Auringon alla

Bye bye Miami, welcome New York!

Niin vain koitti ihan liian pian aika, että meidän täytyi pakata jälleen laukkumme, pukea päälle lämpimät vaatteet ja suunnata lentokentälle. Ei sentään kotiin, mutta pohjoisemmaksi, lempikaupunkiimme New Yorkiin.

Ennen matkaa odotimme erityisesti Nykin osuutta, sillä olimme ikävöineet kaupungin katuja jo yli vuoden. Kuinka ollakaan, lähtöä edeltäneenä iltana olimme kuitenkin harmissamme, että olimme varanneet Nykin osuudelle neljä yötä (käytännössä viisi päivää) ja Miamin osuudelle vain viisi yötä (neljä päivää). Olisimme todella kaivanneet ainakin yhtä extrapäivää Miamin auringon alla. Erityisesti siksi, että viimeinen päivä, ranta- ja lepopäiväksi suunniteltu, oli pilvinen ja vietimme sen Dolphin Mallin vilinässä.

Mutta ei se auttanut, oli sanottava hei hei aurinkoiselle Floridalle ja hypättävä aamuyön ensimmäiseen lentokenttäbussiin. Miamin kentälle kannattaa muuten varata reilusti aikaa, sillä turvatarkastus kesti aivan tolkuttoman kauan, vaikka jono oli ihan tavallisen mittainen. Helsinki-Vantaalla sama jono olisi mennyt 15 minuutissa, Miamissa noin 45 minuutissa. Lisäksi kaikki AA:n lennot tsekattiin itse automaatilla, mikä oli (ihme kyllä) meille ensimmäinen asiointi automaatin kanssa. Sen jälkeen jonotettiin lyhyesti pariin eri paikkaan (tagit ja laukkujen punnitus ja sitten varsinainen baggage drop). Onneksi tulimme kentälle pari tuntia ennen koneen lähtöä.

Lento Miamista New Yorkiin kesti alle kolme tuntia. Meidän lento saapui Newarkin kentälle ja sieltä lähdettiin cityyn paikallisjunalla, joka oli ihan täynnä ja saimme seisosella koko matkan. Juna saapuu Penn Stationille, mikä oli kyllä reissun hermoja raastavin paikka. Puolen päivän aikaan asema oli ihan täynnä kaikenlaista porukkaa matkalaukkuineen, lastenvaunuineen, ostoskasseineen…

Jatka lukemista ”Bye bye Miami, welcome New York!”

Päivä ostarilla / Dolphin Mall

Koska reissumme Miami-osuus oli harmittavan lyhyt neljä päivää, ei tarkoituksena ollut tuhlata aikaa sellaiseen toimintaan kuin shoppailu. Toisin kuitenkin kävi, kun viimeinen päivä, aiottu ranta- ja chillauspäivä valkeni pilvisenä. Vedimme optimistisina rantakamppeet päälle ja lähdimme aamupalalle Starbucksille. Sää näytti kuitenkin aamupalan jälkeenkin enemmän pilviselle kuin aurinkoiselle ja saimmekin siinä kadulla idean hypätä seuraavaan Miamin keskustaan menevään bussiin, jossa voisimme vaihtaa Dolphin Malliin menevään bussiin.

Retken tarkoituksena ei ollut käydä ostoksilla vaan lähinnä hengaamassa perusjenkkiostarilla ja jälleen kerran nostalgioimassa kymmenen vuoden takaisia tunnelmia. Ajattelimme, että käväisemme ostarilla, syömme lounasta ja tulemme takaisin rannalle, kun aurinko alkaa taas valaista maisemaa.

Toisin kävi. Ensinnäkin emme meinanneet millään löytää oikeaa bussipysäkkiä keskustassa, sillä näimme kännykällä vain bussin kulkeman reitin, emme varsinaisia pysäkkejä joilla se pysähtyy. Kävimme tsekkaamassa samalla kadulla ja sen lähitienoilla ainakin kymmenen eri pysäkkiä, kunnes löysimme vihdoin oikean.

