Tämän kertainen Instagram Travel Thursday on vapaateemainen, mutta joudun itse ottamaan hieman varaslähdön kuluneen vuoden reissujen kertaamisessa, sillä en usko, että pystyn ottamaan osaa tammikuun kierrokseen. Tässäpä siis katsaus reissuvuoteen 2017, joka muutti luonnettaan useaan otteeseen ja mm. haaveilemani matkat Japaniin, Marokkoon, New Yorkiin ja Amalfin rannikolle jäivät toteuttamatta (syysloman kohde ehti siis vaihtumaan useasti erinäisistä syistä, ja lopulta jouduimme siirtämään myös ajankohdan ja lyhentämään koko viikon loman pelkkään viikonloppuun).
Tammikuu
Voiko vuosi enää paremmin alkaa, kuin reissun päällä? Tarkemmin ottaen Vietnamissa Phu Quocin saarella. Sitä ennen, ja sen jälkeenkin, eli myös vuoden 2017 puolella kävimme myös Saigonissa ja Hongkongissa. Ja lopulta paluumatkalla myös Turkissa, vaikka se ei ihan oma valinta ollutkaan. Toivottavasti joskus saan Antin vielä ihanaan Istanbuliin paremmalle visiitille, vaikka ihan heti meitä ei ehkä huvita matkustaa tuolle suunnalle.
Maaliskuu
Hiihtoloma ja Florida olivat mitä parhain yhdistelmä, vaikka aluksi kauhistelimmekin että olimme varanneet lennot juuri spring break -ajalle. Loppujen lopuksi reissu oli todella rento ja rauhallinen, eikä majoitusten hinnatkaan olleet pilvissä kuin muutamassa paikassa. Tämä oli oikea budjettimatka, mutta ei tule ihan heti mieleen milloin olisin viimeksi saanut niin paljon vastinetta rahalle kuin tuolla reissulla.
Huhtikuu
Keväinen työmatka Vilnaan oli yllättävän viileä ja kevät ei ollut Liettuassa yhtään sen pidemmällä kuin Oulussakaan. Itse kaupunki oli yllättävän pieni, mutta toisaalta juuri sopiva työmatkalle: vapaa-ajalla ehti hyvin kiertää koko vanhan kaupungin. Hintataso oli ilahduttava, eikä piheys iskenyt päälle missään vaiheessa.
Kesäkuu
Alkukesän Lontoo yllätti meidät tukahduttavalla helteellä, enkä olisi vielä matkaa varatessa uskonut kaipaavani kaikkein eniten sekä jääpaloja että koti-Suomen viileyttä! Eikä helle ollut ainoa hidastava tekijä. Onneksi ehdimme kuitenkin tekemään ja näkemään vaikka mitä, joskin lempparini oli ehkä viimeisen illan puistossa istuskelu aavistuksen viilenevässä illassa. Sovimme myös tuolloin, että seuraavan kerran tulemme Lontooseen syksyaikaan, ihan vain varmuuden vuoksi!
Heinäkuu
Amsterdamin heinäkuussa ei sitä vastoin tarvinnut juuri hikoilla, vaan ennemminkin väistellä sateita. Itse kaupunki oli kyllä ihana, yksi uusi lempparini Euroopassa! Vanhat talot, tunnelmalliset kanaalit ja niiden iltavalaistus, kukkaistutukset siellä täällä rennosti, mielenkiintoiset pikkukaupat ja ravintolat… Ja se pyöräily!
Syyskuu
Reissuvuosi loppui harvinaisen lyhyeen, kun teimme syyskuussa viimeisen viikonloppuloman Roomassa. Loma oli hitusen lyhyehkö, sillä kahdesta kokonaisesta päivästä toisena satoi kaatamalla iltapäivään asti, mutta toisaalta pelkkä ensimmäinen ilta ja kauan odotettu illallinen tunnelmallisessa katuravintolassa oli matkustamisen arvoista. Ja ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänä ehdimme kävelemään Roomaa ristiin rastiin, eikä matkalle muutenkaan ollut mitään sen kummempia tavoitteita, kun emme olleet Roomassa ensimmäistä kertaa.
Uusia maita tämän vuoden aikana tuli siis kolme (Vietnam, Liettua ja Alankomaat), kaikki muut paikat olivat vanhoja tuttuja. Jotkut jopa niin vanhoja, että aikaa edellisestä vierailusta oli 24 vuotta!
Ensi vuodelle ei ole tiedossa yhtään reissua. Voisin panikoida asiasta, mutta en taida jaksaa. Ensi vuosi eletään päivä tai viikko kerrallaan, ja matkalle lähdetään jos päästään. Reissukaveri masussa on kasvanut kohisten ja saapunee maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Siinä meillä onkin seikkailua kerrakseen.
Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. IGTT hostit: Travellover, Muru Mou ja Skimbaco.
Oikein hyvä reissuvuosi teillä oli! 🙂 Ja kovasti tsemppiä perheenlisäyksen saapumiseen ❤
Kiitos Sofia ❤ Oli kyllä lopulta hyvä vuosi, vaikka suunnitelmat ehtivätkin useaan ootteeseen muuttumaan 🙂
Hieno matkavuosi! Kerrassaan mainio! Niin paljon kaikenlaista: itää ja länttä, Eurooppaa unohtamatta. Istanbul on minun suuria suosikkejani. Niin mieletön ja monipuolinen kaupunki. Sinne voi palata aina uudelleen.
Ihan totta, en tullut edes ajatelleeksi, että ollaan kyllä hyvin oltu sekä idässä että lännessä, ja sitten loppuaika Euroopan kaupungeissa 🙂 Istanbul on myös mun yksi suosikki, tosin työmatkalla kun olin niin ihan niin paljon en ehtinyt kaupunkia tutkimaan kuin olisin halunnut!
Ihanan kuuloinen reissuvuosi! Mä kävin taas huhtikuussa Riiassa, ja kylmää oli sielläkin. Koko päivän, minkä kaupungissa ehdin viettää, puhalsi jäätävä viima. Siinä ei määräänsä enempää ulkona tarjennut kierrellä, vaikka suunnitelmia oli. Mullakin reissuvuosi loppui vähän lyhyen, vuoden viimeinen reissu tuli tehtyä jo elokuun lopussa. Mutta ensi vuonna reissaankin sitten taas sydämeni kyllyydestä, joten ei haittaa 🙂
Kiitos Noora! Ilmeisesti tuo huhtikuu on ollut vähän ankea säiltään joka paikassa. Se oli kyllä hieman yllättävää, ja tosiaan ihan koko ajan ei tehnyt mieli olla ulkona hytisemässä. Yleensä kuulemma Vilnassa on tuohon aikaan jo varsin lämmintä 🙂
Hurjan paljon olette jaksaneet reissata, vaikka olet ollut raskaana! Olet ollut ilmeisen hyvävointinen? Mä reissasin kans aika paljon ekan raskauden aikana, kai sitä ajatteli matkustavansa vähän kuin ”varastoon”. Kun ei yhtään tiennyt, miten se elämä tulee muuttumaan.
Ulkomaanmatkoille ehtii kyllä, nyt alkaa se elämänmittainen matka. ❤
Tsemppiä viimeisiin hetkiin ennen kodin täyttävää vauvantuoksua ja tuhinaa. 😍
Kiitos Kati! Olen kyllä voinut tosi hyvin, eikä raskaus ole haitannut matkustamista kovin paljoa. Tuo Lontoo oli raskain reissu sen kuumuuden takia. Roomasta palatessa lentokoneessa istuminen alkoi sattua selkään, ilmeisesti johtui paineen muutoksesta, kun muutoin ei ole vaivannut. Mekin ollaan ihan hyvin reissattu varastoon, niin maltetaan kyllä tarvittaessa olla sitten kotonakin, jos vauva ei ole kovin hyvä matkustaja. Ehditään kyllä hyvin myöhemminkin!
Hieno, suorastaan kadehdittava matkavuosi! Noita kuvia katsellessa iskee väkisinkin matkakuume. Tuttuja kohteita kaikki muut paitsi Vietnam + Hongkong. Ne on kyllä mullakin matkahaavelistalla. 🙂 Meillä on kahden viikon matka Kaliforniaan maaliskuussa varattu majoituksia myöten. Hauskoja nämä matkojen suunnittelutkin, kun ehtii moneen otteeseen vaihtua suunnitelmat ja lopulta lentojen hintojen yms muiden seikkojen takia päätyy johonkin ratkaisuun. 😀 Ensi kesälle on matkakohde vielä pohdinnassa.. Mihinköhän sitä lähtisi elokuussa? 🙂
Hyvää joulun odotusta ja tsemppiä loppuraskauteen!
Kiitos Jonna! Hongkongin ja Vietnamin reissu alkoi aika lailla vuosi sitten, ja hieman kaiholla katselen itsekin noita kuvia. Toki nyt on ihan kiva olla kotona, ja näyttäisi vielä siltä, että tulee valkea joulukin. Viime vuoden jouluateriamme näkyy ylimmässä kuvassa, todella hyvää olikin, mutta nyt on ihana syödä myös perinteisiä jouluruokia 🙂
Kalifornia maaliskuussa on varmasti ihana! Ollaan itsekin haaveiltu, että päästäisiin sinne joku kerta uudelleen (kolmatta kertaa). Olisi kiva käydä muutamissa paikoissa taas uudelleen ja nähdä kaikkea muutakin.
