Armoton Death Valley

Alun perin meidän piti tehdä Las Vegasista retki Grand Canyonille, mutta pelästyimme jo etukäteen pitkää päivää autolla ajaen. Muuten ajaminen olisi toki ollut ok, automatkallahan olimme, mutta yhdistettynä lyhyeen aikaamme yhdessä paikassa tuntui edestakainen tuntien automatka hieman puuduttavalle. Löysimme jo ennen varsinaista matkaa toisen vaihtoehdon hienolle luonnonnähtävyydelle ja sinne ei olisi kuin parin tunnin ajomatkaJatka lukemista ”Armoton Death Valley”

IGTravelThursday / Hollywood

Los Angelesista tulee heti ensimmäisenä mieleen Hollywood. Ja sitten Santa Monica ja Venice Beach. Periaatteessa Los Angeles meinaa melko monen mielikuvissa Hollywoodia. Mekin valitsimme Los Angelesin neljän päivän osuudellemme kaksi päivää Hollywoodissa ja kaksi Santa Monicassa (tai no asuimme Culver Cityssä, mutta kuka osaa vetää rajoja vieri vieressä olevien paikkojen väliin?).

The Strip, Las Vegas

Las Vegas elää yöllä. Vaikka päivällä riittää tekemistä, herää Se Las Vegas eli Las Vegas Boulevard eli The Strip kunnolla eloon vasta auringon laskeuduttua ja värivalojen sytyttyä. Ihmekös tuo, sillä illallakin kuumuus on huomattava, joskin päivään verrattuna erittäin siedettävä. Silti vesipulloja on kannattavaa myydä joka ikisessä kadunkulmassa, sillä vettä kuluu keskimäärin yksi pullo per korttelinväli.Jatka lukemista ”The Strip, Las Vegas”

Päivä Las Vegasissa

Olimme varanneet Nevadan osuudelle kolme yötä ja käytännössä siis kaksi päivää. Toinen niistä kului Death Valleyssa, toinen itse Las Vegasissa. Päätimme, että yksi päivä casinokaupunkia on ihan riittävästi, ja kyllä se varmasti olikin. Kaiken olennaisen ehti nähdä, vaikka mitään ei juuri ehtinyt tekemään. Aloitimme Las Vegas -päivän aamun kerrankin leppoisasti nukkumalla niin pitkään kuin nukuttiJatka lukemista ”Päivä Las Vegasissa”

Casino Hotel Golden Nugget

Olen jättänyt road tripin muut majoitukset vielä esittelemättä, mutta Las Vegasin majoituksen osuus lienee ihan paikallaan juuri nyt. Las Vegasissa on nimittäin melko suuri merkitys sillä missä yöpyy. Siinä mielessä siis, että jos valinta on liian tavanomainen, menettää jotain merkittävää Vegas-fiiliksestä. Golden Nugget on juuri sitä mitä nimi lupaakin: kultainen, krääsäinen ja överi.

Matkalla Las Vegasiin

Jätimme San Luis Obispon taaksemme aamuvarhaisella ja lähdimme ajamaan kohti päivän välietappia: Bakersfieldiä. Täppäsimme navigaattoriin paikan laitakaupungilta, jonka mies nimesi Bakersfield perus. Kyseessä kun on perusjenkkilä. Ajoimme Bakersfieldiin melkoisen pientä ja mutkikasta tietä. Tajusimme jo alkumatkasta, ettei olisi pitänyt sokeasti uskoa navigaattorin ehdottamaa reittiä, sillä vaikka se olisi lyhyin, se olisi myös hitain. Toisaalta emmeJatka lukemista ”Matkalla Las Vegasiin”

Sympaattinen San Luis Obispo

Road tripin ensimmäisen ajopätkän päämääränä oli San Luis Obispon pikkukaupunki. Miten sitten päädyimme juuri tähän paikkaan? Etukäteen Suomessa. Olimme nimittäin suunnitelleet ajavamme Santa Barbaraan ja yöpyvämme siellä. Kävin kuitenkin etukäteen tutkimassa kyseisen paikan majoitusmahdollisuuksia ja huomasin hintojen olevan ainakin kesä-heinäkuun vaihteessa ihan pilvissä. Jopa motelleissa! Santa Barbara ei siis sopinut budjettiimme ja hyvä, että asiaJatka lukemista ”Sympaattinen San Luis Obispo”

Upealla Kalifornian rantatiellä

Niin vain loppui lyhyt aikamme San Franciscossa ja oli aika lähteä tien päälle. Oli kieltämättä aika kutkuttavaa, kun varsinainen road tripimme alkoi vihdoinkin ja edessä oli satoja kilometrejä ajettavaa. Ensimmäisenä päämääränä oli San Luis Obispo, mutta kuten niin usein muulloinkin, oli itse matka vähintään yhtä tärkeä. Mikä lieneekin ihan itsestäänselvyys, kun ajetaan pitkin upeaa Kalifornian rantatietä. LähdimmeJatka lukemista ”Upealla Kalifornian rantatiellä”

Iltakävelyllä Golden Gate Parkissa

Päivä San Franciscossa ei loppunut keskusta-alueen kierrokseen vaan lähdimme myöhemmin liikkeelle autolla. Mitenkä muutenkaan amerikkalaisiin puistoihin päästään kuin autoillen? Suuntasimme heti aluksi Golden Gate Parkiin, jossa kiertelimme hetken autolla. Jätimme auton erään lammen rannalle parkkiin ja lähdimme kävelemään lammen ympäri. Kuvat kertovat tunnelman parhaiten!

Päivä San Franciscon keskustassa

Road tripin aikataulu salli meille ruhtinaallisen yhden kokonaisen päivän San Franciscossa. Onneksi meillä oli sen lisäksi tulopäivä, jolloin ehdimme käymään Baker Beachilla, Twin Peaks Hillillä ja Treasure Islandilla. Ihmeen paljon ehdimme nähdä niinkin lyhyen visiitin aikana! San Francisco -päivänä auto jätettiin lentokenttämotellimme parkkiin ja hyppäsimme lähijunan kyytiin. Jäimme pois cable car – päätepysäkin kohdalla aikomuksena matkustaa klassisella Friscon kulkuneuvolla satamaan,Jatka lukemista ”Päivä San Franciscon keskustassa”