Kun istuimme bussissa, vilkasimme kännykän karttaa uudelleen. Vaikka ostari sijaitsee kaupungin laidalla eli ei kilometreissä kovin kaukana, oli se kuitenkin bussimatkana ikuisuuden takana. Bussipysäkkejä on joka toisessa korttelissa ja tietenkin bussi pysähtyi lähes kaikissa. Matka kesti uskomattoman kauan, yhteensä Miami Beachilta taisi mennä lähemmäksi kolme tuntia. Näimme kylläkin matkan aikana kivasti ihmisten arkielämää ja laitakaupungin omakotitaloalueita. Silti vähemmänkin olisi riittänyt.

Itse ostoskeskus oli täynnä porukkaa. Päätimme kuitenkin shoppailla tunnin verran ja kipaisin katsastamaan minua kiinnostavat Gapin ja Banana Republicin Factory Outletit, joissa oli todella hyviä tarjouksia. Mukaan tarttui kuitenkin vain yksi paita, sillä ostokset piti harkita todella tarkkaan matkalaukun rajallisen tilan vuoksi. Mies oli sitä vastoin ostanut puoli vaatekaapillista, joten se siitä tilan säästämisestä sitten!

: Joitakin ostoksia ja rantakassi, jossa raahasin koko päivän pyyhkeitä, aurinkovoidetta, lukemista…

Minulla oli tavoitteena ostaa tältä matkalta eräs tietty Calvin Kleinin kello ja kun ostoskeskuksesta löytyi myös kyseisen merkin asustekauppa, niin läpsyttelimme sinne. Ja todellakin läpsyttelimme, kun olimme edelleen liikenteessä rantakamppeissa. Ei liene yllättävää, ettemme saaneet mitään palvelua ja sitten kun vihdoin saimme, se oli harmittavan huonoa ja väheksyvää, myyjät olivat selvästi päättäneet, ettei tällaisella rupusakilla ole varaa heidän kelloihinsa (mitkä ovat ihan taviskelloja). Myyjä ilmoitti hinnaksi 40% alennuksella sellaisen summan, että kyseisen kellon saa muualta 50$ halvemmalla ihan siihen normaalihintaan. Sitten myyjä häippäisi kysymättä haluammeko ostaa kellon…

: Ai miten niin en ole calvinkleinmaisesti pukeutunut? Mutta katsokaa nyt, miten ihanat uudet ipanemat minulla on, timantit Brasilian lipuissa ja kaikki!

Dolphinissa on food court, kuten amerikkalaisissa ostoskeskuksissa monesti on. Se oli meluisa, mutta eri ruokavaihtoehtoja oli kivasti ja valikoimme kiinalaista ruokaa: paistettuja nuudeleita, appelsiinikanaa ja jotain toista kanaa. Nam!

Sitten lähdimmekin paluumatkalle. Ostoskeskuksen bussipysäkillä ei ottanut oikein mitään selkoa mikä bussi on lähdössä liikkeelle vai onko mikään ja aloimmekin katselemaan aikatauluja, että voisimmeko mennä jollain toisella bussilla. Huomasimme, että lentokentälle menee yksi linja ja lentokentältä taas pääsemme suoraan Mid Beachille pikalinjalla. Miksi emme tajunneet tätä aikaisemmin?

: Sää oli edelleen pilvinen (parkkipaikalta).

Hyppäsimme siis lentokenttäbussiin ja tunnin kiertelyn ja kaartelun jälkeen olimme lentokentällä. Missasimme harmillisesti Miami Beachin bussin ja jouduimme odottamaan puolisen tuntia seuraavaa. Kaiken kaikkiaan matka kesti kuitenkin alle kaksi tuntia. Emme ehtineet enää rannalle, höh!

