Auringon alla

Kokemuksia all inclusivesta

Olen vältellyt all inclusive -hotelleja kuin ruttoa, mutta yhtenä talvena olin pakotettu asumaan sellaisessa, sillä Kuuban rantakohteissa ei ole juuri muita vaihtoehtoja. Lisäksi jokailtainen ravintolan etsiminen olisi saattanut osoittautua vähän liian isoksi haasteeksi, kun lähikyliin oli usein matkaa reilusti yli kävelyhalukkuuteni ja kylien palvelut aika olemattomat joka tapauksessa.

Oleskelimme siis muutaman päivän neljän tähden all inclusivessa ja ainoat omakohtaiset kokemukseni aiheesta ovat peräisin sieltä. Periaatteessa jouduin hieman pyörtämään mielipiteitäni, mutta silti olen edelleen se ”ravintolan etsijä” mieluummin kuin ranneke-asukki, joka menee kuin lumottuna buffet-pöydässä samojen herkkujen perässä aamiaisesta, lounaasta ja illallisesta toiseen.

Kyseisen hotellin all inc oli kattavimmasta päästä, mitä maailmalta löytyy. Ruokaa oli tarjolla buffet-ravintolasta lähes koko ajan, sen lisäksi tarjontaan kuului kolme tai neljä ala cartea (kuubalainen, japanilainen, vege, italialainen ja viereisen hotellin romantic, mitä se sitten tarkoittikaan muuta kuin romanttista ympäristöä). Näiden lisäksi oli 24h avoinna oleva snack-ravintola sekä aulakahvila/baari, sekä tiettyinä aikoina avoinna olevat jäätelöbaari, biergarden, sikarilounge ja rantabaari. Hintaan kuuluivat ruokien lisäksi kaikki juomat virvokkeista skumppaan ja cocktaileihin. Ja näiden lisäksi vielä vesiurheiluvälineet sekä erilaisia kursseja ja aktiviteetteja.

Jatka lukemista ”Kokemuksia all inclusivesta”

La Habana Vieja

La Habana Vieja, Havannan vanha kaupunki, on ehkä ihanimpia paikkoja maailmassa. Asumisesta en tiedä mitään, mutta ainakin turistin silmin paikka on ihanan rapistunut ja värikäs kuin karamelli.

Kaupunkikuva ei ole ihan tyypillinen, sillä kaupat ja mainokset puuttuvat lähes kokonaan, mikä tosiaan on hyvin eksoottista nykymaailmassa, jossa mäkkärin keltainen logo paistaa vastaan lähes joka maailman nurkalla.

Kauppoja on kyllä alkanut ilmaantua viime aikoina (mäkkäriä tuskin ihan lähiaikoina), joten Havannan ilme on varmasti myös osittain muuttumassa. Kiirehdi siis, jos haluat nähdä kaupungin sellaisena, kun sen voisi kuvitella olleen myös 50 vuotta sitten!

Havannan vanhan kaupungin päänähtävyyksien ja plazojen ympäristöt ovat restauroituja ja näyttäytyvät turisteille varsin hyväkuntoisina. Hieman rapistuneempiin fiiliksiin pääsee, kun poikkeaa sivukaduille ja ylipäätään toiselle laidalle vanhaa kaupunkia.

Paikallisten ränsistyneemmillä kaduilla lapset pelaavat jalkapalloa, vanhukset viettävät päivää istuskellen oviaukossa ja riksat kiertävät etsimässä kyyditettäviä (turisteja ei saa kyyditä sakon uhalla, tosin sakko on usein pienempi kuin kyydistä saatu turistipesojen määrä).

Ei myöskään kannata missata rantakatua Malecónia, jonka varrella ihmiset viettävät aikaa, kalastavat ja istuskelevat. Tyrskyt iskevät usein muurin yli, mutta pienestä viilennyksestä ei välttämättä ole haittaa, vaikkei Havanna usein olekaan niin kuuma paikka, kuin eteläisempi Kuuba.

Havannaan rakastuu, sille ei voi mitään, pitää vaan antaa mennä!

