Kannattiko lähteä pienen lapsen kanssa New Yorkiin?

Ajatus New Yorkin pitkään kaivatusta lomasta pälkähti päähämme heti Kalifornian-roadtripiltä saavuttuamme. Jos lennot San Franciscoon sujuivat hyvin, tuntuivat Nykin kahdeksan tunnin lennot ihan kohtuullisilta, vaikka Finnairin suora lento lähteekin jo päiväaikaan. Viihdyttämistä olisi tiedossa, se oli selvä, mutta eiköhän siitä selvittäisi, kun perillä odottaisi lempikaupunki. Lennot varattiin hyvän tarjouksen osuessa silmiin marraskuussa ja samalla myös Airbnb-asunto Bedford-Stuyvesantista, joka oli meille tuntematonta seutua, mutta asunnon erinomainen hinta-laatusuhde houkutteli.

Lähtöä edeltävänä iltana meillä oli hieman perhosia mahassa, sillä Málagan 4-5 tunnin lento maaliskuussa oli melkoista sirkusta. Norskin ahtaissa penkeissä vilkkaan taaperon viihdyttäminen otti todellakin työstä ja minuutit tuntuivat matelevan. Sama homma mutta tuplasti pidempi lentoaika olisi ollut aika järkyttävä yhdistelmä, mutta onneksi me ehdimme varaamaan ns. vauvankoppapaikat, joissa on myös hyvin tilaa edessä, eli ainakin se puoli oli hoidettavissa rahalla. Jännitimme vähän sitä, saisimmeko enää varsinaista vauvankoppaa, sillä niiden suositus on alle 9 kuukauden ikäisille vauvoille (Finnairilta kysyttäessä jopa alle 6 kk!) ja alle 9 kg painaville. Meidän 16 kk ikäinen lapsemme on onneksi vain vähän painavampi kuin tuo raja, eikä kopan suhteen kukaan kysellyt painoja ja ikiä.

Koneessa lapsi käveli suoraan lentoemännän syliin ja ainakin lähtö sujui ilman isompia ongelmia, vaikka turvavöissä istuminen onkin aina hieman stressaava kokemus paljon liikkuvalle lapselle (tai erityisesti vanhemmalle, joka yrittää kaikin keinoin pitää lapsen sylissään ja oikein päin). Ilmaan päästyämme lapsi pääsi hieman jaloittelemaan ja leikkimään lattialle, joten enää tarvitsi vain vahtia, ettei se karkaan mihinkään (vain kerran takakeittiöön). Sosiaalisena tapauksena lapsi halusi myös käydä yhteensä jopa neljän eri henkilön sylissä, ja olen kyllä kovin iloinen siitä, että vieraat ihmiset jaksavat noin paljon leikittää ja viihdyttää toisten lasta. Päiväunet maistuivat vauvankopassa, vaikka se onkin nykyisellään kymmenen senttiä liian lyhyt. Ajoitus oli ihan täydellinen, sillä saimme syödä kerrankin ihan rauhassa.

Saapuminen Jenkkeihin on aina yhtä stressaavaa, sillä maahantulojonotus kestää yleensä poikkeuksetta parisen tuntia. Tällä kertaa pääsimme ”returning esta” -jonoon, sillä olimme syksyllä olleet kaikki kolme samoilla passeilla ja estalla liikenteessä. Automaatille pääsimme ilman jonotusta, ja ihme kyllä kaikki sujui kerrankin myös itse automaatin kanssa, vaikka lopuksi laite tulosti kaikki kolme kuittia sisäänsä, ja meidän piti onkia ne pienestä raosta käsin itsellemme. Sitten olikin vuorossa varsinainen jonottaminen, mutta pienestä epätoivon hetkestä huolimatta pääsimme tiskille suht jouhevasti ja koko homma oli ohi puolessa tunnissa!

Hyppäsimme Uberin kyytiin ja aloimme seuraavaksi jännittämään Airbnb-asuntomme numerokoodia, sillä se oli luvattu lähettää klo 15-16. Päivitin sovellusta vähän väliä, sillä lähdimme liikenteeseen kolmen aikaan ja matka kesti noin tunnin. Vielä klo 16 meille ei ollut tullut koodia, mutta ajattelimme kokeilla hostilta saatua ”esimerkkikoodia”, jolla pääsimme kuin pääsimme sisään asuntoomme, joka sijaitsi perinteisen brownstonen toisessa kerroksessa. Samalla hetkellä sain myös vastauksen hostilta, että tällä kertaa esimerkkikoodi oli ihan oikea koodi. Itse asunto oli sellainen kuin kuvissakin, erittäin tilava ja siisti ja siinä oli hurmaavat vanhat lattiat ja korkeat ikkunat. Jääkaappi, mikro ja liesi olivat järkyttävän isoja, mikä ei kyllä pitäisi tulla yllätyksenä Jenkeissä vähän aikaa asuneelle, mutta toisaalta meidän koti oli tuolloin sata vuotta vanha maalaistalo. Kaasuhella aiheutti ensin hikikarpaloita otsalle, sillä pienikin nappuloiden kääntely aloitti kaasun leijailun huoneeseen. Päätimme kääntää kaasun kokonaan pois päältä lieden takaa, sillä emme aikoneet kokkailla mitään ihmeitä muutenkaan.