Hotellimme Ocean Spray

Varasimme Miamin hotellimme samalla kuin teimme lentovarauksen Ebookersin kautta. Tiedättehän ne kesken varauksen tulevat tarjoukset, joissa saa hieman alennusta tietyistä hotelleista, jos klikkaa sen mukaan varaukseen heti paikalla? Juuri sillä tavalla hotellimme valikoitui, sillä se sijaitsi Miami Beachilla, kuten toivoimmekin ja hinta oli budjettiimme sopiva, muistaakseni 80e per yö. Alueelta saa varmasti edullisemminkin huoneita, mutta me matkustimme korkesesongin aikaan, joten hinta oli mielestäni varsin kohtuullinen.

Hotellimme sijaitsi Mid Beachin etelälaidalla eli muutaman kilometrin päässä South Beachista. Ympäristössä oli lähinnä asuintaloja, joitakin hotelleja ja muutamia liikkeitä. Alueelta pääsee hyvin kätevästi bussilla keskeisimmille paikoille muutamassa minuutissa, sillä bussi ajaa suoraa tietä saarta alas ja toista tietä takaisin ylös. Pysäkit ovat kahden korttelin välein.

Itse hotelli kuuluu art deco -rakennuksiin, vaikka ei art deco -alueella sijaitsekaan. Sen alakerrassa on Subway, joka ei ole mitenkään ihastuttavaa, mutta ei kyllä toisaalta häirinnyt meitä mitenkään. Aulaan tullessa tuoksui (haisi?) teollisuuspatongille, mutta siinäpä se.

Saimme valita huoneemme kerroksen ja otimme ylimmän tarjolla olleen eli viidennen kerroksen. Huone oli ihan tilava, kylppäri siisti ja sänky pehmeä. Olimme kaikin puolin tyytyväisiä valintaamme, sillä emme odottaneetkaan mitään sen kummempaa luksusta. Suihkun kanssa meillä oli aluksi hieman ongelmia ja ensimmäinen kylpyni olikin kylmä, mutta vikaa ei ollut suihkussa vaan käyttäjissä, jotka ovat tottuneet liian moderneihin suihkuihin.

Meille ei oikein koskaan selvinnyt, miten siivous oli tarkoitus hoitaa, mutta käytännössä huoneemme taidettiin siivota korkeintaan kahdeksi ja siivousaika oli jotain alkuillasta, ei päivällä. Sinällään en siivousta kaipaakaan, mikäli vessapaperi ei ole ihan lopussa… Siivoojat tuntuivat viettävän kerroksessamme koko päivän, mutta aikaa meni huoneiden lattioilla istumiseen ja puhelimessa puhumiseen… Lattarit, hih!

Matkan varrelta

Automatka Miami Beachilta Florida Keys -saarten läpi Key Westiin kestää tunteja. Matkan varrella ajetaan lukuisten saarten läpi ja kymmeniä siltoja pitkin. Pisin silta on pituudeltaan 7 mailia eli kymmenisen kilometriä. Maisemassa vaihtelee turkoosi meri, rämeikkö, seafood-ravintolat ja motellit, sukellusvälinekaupat ja pursiseurat sekä saarten pienet keskustat.

Mennessä matkaamme hidasti ainakin puolella tunnilla eräältä saarelta löytyvät liikennevalot, jotka olivat matkan ainoita saarihyppelyn osuudella. Valot olivat hidastaneet autovirtaa Key Westin suuntaan niin, että jono ulottui ties kuinka kauas. Paluumatkalla pääsimme ajamaan suoraan.

Emme siis olleet suuntaamassa eteläisimpään pisteeseen yksin, vaan tiellä oli suhteellisen vilkas menoliikenne. Joukossa oli melko paljon aasialaisia nuoria, jotka hyvin epäaasialaismaisesti riekkuivat autoissaan ja nousivat kattoluukusta ihailemaan maisemia täydesäsä vauhdissa. Olivat ehkä katsoneet jonkun amerikkalaisen road movien liikaa?

Paluumatka alkoi auringon jo hiipuessa ja pitkän päivän jälkeen oli ihanan raukea olo ja liikennekin oli rauhallista. Auringonlaskun maisemat olivat hienot, vaikka aurinko laskikin selkämme taakse. Lopulta pimeän tultua ainoina valoina olivat toiset autot – ja taivaalla hohtava valkoinen, pyöreä kuu!