Marokkolaisen hotellin katolla

Päädyin muutaman mutkan kautta katselemaan kuuden vuoden takaisin Marokon muutaman päivän reissun kuvia. Asuin silloin Espanjassa ja siitä oli todella kätevä mennä lautalla käymään Marokon puolella. Oma reittimme meni Algeciraksesta Tangeriin. Lauttaliput ostimme sataman vieressä olevasta matkatoimistosta. Hintaa en enää muista.

Koska matkustimme Tangeriin matalan sesongin aikana, pystyimme yöpymään neljän tähden hotellissa suht edullisesti. Pienen googlettelun jälkeen löysin hotellimme ja se oli keskustassa (uuden kaupungin puolella) sijaitseva Tanjah Flandria. Hotelli oli muistikuvieni mukaan ihan ok, ei mikään luksus, vaikka tähtiä löytyikin. No, tiedän kyllä nämä tähtiluokitukset, että niillä ei ole varsinaisesti juurikaan tekemistä hotellin tason kanssa. Huone oli kyllä ihan siisti ja varmasti paikallisen tason mukaan erinomainen. Eri maiden hotelleja ei pidäkään vertailla keskenään.

Hyviä puolia hotellissa oli keskeisen sijainnin (lyhyt kävelymatka vanhankaupungin muurien sisäpuolelle) lisäksi aamupalalla tarjottavat ”pannarit” viikunahillon kera sekä näkymät hotellin kattoterassilta. Koska sää oli tuohon vuodenaikaan melko viileä tai ei ainakaan lämmin, ei kattoterassin uima-altaassa voinut kuvitellakaan uivansa. Mutta näkymät olivat ihastuttavat!

Jatka lukemista ”Marokkolaisen hotellin katolla”

Temppelikierroksella Bangkokissa

Marinella muistelee blogissaan jonkun vuoden takaista Thaimaan reissuaan ja sen innoittamana minunkin Thaimaan muistoni nousevat tietokoneen näppäimistölle asti. Ehkäpä saan tässä lähiviikkoina kirjoitettua useammankin tuohon ihanaan maahan liittyvän jutun.

Kirjoitin eilen, etteivät kaikki Bangkokissa vierailevat turistit poistu mihinkään hotellinsa baarikadulta, joten lienee paikallaan kertoa mitä itse sitten olen kyseisessä kaupungissa tehnyt. Olen ollut Bangkokissa neljä kertaa, mutta pisimmillään yksi vierailu on kestänyt kaksi yötä ja lyhimmillään vain päivän verran. Olen ollut kaupungissa osittain yksin, jonkin aikaa kaverin kanssa, kahdesti vanhempieni kanssa ja kerran paikallisten työkavereideni. Välillä on tullut pakostakin kuljettua samoja jalanjälkiä ja jopa syötyä samoissa ravintoloissa enkä siis ole päässyt tutkimaan kaupunkia läpikotaisin.

Ensimmäisellä viikonloppureissulla ehdin tutustua mm. kahteen temppelialueeseen. Olimme sopineet ystäväni kanssa, että näemme Wat Phon (lepäävän Buddhan temppeli) pääoven edessä tiettynä kellonaikana. Ongelmia tuli eteen kolme: ensinnäkin minä olin ajatellut reippaasti kävellä temppelille, mutta kunnollisen kartan puuttuessa ja sen huononkin kartan väärinlukemisen myötä olin pian ihan väärällä suunnalla. Jouduin lopulta ottamaan taksin.

Toisekseen odotin ystävääni temppelialueen ovella enkä tajunnut, että alueella voi olla monta ovea. Niitä taisikin olla yhteensä neljä. Kiersin lopulta oikealle ovelle, mutta myöhässä sovitusta ajasta. Ystävääni ei näkynyt, enkä saanut häneen yhteyttä, sillä puhelut eivät yhdistyneet sillä hetkellä. Jäin varmuuden vuoksi istuskelemaan temppelialueelle. Kolmas ongelma sattui ystävälleni, sillä hän oli juuttunut Bangkokin ruuhkiin. Kannattaa siis varata reilusti aikaa liikkumiseen Bangkokissa!

Lopulta kuitenkin löysimme toisemme ja pääsimme katselemaan Wat Phon aluetta, jossa päänähtävyytenä on valtava makaava kultainen Buddha-patsas. Siitä on aika mahdoton saada edes mitään kuvaa, sillä Buddhan ympärillä on temppeli ja patsasta katsellaan melko läheltä.