Heräsimme ensimmäisenä aamuna aikaisin vielä pimeän aikaan, mutta olimme sentään nukkuneet pitkät ja hyvät unet (tosin allekirjoittanut heräsi muutamaksi tunniksi keskellä yötä). Sääennuste lupasi sadetta, mikä masensi hieman heti loman alkuun, mutta sitten muistimme, että on yksi paikka joka on kauneimmillaan juuri sateen aikana/jälkeen ja se on Times Square. Kävelimme Utican metroasemalle, bongasimme matkalla ensimmäiset vaaleanpunaiset kirsikkapuut ja hyppäsimme A-metroon, joka oli nopein vaihtoehto Midtowniin kulkemiseen (puoli tuntia). Kävimme nappaamassa perhepotretin punaisilla portailla ja huomasimme, että toivottuja vesilätäköitä ei ollutkaan missään, yöllisestä sateesta huolimatta, joten se siitä erityisen hienosta tunnelmasta. Juuri, kun olimme lähdössä eteenpäin, alkoi satamaan, joten päätimme mennä aikaiselle lounaalle Virgils Real BBQ -ravintolaan, jossa olemme käyneet monta kertaa aikaisemminkin. Olimme suunnitelleet paluumatkalle pientä pysähdystä Brooklyn Downtownin kaupoissa, sillä matkalaukustamme ei selvästikään löytynyt tarpeeksi paljon tarpeeksi lämpimiä vaatteita, mutta tässä vaiheessa lapsi alkoi näyttää sellaisia väsymyksen merkkejä, että oli parempi huristella suoraan kotikulmille. Perillä meitä odotti ukkonen ja kaatosade, jota uhmaten kävelimme pikavauhtia asunnolle ja kastuimme tietenkin ihan märiksi.

Kaksi ensimmäistä päivää meni tällä samalla kaavalla: aamupäivästä muutaman tunnin pyörähdys jossakin, sitten huono sää ja väsymys pilaa kaiken, ja loppupäivä kotosalla. Toisena päivänä ongelmana oli älytön myrskytuuli, joka riepotteli East River Parkissa ollutta Smorgasburgia niin, että rattaat lähtivät tyhjillään omia menojaan ja yksivuotias ei pysynyt pystyssä millään. Ruoka ei meinannut pysyä lautasella ja hiukset oli suussa aina ennen ruokaa. Brooklyn Flea oli Williamsburg -hotellin toisessa kerroksessa osittain ulkotiloissa, eikä sielläkään voinut juuri kierrellä, kun rakennuksen läpi tuuli vimmatusti. Oli pakko niellä taas tappio ja lähteä kotiin. Toisen päivän iltana harmitti aika lailla: tätäkö me oltiin odotettu puoli vuotta, lyhyitä pyrähdyksiä huonossa säässä, eihän me ehditä tätä vauhtia tekemään viikossa yhtään mitään.

Onneksi kolmas päivä oli parempi, sillä sadetta oli luvassa vain muutamaksi tunniksi ja sen päätimme viettää MoMAssa. Ja sitä ennen oli vuorossa eniten odotetuin hetki: Roosevelt Islandin kirsikkapuut, jotka olivat juuri parhaimmassa kukassaan. Olimme perillä jo varhain, joten saimme ihailla puiden hersyvän vaaleanpunaista loistoa melkein keskenämme. MoMAssa olimme juuri aukeamishetkellä, ja ennen ensimmäisiä sadepisaroita. Odotusteni vastaisesti saimme kierrellä ilman yhtiäkään väsymysraivareita ja lopulta olimme museossa ihan hyvän tovin, juuri sen verran että sade oli lähes loppunut. Muutenkin tästä eteenpäin pystyimme tekemän kaksi kierrosta joka päivä, aamupäivästä useamman tunnin ja loppupäivästä muutaman tunnin mittaiset. Sadekaan ei enää ollut vaivoina, vaikka tavanomaista kylmempää ja koleaa säätä olikin.

