Tästä päivästä lähtien minä huijaan. Minulta alkaa loppu varsinaiset kännykällä otetut Instagram-kuvat, joten joudun turvautumaan oikeisiin kameralla otettuihin kuviin, jotka olen muokannut IG-kuviksi. Toisaalta se avaa minulle lukemattomia mahdollisuuksia: Thaimaa, Intia, Malesia, Dubai, Brasilia, Kuuba, Meksiko… Mistä sinä haluaisit nähdä kuvia ensi viikolla?
Kirjoittaja-arkisto:Heidi
Aavikolla: Calico Ghost Town
Pyähdyimme reissumme aikana melko vähän katselemaan nähtävyyksiä, mutta joitakin kuitenkin ja Calico Ghost Town oli yksi niistä. Kyseessä on vanha kaivoskylä, joka autioitui sen huippuvuosien (1880-luvun) jälkeen, mutta joka restauroitiin myöhemmin ja avattiin yleisölle.
Armoton Death Valley
Alun perin meidän piti tehdä Las Vegasista retki Grand Canyonille, mutta pelästyimme jo etukäteen pitkää päivää autolla ajaen. Muuten ajaminen olisi toki ollut ok, automatkallahan olimme, mutta yhdistettynä lyhyeen aikaamme yhdessä paikassa tuntui edestakainen tuntien automatka hieman puuduttavalle. Löysimme jo ennen varsinaista matkaa toisen vaihtoehdon hienolle luonnonnähtävyydelle ja sinne ei olisi kuin parin tunnin ajomatkaJatka lukemista ”Armoton Death Valley”
IGTravelThursday / Hollywood
Los Angelesista tulee heti ensimmäisenä mieleen Hollywood. Ja sitten Santa Monica ja Venice Beach. Periaatteessa Los Angeles meinaa melko monen mielikuvissa Hollywoodia. Mekin valitsimme Los Angelesin neljän päivän osuudellemme kaksi päivää Hollywoodissa ja kaksi Santa Monicassa (tai no asuimme Culver Cityssä, mutta kuka osaa vetää rajoja vieri vieressä olevien paikkojen väliin?).
The Strip, Las Vegas
Las Vegas elää yöllä. Vaikka päivällä riittää tekemistä, herää Se Las Vegas eli Las Vegas Boulevard eli The Strip kunnolla eloon vasta auringon laskeuduttua ja värivalojen sytyttyä. Ihmekös tuo, sillä illallakin kuumuus on huomattava, joskin päivään verrattuna erittäin siedettävä. Silti vesipulloja on kannattavaa myydä joka ikisessä kadunkulmassa, sillä vettä kuluu keskimäärin yksi pullo per korttelinväli.Jatka lukemista ”The Strip, Las Vegas”
Päivä Las Vegasissa
Olimme varanneet Nevadan osuudelle kolme yötä ja käytännössä siis kaksi päivää. Toinen niistä kului Death Valleyssa, toinen itse Las Vegasissa. Päätimme, että yksi päivä casinokaupunkia on ihan riittävästi, ja kyllä se varmasti olikin. Kaiken olennaisen ehti nähdä, vaikka mitään ei juuri ehtinyt tekemään. Aloitimme Las Vegas -päivän aamun kerrankin leppoisasti nukkumalla niin pitkään kuin nukuttiJatka lukemista ”Päivä Las Vegasissa”
IGTravelThursday / Aavasaksa
Heitimme viime viikonloppuna jo pieneksi perinteeksi muodostuneen Aavasaksan ruskaretken. Pakkasimme eväät syksyn keltaiseen reppuun ja hujautimme pari sataa kilometriä Oulusta pohjoiseen. Auto jätettiin tuttuun tapaan parkkiin ja itse hypättiin polulle.
Casino Hotel Golden Nugget
Olen jättänyt road tripin muut majoitukset vielä esittelemättä, mutta Las Vegasin majoituksen osuus lienee ihan paikallaan juuri nyt. Las Vegasissa on nimittäin melko suuri merkitys sillä missä yöpyy. Siinä mielessä siis, että jos valinta on liian tavanomainen, menettää jotain merkittävää Vegas-fiiliksestä. Golden Nugget on juuri sitä mitä nimi lupaakin: kultainen, krääsäinen ja överi.
Matkalla Las Vegasiin
Jätimme San Luis Obispon taaksemme aamuvarhaisella ja lähdimme ajamaan kohti päivän välietappia: Bakersfieldiä. Täppäsimme navigaattoriin paikan laitakaupungilta, jonka mies nimesi Bakersfield perus. Kyseessä kun on perusjenkkilä. Ajoimme Bakersfieldiin melkoisen pientä ja mutkikasta tietä. Tajusimme jo alkumatkasta, ettei olisi pitänyt sokeasti uskoa navigaattorin ehdottamaa reittiä, sillä vaikka se olisi lyhyin, se olisi myös hitain. Toisaalta emmeJatka lukemista ”Matkalla Las Vegasiin”
Sympaattinen San Luis Obispo
Road tripin ensimmäisen ajopätkän päämääränä oli San Luis Obispon pikkukaupunki. Miten sitten päädyimme juuri tähän paikkaan? Etukäteen Suomessa. Olimme nimittäin suunnitelleet ajavamme Santa Barbaraan ja yöpyvämme siellä. Kävin kuitenkin etukäteen tutkimassa kyseisen paikan majoitusmahdollisuuksia ja huomasin hintojen olevan ainakin kesä-heinäkuun vaihteessa ihan pilvissä. Jopa motelleissa! Santa Barbara ei siis sopinut budjettiimme ja hyvä, että asiaJatka lukemista ”Sympaattinen San Luis Obispo”