Seuraavaksi suuntasimme joen toiselle puolelle (joen ylitys ja joella liikkuminen ovat mielestäni parhaita kokemuksia Bangkokissa, niistä lisää myöhemmin) Wat Arun eli aamunkoiton temppelille. Tällä temppelialueella ei ole isoja Buddha-patsaita, mutta pyramidimaisen temppelin näköalatasanteelle pääsee kiipeämään ja sieltä on hienot näkymät joelle ja toisella puolella häämöttävään kaupunkiin.

Sanomattakin selvää, että temppelit itsessään ovat todella kauniita ja koristeellisia ja hyvin mystisen näköisiä näin länsimaalaisen silmin. Vierailu Bangkokissa ei ole mitään ilman pientä temppelikierrosta!

Hikinen ja punainen…

Khao San Road, reppureissuklisee vai -klassikko?

Mihin suuntaa kaikki reppureissukansa Bangkokissa? Khao San Roadille tietenkin. Ja niin suuntasin minäkin vuosia sitten. Syitä oli kaksi: katu on niin kuuluisa ja toisekseen minä olin yksin, pölähdin yhdelle Bangkokin bussiasemista eikä minulla ollut mitään aavistustakaan minne muualle voisin mennä etsimään edullista majoitusta.

On tietenkin ihan luonnollista kun paikasta tulee suosittu, nousevat myös hinnat. Minun budjetille Khao San Road oli kuitenkin ihan sopiva, sillä maksoi yhden hengen ”de luxe” huoneesta n. 14e. Yhden hengen huoneet kun ovat suurin piirtein saman hintaisia kuin kahden, eli olisin tietenkin päässyt halvemmalla, mikäli en olisi matkustanut yksin.

auringonallabangkok 001

De luxe oli pakko laittaa lainausmerkkeihin, vaikka hotelli oli varmasti tasokkaimmasta päästä kyseisen kadun varrella: huoneessa ei ollut ikkunaa ja petivaatteet olivat niin märäntyneet, etten voinut pitää peittoa ja tyynyä ollenkaan vaan yritin kasata pyyhkeestä ja repusta vastaavat. Muuten huone oli ihan siisti. Yöllä pelkäsin, että käytävillä humalassa juoksentelevat, metelöivät ja ovia hakkaavat bilettäjät tulevat vielä oman oveni läpi, kun se sijaitsi niin lähellä hissejä. Ei mikään maailman parhaiten nukuttu yö!

bangkok 044_2

Mutta se katu, Khao San Road. En oikein ollut varma, mitä siltä odotin, mutta kyllä se oli pahempi: täynnä brittiteinejä (en ymmärrä miten olen voinut saada muutamiin harvoihin kuviini osumaan kuitenkin juuri muita kuin eurooppalaisia nuoria…), jotka olivat pukeutuneet minimaalisesti ja joivat maksimaalisesti. Baareissa myytävä viina oli tuttuun tapaan ämpäreissä ja nämä reppureissarit tuntuivat kaupunkiin tutustumisen sijaan viettävän koko aikansa baareissa istuskellen tai vaihtoehtoisesti katua edestakaisin kävellen tylsistynyt ilme naamallaan, olihan kyseessä todella cool reppureissu eikä mikään turistimatka…

bangkok 045_2

Mutta oli kadulla jotain hyvääkin: parasta pad thaita! En nyt muista ravintolaa ja tuskin sen nimeä katsoinkaan, mutta olen syönyt Khao San Roadilla parasta pad thaita koskaan ja olen turhaan yrittänyt löytää vastaavaa muualta Thaimaasta (ja miksi, oi miksi en ole harrastanut syömieni ruokien kuvaamista aina??). Seuraavan kerran kun menen Bangkokiin, käväisen siis kyseisellä kadulla pikaisesti syömässä, mutta suuntaan kyllä heti sen jälkeen muualle!

Hailuodon lauttakahvila

Kuten eilen jo mainitsinkin, paluumatkamme Hailuodosta Ouluun ei sujunut kovin nopealla temmolla. Saavuimme lauttarantaan 5min ennen lautan lähtöä, mutta emme mahtuneet sen kyytiin. