Kallioista mäenlaskua Slide Rockissa

Las Vegasin pysähdyksen ja pienimuotoisen akkujen latauksen jälkeen jatkoimme matkaa Hooverin padon kautta Flagstaffiin, jossa oli hyvä yöpyä Grand Canyonin vierailua varten. Matkaa kanjonille tuli sieltä reilu 100 kilometriä, mutta motellihinnat olivat varsin kohtuulliset ainakin ennakkoon varatessa. Flagstaff itsessään vaikutti viihtyisälle pikkukaupungille, jonka pääkatu oli hieman länkkärihenkinen. Lisäksi motellimme lähellä oli mm. mielenkiintoisen näköinen pienpanimo,Jatka lukemista ”Kallioista mäenlaskua Slide Rockissa”

Melkoinen Hooverin pato

Isä sanoi meille road tripille lähtiessä, että Hooverin padolla kannattaa käydä ehdottomasti. Epäilin hieman josko varsin teknisen kuuloinen paikka olisi mielestäni kovin kiinnostava, mutta koska pato joka tapauksessa oli reitillämme matkalla Las Vegasista Flagstaffiin (ja koska perheen DI saattoi olla siitä hieman enemmän innoissaan), kurvasimme päätieltä jonkun kilometrin syrjempään, jotta pääsimme käymään padolla. Käytännössä vaihtoehtoinaJatka lukemista ”Melkoinen Hooverin pato”

Legendaarinen Route 66 ja Amboyn pysähtynyt erämaafiilis

Kun jätimme Los Angelesin taaksemme, tunsimme road tripin kunnolla alkaneen. Meillä oli määränpää, joka ei ollut sama kuin mistä aamulla lähdimme. Tuo määränpää oli Las Vegas, mutta odotimme enemmänkin matkaa sinne kuin itse saapumista. Kalifornian paahtuneet kukkulamaisemat vaihtuvat pikkuhiljaa tasankoihin ja korkeampiin nyppylöihin ja paahtunut ruoho muuttuu hiekka- ja kivierämaaksi, jossa kasvaa lähinnä haaleanvaaleita pensaita.Jatka lukemista ”Legendaarinen Route 66 ja Amboyn pysähtynyt erämaafiilis”

Rantalomafiilistä Manhattan Beachilla

Road tripin ainoa rantakohde oli Los Angeles ja muuten koko matka vietettiin sisämaassa. Losissakin pääasiassa olivat muut paikat, mutta (erityisesti) epäonnistuneen Malibun reissun jälkeen halusimme kokeilla toista suuntaa ja ajoimme Manhattan Beachille. Valitsimme kyseisen rannan kahdesta syystä: ensinnäkin olimme ajaneet edellisellä reissulla San Diegosta Losiin rantatietä pitkin ja eri pikkukaupunkien ihastuttavan rento lomafiilis pääsi tarttumaanJatka lukemista ”Rantalomafiilistä Manhattan Beachilla”

Kaksi annosta tacoja Silverlakessa

Los Angelesin Silverlake oli meille edellisen reissun pikaisesta läpiajosta tuttu paikka, mutta tällä kertaa kävimme siellä kahdesti. Ensin syömässä ja sitten toisena iltana syömässä uudelleen sekä kävelemässä ilta-aurinkoisessa Echo Parkissa. Sieltä olikin kätevä suunnata loppuillaksi Griffithin observatoriolle. Emme vierailleet Silverlakessa pääasiassa tacojen takia, mutta söimme siellä samalla kaksi hyvää iltapalaa. Ensimmäiset tacot herkuteltiin Sunset Boulevardin varreltaJatka lukemista ”Kaksi annosta tacoja Silverlakessa”

Näköalapaikkoja Hollywoodin kukkuloilla

Los Angelesissa on ihan ehdotonta katsella kaupunkia ylhäältä käsin ja mielellään eri vuorokaudenaikoina. Samoin Hollywoodin kukkuloilla ajelu, esimerkiksi kuulua Mulholland Drivea pitkin on jotain mikä haluttiin ottaa mukaan myös tälle uusintakierrokselle. Ja sille rundille lähettiinkin jo heti ensimmäisenä aamupäivänä, mikä sen parempi tapa aloittaa Losin loma! Ajettiin vanhalle tutulle näköalapaikalle, josta on hienot näkymät sekäJatka lukemista ”Näköalapaikkoja Hollywoodin kukkuloilla”

Reissu täynnä kohokohtia

Eipä siinä mene kuin kaksi päivää, että kotiinpalun jälkeen alkaa tuntua, että edellinen reissu oli niiin täydellinen, että ei kerta kaikkiaan ollut mitään huonoa tai ikävää. Onneksi kirjoitin matkapäiväkirjoja (luettavissa täältä), niin ei pääse totuus unohtumaan, että joka hetki reissussa ei ole ihan pelkkää positiivista ja hehkutusta. Minä olen nimittäin supernopea unohtamaan. Tämä liittyy myösJatka lukemista ”Reissu täynnä kohokohtia”

Päivä 16: Kotia vaille valmis

Tänään oli se päivä, kun tavarat piti saada mahtumaan takaisin laukkuihinsa (automme oli täynnä pieniä nyssäköitä, kasseja ja irtotavaraa) ja Kostaja piti palauttaa Hertzille. Olimme varautuneet jonotukseen, odottamiseen ja säätämiseen, mutta ihme kyllä palautus onnistui huomattavasti jouhevammin kuin auton noutaminen. Sinne vaan jonon jatkoksi parkkiin ja sillä aikaa kun minä kipaisin vessassa, oli Antti joJatka lukemista ”Päivä 16: Kotia vaille valmis”

Päivä 15: Perinteinen 4th of July

Palm Springsin yö osoittautui melko mielenkiintoiseksi. Ei sillä, että poliisiautot olisivat vierailleet, tai kukaan olisi riidellyt, ei ollut ihan tolkuttoman kuuma (kiitos ilmastoinnin, jota tohti pitää välillä päälläkin), eikä kämpässämme ainakaan jahdattu ötököitä. Mutta aavikon yö, aavikkotuulen vinkuessa nurkissa, oli aluksi niin hassua, että sitä jäi kuuntelemaan. Sitten, kun luovutti ja laittoi korvatulpat korviin, pystyiJatka lukemista ”Päivä 15: Perinteinen 4th of July”

Päivät 13 ja 14: Hulvaton aamupala ja aavikon helmiä

Heräsimme Tucsonin motellissamme mielenkiintoisissa merkeissä, sillä yöllä olimme todistaneet hiljaa huoneestamme käsin niin parisuhdekriisiä kuin poliisiauton vierailua, joka värjäsi pikkuisen koppimme seinät sinipunaisiksi. Melkoista meininkiä, ihan kuin telkkarissa. Ja tv:stä tuttu tunnelma säilyi, kun lähdimme aamupalalle Pappy’s Dineriin, joka ei ole ihan klassinen diner sisustukseltaan, mutta on ilmeisesti paikka, josta joko tykätään tai ei. TorstaiaamunaJatka lukemista ”Päivät 13 ja 14: Hulvaton aamupala ja aavikon helmiä”