Ajoimme paluumatkalla South Dixie Highwayn sijaan moottoritietä (maksullista) ja Miamin kaupunkiin saavuttaessa näkymä oli upea: kaupunki ilmestyy lievän ylämäen jälkeen kuin tyhjästä ja mikä parasta, se on sytyttänyt pilvenpiirtäjät neonhohtoisiin valoihin ja voit taas kerran olla varma, että tämä on Vice City!

Autolla Miamista etelään

Vuokrasimme siis auton ja asensimme navigaattoriin suunnaksi Key Westin. Aluksi ajoimme Miami Beachin eteläisintä siltaa mantereen puolelle kohti Miamin keskustaa, jonka ohitimme pilvenpiirtäjäryppään vierestä ja jatkoimme matkaa pitkin South Dixie Highwayta.

Maisema on pitkään pikkukaupunkimaista ja matalaa, sen jälkeen rakennukset harventuvat ja ottavat itselleen enemmän tilaa. Auton ohi vilahtaa vähän väliä auto- tai patjakauppa sekä rypäs pikaruokaloita, joilla on jokaisella oma erillinen rakennuksensa: Wendy´s, Taco Bell, Denny´s, Applebee´s, Dairy Queen. Väljemmillä alueilla on yhtä suurempia marketteja: Kmart, Walmart, Family Dollar. Tämä on sitä Amerikkaa, jonka minä tunnen ja olen suhteettoman iloinen etäisesti tutuista maisemista.

Jossain vaiheessa kylien läpi kulkevan tien varrella alkaa näkyä pieniä rähjäisiä rakennuksia, jotka näyttäisivät useinkin olevan meksikolaisia ravintoloita. Ketjupaikat vähenevät hiljalleen.

Lopulta maisemasta häviävät rakennukset ja Evergladesin suomaisema alkaa. Tietä reunustavat rämeikköiset pusikot ja verkkoaita: ilmeisesti korkotiilien ei toivota mönkivän tielle. Yritän toiveikkaasti nähdä edes pienen kärmeksen tai alligaattorin poikasen, mutta pääasiassa pusikon läpi on hankala nähdä mitään (tai ottaa kuvaa). Tässä vaiheessa alkaa jo kova odotus siitä, milloin siirrytään ajamaan lukuisten Keys-saarten läpi, siltojen avulla saarelta seuraavalle, aina Key Wesiin saakka.

Autonvuokraus Miamissa

Miami on laajalle levinnyt kaupunki ja vaikka Miami Beachin saarella on helppo liikkua bussilla, on vuokra-auto Miamin alueella liikuttaessa nopein ja vaivattomin vaihtoehto. Me emme kuitenkaan vuokranneet autoa Miamissa liikkumiseen vaan käytimme yhden päivän vuokra-aikamme Key Westin reissuun, mihin menikin koko päivä. Miami Beachilta on melko suoriviivainen bussiyhteys sekä keskustaan että lentokentälle, mutta muualle kaupunkiin bussimatkat kestää välillä uskomattoman pitkään (siitä lisää myöhemmin).

Olimme vuokranneet auton jo ennakkoon netistä ja hyvä niin, sillä autoa ei olisi todennäköisesti saanut enää paikan päältä ja lisäksi hinnat ovat kuuleman mukaan pilvissä. Koska kyseessä oli korkeasesonki, jouduimme mekin ennakkovuokraajina maksamaan autosta n. 70e, vaikka vuokra-aika oli vain vuorokausi. Hinta sisälsi kaikki vakuutukset (otimme lisävakuutuksen, n. 12e paikan päällä ja se on laskettu tähän hintaan). Vertailun vuoksi kerrottakoon, että esim. syksyllä Kaliforniassa auton saa 10 päiväksi alle 200e:lla.

Vuokraamo sijaitsi korttelin päässä hotellistamme ja olimme siellä oven takana odottamassa aamulla avaamisaikaan. Otimme vielä lisäpalveluna ”etukäteen maksetun tankillisen”, joka käytännössä tarkoitti kuitenkin sitä, että ajoimme vuokraamon työntekijän perässä lähimmälle huoltsikalle ja hän tankkasi automme. Olimme arvioineet, että Key Westin reissuun menisi noin tankillinen, mutta auto olikin yllättävän säästeliäs ja osa valmiiksi maksetusta tankillisesta jäi käyttämättä. Siitä ei tietenkään saa mitään hyvitystä.

Vuokra-auto oli modernimpi kuin oma automme, joten koimme heti aluksi hieman hankaluuksia penkkien säätämisessä: omassa autossammekin on osittain sähköllä toimivat säätimet, mutta emme löytäneet vuokra-autosta millään säädintä, jolla penkki liikkuisi eteenpäin. Edellinen asiakas oli ollut joku hujoppi, joten penkiltä hädin tuskin ylsi kaasu- ja jarrupolkimille varpaan kärjillä. Vuokraamon mies oli hypännyt autoonsa ja ajanut jo hallin toiseen päähän viedäkseen meidät ja toisen asiakkaan huoltsikalle, joten emme voineet edes kysyä säätöjä.

Säädimme siinä siis keskenämme hetken aikaa ja päivittelimme tilannetta, kun autolla ei voinut ajaa emmekä päässeet kysymään apua. Lopulta saimme ajettua auton (muutaman hermostuneet kanssa-autolijan saattelemana) hallin portille, missä mies odotti meitä jo täysin hiiltyneenä. Avasimme ikkunan ja hän syöksyi viittilöimään meille, että mitä hemmettiä me kupataan vielä hallissa, nyt ulos niin kuin olis jo!

Mies ei suostunut millään kuuntelemaan ”selityksiämme”, kunnes oli jo pakko korottaa ääntään ja huutaa päälle, ettei me jumalauta voida ajaa sillä autolla metriäkään ennen kuin hän kertoo mistä se penkki säädetään. Kun mies kuuli tämän, hän näytti entistä harmistuneemmalta ja huusi meille, että sehän on ihan normaali auto!

Eipä meillä ollut mahdollisuutta kuin huutaa, että nyt kyllä neuvot mistä se säädetään tai ei oikeesti päästä mihinkään. Sitten saimme selville mistä napista säätö toimii (olimme jo kokeilleet sitä mutta työnteäneet väärään suuntaan) ja pääsimme liikkeelle. Ajoimme harmituksen vallassa miehen perässä huoltsikalle ja mietin jo kihisten kuinka annan tästä kyllä palautetta vuokraamolle.

: Autoissa ei ole välttämättä edessä rekkaria…

Myös mies oli mitä ilmeisemmin miettinyt tilannetta uudelleen ja huoltoasemalle päästyämme hän tuli hyvin lempeästi kertomaan miten siellä toimitaan (hän tankkaa meidän auton ja maksaa) ja kysyi vielä olisiko meillä jotain muuta, mitä haluaisimme tietää auton toiminnasta. Heh, sellaisia ne lattarit on!

: …mutta takana on sitäkin komeampi. Huomaa myös kuvaaja!

Virittelimme navigaattorin paikalleen, annoimme osoitteeksi satunnaisen osoitteen Key Westin pääkadulta ja lähdimme ajamaan pitkin mäntypuiden (yllättäen ei palmujen) reunustamaa kanaalin viereistä tietä kohti eteläisintä Miami Beachin siltaa ja siitä eteenpäin Miamin keskustan ohi kohti Evergladesin suomaisemien reunustaa ja Florida Keys saaria. Niistä lisää myöhemmin!

Kuuba keskellä Miamia: Little Havana

Miamin keskusta ei jäänyt mieleen mitenkään erikoisena ja suuntasimmekin pienen kiertelyn jälkeen Little Havanan kaupunginosaan. Hyppäsimme bussiin ja pienen kiertelyn jälkeen päädyimme Calle Ocho -kadun viereiselle kadulle, jota pitkin bussi ajoi länteen päin.

Olimme tutkineet ennakkoon matkaopasta ja sen mukaan suurin osa ”päänähtävyyksistä” sijaitsi jotakuinkin 15 avenuen kohdalla, joten jäimme niillä tienoilla pois kyydistä. Kävelimme viereiseltä kadulta 8. kadulle eli Little Havanan pääkadulle Calle Ocholle ja lähdimme kävelemään sitä länteen päin. Meillä olikin heti vastassa sekä täysi lattarimeininki että yksi suosituimmista nähtävyyksistä: dominopuisto.

Dominopuisto on oikeastaan pieni katetta plaza, joka on ympäröity rauta-aidalla. Ei siis mikään kovin iso paikka. ”Puisto” on täynnä pöytiä ja niiden ääressä istuvia vanhoja pappoja pelaamassa päivittäin dominoa. Paikalla oli samaan aikaan muitakin turisteja naappaamassa kuvia ja lähdimme jatkamaan matkaa melko pian.

Seuraavaksi törmäsimme Littel Havanan Walk of Fameen, jossa esikuvansa mukaan oli tähtien nimiä painettuna katulaattoihin, tällä kertaa tietenkin lattaritähtien. Walk of Fame näyttää loppuvan lyhyeen, mutta myöhemmin huomasimme sen jatkuvan pidemmälle kuin luulimme.

Kun tähdet loppuvat, tulee vastaan jotenkin epä-lattarimainen vyöhyke bensa-aseman ja Burger Kingin muodossa. Turistit eivät taida juuri tätä rajaa ylittää tai ainakaan ketään ei näkynyt missään. Olimme nälkäisiä, joten lähdimme kävelemään katua eteenpäin ja pian meitä tuli vastaan pieni ja puoilrähjäinen ostari. Huomiomme kiinnittyi El Rey de las Fritas kylttiin ja päätimme suunnata kyseistä ovea kohti.

Ravintola oli hauskinta mitä Little Havanassa koimme. Se oli tietenkin täynnä espanjaa puhuvia asiakkaita ja tarjoilijat osasivat lähinnä muutaman sanan englantia, joten mekin vaihdoimme kuin huomaamatta pian espanjaan. Diner oli myös melko kitsi, mikä on aina hyvä merkki.

Ruokalista taisi olla aika pitkä, mutta me kelasimme heti kohdalle fritas, kun emme tienneet mitä ne ovat. Kuvan mukaan fritakset olivat hyvin hampurilaisen tai sloppy joen näköisiä, mutta niihin tuli väliin tulitikkumaisia ranskalaisia tai sipsejä. Kaksi sellaista siis, kiitos!

Ruoka oli hyvää ja kaadoimme väliin vielä chilikastiketta. Paikka oli selkeästi paikallisten suosiossa ja tulipa sinne joku amerikkalainenkin lopuksi. Olisi ollut mielenkiintoista jäädä sinne seuraamaan paikallisten juttuja, mutta päätimme että päivä kaupungilla oli ollut jo tarpeaksi pitkä ja lähdimme kotimatkalle. Matkalla käväisimme läheisessä ruokakaupassa, josta ostimme tuliaisiksi erilaisia chili- ja bbq-kastikkeita ja jotain mausteita. Ihan parhaita tuliaisia!

Wikipedian mukaan Miamin asukkaista jopa 66% puhuu äidinkielenään espanjaa, 25% englantia ja loput muuta. Tämän kyllä huomasi joka puolella ja koska lähes kaikki palveluammateissa olevat ovat espanjankielisiä, ei muutaman sanan osaaminen tee yhtään pahaa. Veikkaisin, ettei Little Havanan alueella asu juuri yhtään natiivia englannin puhujaa, tai ainakin fiilis oli sellainen.

South Beachin keskustassa ja liepeillä

Hotellimme Ocean Spray sijaitsi Miami Beachin keskiosissa. Siitä on noin neljä kilometriä saaren kärkeen ja parisen kilometriä saaren vilkkaimpaan keskustaan eli Lincoln Roadin tienoille. Lincoln Road on osittain suljettu autoilta ja sen varrella on paljon liikkeitä (isoja vaate- ym. ketjuja ja matkamuisto- ym. krääsämyymälöitä), kahviloita ja ravintoloita. Iltaisin katu on täynnä porukkaa.