Lopulta ehdimme tekemään vaikka mitä: katselemaan katutaidetta Bushwickissa ja Boweryssa, vieraileman paikallisessa leikkipuistossa, kahvittelemaan Two Handsilla ja syömään brunssia Five Leavesilla, käymään Hudson Yardsin valtavasti muuttuneella alueella ja yksi meistä pääsi jopa sisälle asti Vessel-nimellä toistaiseksi kulkevaan rakennelmaan. Kävelimme viehättäviä katuja niin Brooklyn Heightsissa kuin West Villagessa. Viimeisenä päivänä laitoimme asunnon lähtökuntoon ja jätimme laukut talon aulaan säilöön, sillä lentokentälle ei tarvinnut lähteä vielä aikoihin. Aurinko paistoi yllättävän lämpimästi ja päätimme lähteä toteuttamaan vielä yhden listalla olleen asian: hampurilaiset kesäisessä Madison Square Parkissa. Ja miten ihana iltapäivä siitä tulikaan, kun lämpötila kohosi jopa 23:een ja kaikkialla oli yhtäkkiä iloisia ja talvipalttoistaan kuoriutuneita ihmisiä, jotka söivät lounasta puiston vehreydessä. Ihan täydellinen lopetus lomalle, vaikka toisaalta harmitti hirveästi lähteä juuri tuolloin kotiin.

Paluulento meni sekin hyvin, joskin vauvankoppa osoittautui ihan liian pieneksi kunnon yöunille ja koska kyljen kääntäminen ei onnistunut, saimme puolen tunnin välein järjestellä peitot ja tyynyt uudelleen ja rauhoitella lapsen takaisin nukkumaan. Yhteensä unia vedettiin kuitenkin yli viisi tuntia, ja valveillaoloajatkin menivät rauhallisissa merkeissä.

Kannattiko siis lähteä New Yorkiin asti pienen lapsen kanssa? Eniten meitä stressasi ennakkoon kolme asiaa: 1) pitkät (päivä)lennot, 2) aikero ja 3) metrossa kulkeminen rattaiden kanssa. Lennot menivät paljon paremmin kuin ajateltiin ja olivat helpommat kuin reilusti lyhyemmät Málagan lennot reilua kuukautta aikaisemmin. Aikerorasitus ei näkynyt tällä kertaa juuri yhtään, lapsi nukkui heti ensimmäisestä yöstä lähtien tavallisen pituiset yöunet, joskin menimme nukkumaan aluksi melko aikaisin. Olemme olleet nyt kotona kahden yön verran ja yöunet ovat olleet tavallista pidemmät (jopa 14 tuntia) ja katkeamattomat.

Mutta se metrossa kulkeminen, se oli ehkä juuri niin rasittavaa kuin olin pelännytkin: hissejä oli melko harvakseltaan ja ihan aina ne eivät toimineet, tai jonot olivat tuskaisen pitkät, vaikka osa porukasta olikin huomaavaista ja käytti portaita kun huomasi meidän olevan liikkeellä rattailla. Jouduttiin kuitenkin kantamaan rattaita lukuisia kertoja päivittäin ja viikon kantamisen jälkeen kädet alkoivat olla jo hieman rasittuneet. Lisäksi ruuhkametroon ei välillä ollut mitään asiaa rattaiden kanssa, ja jouduimme odottamaan muutaman junan ennen kuin mahduimme kyytiin. Myös porteista kulkeminen vaati erityisjärjestelyjä, mikä ei nyt ollut mitenkään hankalaa, mutta hieman hidasti liikkumista. Viimeisenä päivänä en jaksanut enää rattaiden kanssa säätämistä ja päätin kokeilla kantoreppua, mikä osoittautuikin tosi käteväksi metrossa. En olisi kyllä jaksanut kantaa lasta päivittäin pidemmillä reissuilla, joten rattaat olivat siinä mielessä meille parempi vaihtoehto. Lyhyemmillä muutaman tunnin kierroksilla olisimme kyllä voineet ottaa repun käyttöön jo aikaisemmin (oli meillä mukana lähinnä JFK:lla liikkumista varten). Málagassa lapsi ei viihtynyt repussa ollenkaan, joten siksi vähän välttelimme sen käyttöä tällä lomalla. Asiat voi näköjään muuttua lyhyessäkin ajassa.

 

Mutta vastatakseni kysymykseeni, niin kyllä, pienen lapsen kanssa matkustaminen New Yorkin kaltaiseen suurkaupunkiin oli ihan hyvä idea, ainakin meidän kohdalla. Toki asuminen hotellihuoneessa olisi ollut eri asia, sillä asunnossamme riitti tilaa leikeille ja juoksemiselle niin hyvin, että lapsi malttoi istua rattaissa kaupungilla. Bed-Stuy oli hieman syrjässä ja brownstonen jyrkkien portaiden takia lapsen kanssa kahdestaan liikkuminen oli melko hankalaa, mutta toisaalta emme olisi saaneet vastaavan tasoista asuntoa keskeisemmältä paikalta läheskään tuolla hinnalla. Lisäksi Decatur Street oli rauhallinen, joten nukuimme öisin hyvin. Voisin ihan hyvin mennä sinne uudelleen seuraavalla lomalla, vaikka toisaalta katselisin varmasti ensiksi mitä on tarjolla vaikkapa Lower East Sidella Manhattanin puolella tai Long Island Cityssä Queensissa. Se varmaan kertoo jo jotain, että seuraava loma on jo mielessä, vaikkei meillä oikeasti ole hajuakaan, milloin pääsemme New Yorkiin seuraavan kerran.