ainakaan Jenkkeihin: pelkkä yksi ilta, lääkärin palvelut ja laboratoriotutkimukset tekevät helposti huomattavasti enemmän. Matkavakuutuksen tärkeys ei voisi tässä kohtaa korostua enää enempää!