Mid Beachilta hurauttaa keskustaan kätevästi bussilla. Matka kestää kymmenisen minuuttia jos sitäkään, sillä bussi ajaa pääasiassa suoraa tietä. Pysäkit ovat kahden korttelin välein. South Beachin puolella kulkee myös alueen oma paikallisbussi, South Beach Local, joka kiertää saaren eteläosassa varsin kattavaa lenkkiä. Meillä oli bussiliput viikoksi (26$), joten yksittäisten bussimatkojen hinnat eivät jääneet mieleen. Bussilippu on muutenkin kätevin, vaikkei seitsemää päivää sitä käyttäisikään.

Mid Beachin bussipysäkkimme ympäristö oli kaunista varsinkin iltaisin, kun aurinko alkoi laskea kanaalin taakse. Miamin seutu on muuten täynnä kanaaleja ja seutu näyttää hauskalle varsinkin yläilmoista käsin, kun vettä on joka puolella.

Miamin keskustassa

Olen jo aikaisemmin paljastanut, ettei Miamin keskusta varsinaisesti tarjoa mitään mielenkiintoista. Tämä havainto perustuu vain yhteen päivään ja hyvin lyhyeen aikaan, joten ehkä olen ollut liian jyrkkä olettamukseni kanssa. Mutta ainakaan minulla ei ole kovinkaan paljoa kirjoitettavaa keskustasta. Lähdimme nimittäin jatkamaan sieltä kohti Little Havanaa hyvin pian ja se on paljon mielenkiintoisempi alue ja ihan keskustan laitamilla.

Miamin keskustassa on sellainen ilmainen kulkuneuvo kuin ilmajuna. Se, mikä tekee ilmajunasta mielenkiintoisen, on sen reitit. Se nimittäin tekee luuppeja eli kierroksia kolmena eri linjana, jotka kohtaavat toisensa tietyillä paikoilla. Juna käsittää yhden tai kaksi vaunua ja se liikkuu automaattisesti ilman kuljettajaa.

Meidän tarkoituksena oli kulkea sataman suunnalta Omni-asemalta kokonaan toiseen päähän keskustan toiselle puolelle ja samalla saada omanlainen kaupunkikierros, mutta epäonnistuimme lähes täysin. Emme vaan millään saaneet yhdellä asemalla vaihdettua oikeaan junaan, sillä kuulutukset eivät toimineet ja junissa ei lue niiden linjaa. Jouduimme siis menemään sokkona kyytiin ja aina kyseessä oli väärä linja, jolloin meidän piti jäädä pois seuraavalla ja vaihtaa asemaa, että pääsimme takaisin edelliselle asemalle menevään ilmajunaan. Kokeilimme muutaman kerran ja sitten meni hermo!

Mutta kieltämättä ilmajunalla oli aika hienoa pujotella pilvenpiirtäjien välissä, sillä radat menee mutkikkaasti ja osa todella ylhäällä. Koska vaunut olivat melko pieniä, oli tunnelma kuin hidastetussa vuoristoradassa (ilman korkeusvaihteluita tietenkin).

…Ja sama yöllä!

Ocean Drive voi olla päivällä rento välietappi rannan ja muun South Beachin välillä, mutta illalla se on ehdottomasti pala Miami Vicea! Art deco -rakennusten neonvalot sytytetään illan hämärtyessä ja musiikki kovenee.

Mango Tropical Cafen mojitot saattavat maksaa 20$ kappale (+tippi), mutta ovat tähän mennessä parhaimmat. Listalta löytyy niin kuubalainen, klassinen kuin kahvilan omakin versio lemonaden kera. Ja vähintään kymmenen muuta variaatiota. Jos budjetti antaa periksi ja pää kestää, niin kokeile vaikka kaikkia!