Elokuu onkin mun mielestä vähän haasteellinen aika, sillä ainakin Välimeri ja Euroopan kaupungit taitaa olla ihan täynnä (ja liian kuumia). Aasiassa taitaa olla vielä hieman sadekauden loppua ja lännessä pian hurrikaanikauden alkua. Me ollaan oltu syyskuun alussa New Yorkissa, silloin oli tosi kivat säät, ei liian kuuma vaan joku 22 🙂
Onpas teillä ollut monipuolisesti matkakohteita! Mulla jäi tänä vuonna kaukomatka tekemättä, mutta Eurooppaa tulikin sitten kierrettyä ihan urakalla. Ehkä ensi vuonna tulee käytyä Euroopan ulkopuolellakin 🙂
Hyvää loppuodotusta!
Kiitos Terhi! Kivahan se on välillä kierrellä Euroopassakin. Meillä tuo paluu Aasiasta oli niin kivikkoinen, että jos Floridan-lentoja ei olisi ollut varattuna, emme olisi lähteneet minnekään kauemmaksi ollenkaan. Tai ainakaan ihan heti!
Kiinnostavia matkoja!
Olkaa vaan ensi vuosi kotona, minä yritän matkustaa muutamaan paikkaan teidän puolestanne.
Älä lähde vauvan luota ensi vuoden aikana kertaakaan ulkomaille. Matkustakaa myöhemmin koko perhe yhdessä. Ennätätte matkustaa Antin kanssa kahdestaan sitten, kun lapsi toivoo, että saisi olla joskus kotona yksin.
Kahden tunnin irtiotto Antin kanssa kahdestaan sitten, kun vauva täyttää kaksi vuotta on mielestäni riittävä.
Toivottavasti synnytys sujuu hyvin!
Kiitos Tarja! Olemme Antin kanssa molemmat matkustaneet vauvasta lähtien, joten se lienee meillä verissä 🙂 Perheenä on varmasti kiva reissata!
Joo, tarkoitinkin, että ottakaa lapsi mukaan matkoillenne tai olkaa kaikki kotona. Ahdistuin noin vuosi sitten suunnattomasti, kun eräs bloggaaja, ihana nainen, kertoi, että oli jättänyt kolmenkuukauden ikäisen vauvansa Suomeen ja matkustanut miehensä kanssa kolmeksi vuorokaudeksi jonnekin ulkomaille. (äitini olisi sanonut hänelle: ”Elä ees puhu!”) Mielestäni alle vuoden ikäinen lapsi voi olla erossa äidistä kaksi tuntia, alle kaksivuotias jo puoli päivää, mutta että jätetään lapsi jollekin hoitoon ja matkustetaan kahdestaan ulkomaille!!!!!
Heidi, olen hukannut ensi vuoden instagramin teemat. Tästä jutustasi ymmärrän, että tammikuun teema on vuoden 2017 reissut, eikö?
Mitähän muita teemoja on? Jos sulla on aiheesta tietoa, niin voisitko lähettää sähköpostia mulle? tuurit@gmail.com?
En kehtaa kysyä muualta.
Juu, muuta ei olla kyllä ajateltukaan. Tuskin raaskisin olla erossa vauvasta edes yhtä yötä, näin voisin ainakin kuvitella (ikävöin jopa meidän koiraa jos siitä pitää olla erossa yön yli). Mutta kaikki tavallaan 🙂
Löysin kirjeen teemoista!!
Hyvä, että löytyi!
Juttusi siitä miten kuumuus yllätti Lontoossa toi mieleeni kauan sitten Englantiin tekemäni työviikon mittaisen työmatkan, etteikö olisi ollut juuri kesäkuun alussa tai sitten toukokuun lopussa. Jotenkin en osannut ajatella, että siellä olisi ihan helle, eikä ensin ollutkaan, mutta parin päivän sisällä lämpötila sitten nousikin lähemmäs 30 astetta. Minulla oli mukana yksi kaksiosainen trikoohame + toppi -yhdistelmä, jolla kuljinkin sitten loppuviikon, sillä se oli ainoa edes jotenkin kesäkelpoinen vaate eikä shoppailemaankaan viikon tiukan aikataulun takia ehtinyt!
Onnea tulevalle vähän erilaiselle elämänmittaiselle ”matkalle”!
Kiitos Pirkko! Joo ei todellakaan odottaisi Lontoolta juuri koskaan sellaisia helteitä, eikä ainakaan vielä alkukesästä, eikä ainakaan sitä 35 kuumuutta, mikä meillä oli lähes koko 4 päivän loman ajan. 5 yötä meni hikoillessa, se kai oli pahin ongelma, kun ei saanut nukuttua. Eikä koko Lontoosta tainnut muutenkaan löytyä ilmastointia mistään, kun niin harvinaisia nuo helteet!