Aavasaksa on jo itsessään hauska paikannimi, mutta kun siihen yhdistetään vielä vaara, tulee sanasta jotain mikä kuulostaa jo runonlausunnalta. Toisaalta en ihmettelisi, vaikka paikka innostaisi runoilemaan luonnon karusta kauneudesta, sillä sitä vaaran päällä pääsee ihailemaan joka askeleella. Aavasaksan syysreissu on meillä tuleva perinne. Kävimme siellä tänään toisen kerran ja olimme edelleenkin lumoutuneita maisemista. Vaikka monelleJatka lukemista ”Patikointia Aavasaksanvaaralla”
Kirjoittaja-arkisto:Heidi
Paluu New Yorkiin
Kuten pari päivää sitten paljastin, toteutuu suuri haaveemme ja pääsemme matkustamaan uudelleen New Yorkiin. Tasan vuosi sitten vietimme tänään toista päiväämme kaupungissa ja jalat taisivat olla jo ihan poikki kaikesta kävelemisestä ja erityisesti jonottamisesta Empire State Buildingiin (mistä lisää vielä tässä myöhemmin!). Mutta olemme myös haaveilleet uudesta reissusta tasan tarkkaan sen vuoden verran, vaikka julistinkin etukäteen, ettemme ala ravaamaanJatka lukemista ”Paluu New Yorkiin”
Pieniä huomioita Roomasta
Kesä-heinäkuun vaihteeseen sijoittunutta Berliinin ja Rooman yhteisreissua on puitu blogissani jo kohta kaksi kuukautta. Olisiko aika lopettaa? Ainakin minusta tuntuu siltä, että olen nyt vähäksi aikaa ammentanut kaiken kyseisistä kaupungeista ja mieli on muutenkin jo syksyssä. Jos Berliinistä oli pieniä havaintoja, niin pitäähän niitä olla ikuisesta Roomastakin: – Roomassa on kuumaa, meluisaa ja ajoittain hyvin pimeää, mikäli hotellissa on yhtä monta sähkökatkostaJatka lukemista ”Pieniä huomioita Roomasta”
Liikkuminen Rooman julkisilla
Rooma, tai ainakin sen keskusta, on ilahduttavan kompaktissa koossa. Tarkoittaa sitä, että kaupunki ei ole ollenkaan mahdoton kävellä, ainakin hyvillä kengillä ja kiireettömällä lomalla. Kadut suorastaan houkuttelevat kävelemään, koska jokaisen nurkan takaa voi sattumalta löytää jotain kaunista ja pittoreskia. Mutta kuten jo useampaan kertaan todettua, oli oman reissumme aikana kuuma kuin mikä. Joten kävelyn sijaanJatka lukemista ”Liikkuminen Rooman julkisilla”
Rooman hotellimme Akropoli
Rooman hotellia etsiessä kriteerejä oli kaksi: sijainti ja hinta. Siis kuten yleensäkin. Eli mukavuuksia ei oltu etsimässä, eikä niitä myöskään saatu. Hyvä sijainti ja suhteellisen edullinen hinta kylläkin. Hotelli varattiin Booking.com:n kautta, kun se sieltä kaikkein edullisimmin saatiin. Hotelli Akropoli sijaitsee Terminin aseman välittömässä läheisyydessä, noin kahden korttelin päässä. Sijainti on erinomainen liikkumiseen, sillä molemmat metrolinjat risteävät juuriJatka lukemista ”Rooman hotellimme Akropoli”
Viilentymässä Villa Borghesessa
Kun Rooman kuumus alkoi tuntua tukahduttavalta, päätimme yrittää viilentää itseämme puiston varjossa. Jos katsoo Rooman karttaa, ei voi olla huomaamatta selkeästi suurinta puistoa Villa Borghesea. Sinne siis! Ajoimme metrolla melko summittaisesti puiston laidalle, sillä emme osanneet suunnitella etukäteen puistoreissua emmekä siis tienneet missä mitäkin on. Kun pääsimme astumaan puiston puolelle, oli pettymys valtaisa: autotie jaJatka lukemista ”Viilentymässä Villa Borghesessa”
Piazzat ja suihkulähteet, tyypillistä Roomaa
Roomassa ei voi kulkea kadulla törmäämättä piazzoihin ja niiden keskellä pulppuaviin suihkulähteisiin. Välillä tuntuu, että eri piazzojen välillä on vain korttelin verran taloja ja katua erottamassa piazzat toisistaan. Tosin minä kyllä rakastan aukioita, joten en ollut asiasta yhtään harmissani. Minusta on ihanaa, kun ihmiset kokoontuvat istuskelemaan ja viettämään aikaa toistensa kanssa jutellen ja Italiassa kunJatka lukemista ”Piazzat ja suihkulähteet, tyypillistä Roomaa”
Hengailua espanjalaisilla portailla
Espanjalaiset portaat eivät ole kuulemma espanjalaiset sitten ollenkaan, mutta väliäkös sillä, kun jokainen turisti haluaa käydä niillä istuskelemassa. Myös me. Ja ihan kivahan niillä portailla oli rentoutua ja katsella alas ihmisvilinää ja ihmetellä mustia luksusautoja, jotka lipuivat arvonsa mukaisesti kalleimmalle ostoskadulle. Aurinko ei ollut illasta enää polttavan kuuma ja portailta löytyi varjoisiakin kohtia. Joku soitti selän takanaJatka lukemista ”Hengailua espanjalaisilla portailla”
Italialainen ruoka, syy lähteä Roomaan nälkäisenä
Olenko vielä muistanut hehkuttaa italialaista ruokaa? En? Miten voi olla mahdollista? Ehkä edes jäätelöä? Unohdus täytyy johtua siitä, että ruokablogin puolella reissun syömiset esiteltiin jo aikaa sitten. Kaikki nälkäiset silmät kiinni, seuraa iso kasa kuvia, jotka tihkuvat oliiviöljyä ja hiilihydraatteja! Matkakohteina sekä Berliini että Rooma olivat ruokamatkailijan näkökulmasta erinomaisia. Berliinistä onkin esitelty jo aamupalaa ja kebapia, jotka olivat hyvin leimallisia sekäJatka lukemista ”Italialainen ruoka, syy lähteä Roomaan nälkäisenä”
Rannalle Roomassa: Lido di Ostia
Kuten olen varmasti monta kertaa jo todennut, oli Roomassa todella kuuma. Onneksi kaupungin stabiilista ilmanalasta pääsee myös rannikolle tuulen ääreen. Olimme suunnitelleet Ostian rantakaupungin retken jo etukäteen, mutta huomasimme kyllä heti Roomaan saavuttuamme, että se tulee myös tarpeeseen. Rantapäiväksi oli valittu jo etukäteen maanantai, jotta rannalla ei olisi niin kovaa ruuhkaa kuin viikonloppuisin. Vihdoin siisJatka lukemista ”Rannalle Roomassa: Lido di Ostia”