Muutama kuva Intiasta

Käytössäni on edelleen vanha koneeni ja satuin selaamaan useamman vuoden vanhoja reissukuvia. Mikä ihana fiilis tulikaan, kun katseli satunnaisia välähdyksiä Brasiliasta, Intiasta, Thaimaasta, Kuubasta… Siinä sitä taas huomaa, että matkailuun käytetty raha tuottaa hyvää mieltä vielä kauan itse reissun jälkeenkin. Itse en voisi sijoittaa rahojani juurikaan paremmin, ainakaan tällä hetkellä. Päätin poimia sunnuntain piristykseksi muutamanJatka lukemista ”Muutama kuva Intiasta”

IGTravelThursday / Seikkailu Marokossa

Vaihtarisyksyyn ihanassa Andaluciassa sisältyi myös pidennetty viikonloppu mystisessä Marokossa. Olen aina tuntenut vetoa itämaisiin paikkoihin ja Marokko oli ehdottomasti listalla, kun kuulin pääseväni vaihtoon Málagaan. Aurinkorannikolta kun on vain muutaman tunnin bussimatka satamaan, josta laivat menee muutamassa tunnissa Marokon puolelle, mm. Tangeriin. Ja Tanger taas oli jo lapsuudesta tuttu Afrikan tähden lähtökaupunki, joten sinne oliJatka lukemista ”IGTravelThursday / Seikkailu Marokossa”

Provence, paloja sieltä täältä

Arki on taas läsnä elämässäni ja viime viikkoinen työmatka Etelä-Ranskaan ohi. Heti kotiin tultuani huomasin tietokoneeni menneen hajalle (josta olin onneksi saanut ennakkovaroituksen ja ehtinyt varmuuskopioida tärkeimmät jutut), joten arki tuntuu entistäkin ankeammalle. Miten sitä saakin säilöttyä yhteen pieneen läppäriin puolet elämästänsä ja sitten on ihan eksynyt olo, kun se pitääkin viedä huoltoon? Onneksi viisiJatka lukemista ”Provence, paloja sieltä täältä”

IGTravelThursday / Ihana syksyinen Andalucia

Terveiset Etelä-Ranskasta Nizzan ja Cannesin kupeesta, missä olen parhaillaan työmatkalla päivätyöni puolesta. Syksyinen Eurooppa, ja erityisesti Etelä-Eurooppa on mitä mahtavin, joten tänään IGTravelThursadan aiheena on ihanat, syksyiset andalucialaiset kaupungit. Tai no kiteytetään koko komeus yhteen huikean hienoon pikkukaupunkiin: Rondaan.

Venice Beach: Boardwalk

Rantahengailun lisäksi Venicessä voi ihmetellä boardwalkin värikästä ihmisvilinää ja hippien myyntikojuja. Pieneen nälkään voi napata vaikka pizzaslicen ja istahtaa palmun alle syömään. Paikka tulvii krääsää ja ihmeellistä porukkaa. Jopa niin ihmeellistä, että sisäänpääsyn maksamalla voi mennä katselemaan oikeaa friikkisirkusta.

Venice Beach: rantaelämää Losissa vol 1

Majoituimme ensimmäiseksi Los Angelesissa Culver Cityyn, sillä se oli sopivasti Santa Monican vierssä, mutta majoitushinnat olivat selvästi alhaisemmat. Rannalle oli siis enemmän kuin kävelymatka, mutta eipä se haitannut autoilukaupunki Losissa. Jätimme auton yhdelle maksullisista parkkialueista, joilla parkkiaika ostettiin aina koko päiväksi ja autolle varattiin tietty paikka. Autolla pystyi siis käymään välillä muuallakin, joten mekin vietimmeJatka lukemista ”Venice Beach: rantaelämää Losissa vol 1”

IGTravelThursday / rannalla Brasiliassa

Brasilia on kaukaisimpia paikkoja missä olen käynyt ja matka sinne oli pitkä. Kuusi vuotta sitten tehty reissu oli ehdottomasti kaiken sen matkustamisen arvoista ja rantaloma Brasiliassa yksi parhaista. Lentomme oli Recifeen, josta jatkettiin pieneen rauhalliseen rantakylään Porto de Galinhakseen, jossa majoituimme pieneen ja askeettiseen pousadaan eli majataloon. Kävimme rantapaikastamme käsin retkillä niin viidakossa, miljoonakaupunki (jaJatka lukemista ”IGTravelThursday / rannalla Brasiliassa”

Jackie Brownin ostarilla (Del Amo Mall), L.A.

Niin sitten jätimme taaksemme Las Vegasin kuumuuden, pysähdyimme matkalla Calico Ghost Townissa ja hurautimme road tripimme viimeiseen tukikohtaan: Los Angelesiin. LA:ssa vietimme reissumme neljä viimeistä yötä, kaksi niistä Culver Cityssä (Santa Monican vieressä) ja kaksi Hollywoodissa. Saapuminen Los Angelesiin jännitti hieman, sillä ruuhkat ja valtavat automäärät eivät kuulostaneet parhaalta tavalta viettää stressivapaata lomaa. Mutta lopulta pelkommeJatka lukemista ”Jackie Brownin ostarilla (Del Amo Mall), L.A.”

IGTravelThursday / Miniloma Berliinissä

Vietin viime viikolla muutaman tehokkaan päivän Berliinissä ja vaikka kyseessä oli työmatka tiettyine velvollisuuksineen, jäi meille onneksi muutama tunti per päivä vapaamuotoiseen oleskeluun. Lyhyessäkin ajassa ehtii ihmeen paljon ja tällä reissulla tuli tutuksi erityisesti Berliinin läntinen puoli, toissakesäisellä vapaa-ajan visiitillämme kun keskityimme lähinnä pelkästään itään. Miniloman ravintolakokemuksia voi lukea täältä. Sanottakoon, että söimme tietenkin kebabiaJatka lukemista ”IGTravelThursday / Miniloma Berliinissä”

Berliinin muurin paloja

Terveiset syksyisestä Berliinistä, jossa vietin suurimman osan kuluneesta viikosta työmatkan merkeissä. Ihastuimme Berliiniin edellisenä kesänä ja tämä reissu vaan vahvisti sitä tunnetta: Berliini on ehdottomia lempikaupunkejani Euroopassa (ja koko maailmassa)! Pääsyy on ehkä se, että Berliinissä tuntee olonsa kotoisaksi. Samalla tavalla kuin New Yorkissa. Se johtuu varmasti siitä, että kaduilla on niin paljon erilaisia ihmisiä,Jatka lukemista ”Berliinin muurin paloja”