Vaihtarisyksyyn ihanassa Andaluciassa sisältyi myös pidennetty viikonloppu mystisessä Marokossa. Olen aina tuntenut vetoa itämaisiin paikkoihin ja Marokko oli ehdottomasti listalla, kun kuulin pääseväni vaihtoon Málagaan. Aurinkorannikolta kun on vain muutaman tunnin bussimatka satamaan, josta laivat menee muutamassa tunnissa Marokon puolelle, mm. Tangeriin. Ja Tanger taas oli jo lapsuudesta tuttu Afrikan tähden lähtökaupunki, joten sinne oli ihan pakko päästä.
Lähdin matkaan ystäväni kanssa ja meitä varoiteltiin ennakkoon hieman järkyttyneeseen sävyyn: kaksi naista ei voi matkustaa Marokkoon kahdestaan. Peloittelusta huolimatta halusin järkähtämättömästi tehdä edes pienen seikkailun Marokossa ja niinpä lähdimme matkaan eräänä varhaisena aamuna. Otimme bussin Algecirakseen, ostimme satamaa vastapäisestä matkatoimistosta laivaliput ja kirjaimellisesti juoksimme laivaan, kun se oli juuri lähdössä ja terminaalin käytävät olivat mahdottoman pitkät.
Laivalla ainoa jännitystä aiheuttanut asia oli tärkeän leiman metsästäminen passiin, sillä ilman sitä olisi tullut ongelmia maahan saapumisessa tai Espanjaan paluussa. Satamassa meitä odotti lauma taksikuskeja, kuten odottaa saattaa, ja suuri hämmennys siitä, mihin pitäisi lähteä. Olimme valinneet hotellin ennakkoon, mutta meillä ei ollut hajuakaan kuinka sinne pääsisi. Ohitimme innokkaat taksikuskit, mutta törmäsimme myöhemmin mieheen, joka sanoi olevansa kaupungin matkailuviranomainen.
Matkailuviranomainen, opas tai ihan vain tavallinen tangerilainen, mutta hän puhui hyvää englantia ja oli ainoa oljenkortemme, joten jatkoimme juttua hänen kanssaan. Lopulta marssimme takaisin takseille opas mukanamme ja ajoimme hotellillemme. Sekä sovimme illaksi kaupunkikierroksen mystisessä medinassa, muurin ympäröimässä vahnassa kaupungissa. Kaupunkikierros oli mitä odottaa saattoi: olimme pyörällämme päästä emmekä oikein kärryillä missä kapeilla kujilla liikuimme, joimme minttuteetä mattokaupassa ja ostin palan myskiä, joka tuoksui monta vuotta vaatehuoneessani. Ilta pimeni ja kierroksemme päättyi paikalliseen ravintolaan, jossa söimme herkullisen kolmen ruokalajin illallisen, mm. maailman parasta couscousia sekä uutta tuttavuutta pastillaa, kyyhykyspiirasta.
Seuraavana päivänä seikkailimme Tangerissa omatoimisesti: kiertelimme medinaa päivänvalossa, nousimme Kasbahin yläkaupunkiin, eksyimme asutusalueella ja joimme minttuteetä kuuluisassa Cafe Hafassa, merelle aukeavilla kapeilla terasseilla. Vaikka paikka varmasti vilisee sesonkiaikaan turisteja, olimme sillä hetkellä ainoat turistit, jopa ainoat naiset.
Marokosta jäi tuolta viikonlopulta vain hyviä muistoja ja haluaisin ehdottomasti matkustaa sinne uudelleen!
IGTravelThursday on Instagram-tempaus, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Tempauksen järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.
Marokko on kyllä yksi paikoista mikä on kiehtonut ja kauan, ystäväni asettuivat sinne talvella pariksi kuukaudeksi asumaan mutta ikävä kyllä en silloin itse ehtinyt heitä käydä moikkaamassa. Ihania kuvia!
Voi, se oiskin ollut hyvä tilausuus käydä siellä 🙂 Mutta pääseehän sitä muutenkin ja voipahan mennä sitten just sinne minne haluaa 🙂
Marokko on myös omalla listalla, ollaan haikailtu sinne jo tovi. Ja tuo Afrikan tähti, voi juku sentään. Kingein peli sitten lapsuusiän!
Se oli todellakin ihan paras peli ja puhki pelattu 🙂 Mulla Marokko on ehdottomasti uusintalistalla!
Mielenkiintoista! Taitaa tulla meilläkin reissu Marokkoon, kun muutetaan ylihuomenna Malagan lähistölle 🙂
Ehdottomasti! Helppoa ja halpaa käydä siellä, vaikka tietty bussi+laiva -yhdistelmään menee useita tunteja, mutta osa tekee sinne ihan päiväreissujakin 🙂 Tsemppiä muuttoon! Pitää käydä kurkkimassa teidän tunnelmia välillä 🙂
Ihanat värit kuvissa taas! Marokontietämykseni on varsin rajoittunutta, joten oli mukava lukea tällainen kertomus 🙂
Kiitos! Marokossa on sitä ihanaa rähjäisyyttä ja kuluneisuutta yhdistettynä värikkäisiin rakennuksiin ja basaaritunnelmaan 🙂
Marokkoon haluaisin minäkin, mutta ilman miestä en sinne lähde… miten sen saisi houkuteltua mukaan?! 🙂
Yritä lahjontaa, kiristämistä ja uhkailua 😉 Lupaa tarjota maailman parhaat minttuteet!
Ooh, minttutee on jotain niin hyvää. Ja mahtavia kuvia muuten! Onneksi näytit peloille naisena matkustamisesta pitkää nenää 🙂
Se oli todella hyvää! Tosin niin oli amppareidenkin mielestä ja niitä pörräsi aina teelasin lähettyvillä hieman pelottavasti 😀 Niinpä, kyllä naisetkin voi matkustaa yksin/keskenään!
Olipas kiva tarina! Marokko vaikuttaa kyllä todella houkuttelevalta kohteelta ja nimenomaisesti Espanjan puolelta poiketen. 😀 itämaiset kulttuurit ovat niin houkuttelevia ja niin erilaisia. 🙂
Itämaisuudessa on jotain niin houkuttelevaa kaikkine väreineen ja tuoksuineen. Lisäksi tykkään arkkitehtuurista 🙂
Todella mielenkiintoinen postaus! Marokko mulla on ollut haaveissa jo pitkään, tämä kuulosti jännältä seikkailulta 🙂
Marokossa oli kyllä jännää ja varmasti osaksi johtuen siitä, että meitä oli niin peloteltu ennakkoon. Ja siksi että oltiin ihan pihalla välillä missä ollaan jne 😀
Ihania kuvia, kaikki on siella niin varikasta. Kauan olen itsekin miettinyt sinne menoa, mutta jotenkin se on aina vain jaanyt muiden kohteiden jalkeen..
Minua kiinnostaisi matkustaa Marrakeshiin, mikä ei varmasti yllätä ollenkaan 🙂 Siellä olisi hyvä käydä vaikka silloin, kun ei ole aikaa kaukomatkaan.