Pieniä huomioita Roomasta

Kesä-heinäkuun vaihteeseen sijoittunutta Berliinin ja Rooman yhteisreissua on puitu blogissani jo kohta kaksi kuukautta. Olisiko aika lopettaa? Ainakin minusta tuntuu siltä, että olen nyt vähäksi aikaa ammentanut kaiken kyseisistä kaupungeista ja mieli on muutenkin jo syksyssä. Jos Berliinistä oli pieniä havaintoja, niin pitäähän niitä olla ikuisesta Roomastakin:

– Roomassa on kuumaa, meluisaa ja ajoittain hyvin pimeää, mikäli hotellissa on yhtä monta sähkökatkosta kuin meillä. Mikäli et halua mennä vessaan kännykän kelmeässä valossa, varaa mukaan taskulamppu. Pöytätuuletin on myös ehdoton, mikäli olet pihtaillut hotellin kanssa ja ottanut ilmastoimattoman vaihtoehdon. Lisäksi selviytymispakkauksessa kannattaa olla korvatulpat ja paljon kylmää juomista!

CIMG3374_2 2

– Roomassa ei voi elää ilman gelatoa eli jäätelöä. Se on vaan liian hyvää.

CIMG3347 2

– Kaupunki on täynnä vesipisteitä, joista saa täytettyä pullonsa ihanan raikkaalla ja puhtaalla vedellä. Veden ostaminen kaupasta ei siis ole välttämätöntä, mikäli sitä roudaa mukanaan kaupungilta.

CIMG3131_3

– Rooma on pullollaan kirkkoja ja katedraaleja, joihin on kiva pujahtaa hellettä pakoon, mikäli ovet ovat avoimet. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirkkoihin, myös Pietarinkirkkoon, pääsee sisään vain soveliaasti pukeutuneena: olkapäät ja polvet peitossa. Joissakin paikoissa alipukeutunut turisti voi saada huiveja/harsoja avukseen, mutta esimerkiksi juurikin Pietarinkirkossa näimme tapauksen (miehen!), joka ei päässyt sisään liian paljastavan paitansa takia. Sinne jäi hokemaan mamma miaa pienessä tank-topissaan, mikä oli hänelle kyllä ihan oikein, sillä hän oli seuralaisineen etuillut jonoa törkeästi jo pitkän matkaa…

CIMG3191 2

– Viini on tunnetusti halpaa, joten sitä enemmän säästät, mitä enemmän juot!

– On mukava huomata, että metron aukioloja pidennetään jonkun iloisen tapahtuman yllättäessä, kuten jalkapallon loppuottelupäivänä. Yhtä mukava on huomata pelin jälkeen tuhansien muiden pettyneiden kanssa, että metro ei kuitenkaan pysähdy juuri sillä pysäkillä, mistä kaikki olisivat nousemassa kyytiin… Kannattaa siis varautua kävelemään/taksiin, vaikka aikataulut lupaisivat mitä.

CIMG3388 2

– Roomassa piti paikkansa vanha viisaus maailmalta: kallis ruoka ei ole yhtä kuin hyvä ruoka. Rooma on täynnä hyvää ruokaa ja ainakin me saimme sitä hyvinkin edullisesti. Ainoa pettymys tuli paikassa, jonka hinnat olivat selvästi korkeammat.

CIMG3380_2

– Älä yritä valloittaa Roomaa, anna Rooman valloittaa sinut. Parhaiten se onnistuu istumalla katukahvilassa/ravintolassa/piazzalla tai maleksimalla hitaasti kaduilla.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: