Roomassa ei voi kulkea kadulla törmäämättä piazzoihin ja niiden keskellä pulppuaviin suihkulähteisiin. Välillä tuntuu, että eri piazzojen välillä on vain korttelin verran taloja ja katua erottamassa piazzat toisistaan. Tosin minä kyllä rakastan aukioita, joten en ollut asiasta yhtään harmissani. Minusta on ihanaa, kun ihmiset kokoontuvat istuskelemaan ja viettämään aikaa toistensa kanssa jutellen ja Italiassa kun ollaan, vaikka jäätelöä syöden.
Joskus mietin kyllä kymmenien suihkulähteiden ympäröimänä, että miten niihin kaikkiin riittää vettä. Tai pikemminkin, keneltä se vesi on pois, kun sitä käytetään niin paljon suihkulähteissä. Selkeästikään vettä ei ole mielin määrin, sillä Trasteveren puolella suihkulähteet olivat kuivia, mikäli ne eivät sijainneet turistien suosimilla seuduilla.
Kuuluisin suihkulähteistä ja samalla Rooman suosituimpia nähtävyyksiä on Fontana di Trevi, jonne turistit nakkaavat kolikoita olkansa yli, jos mielivät uskomuksen mukaan palata vielä Roomaan. Me emme heittäneet yhtään mitään, joten tämä matka oli sitten ilmeisesti ainutkertainen.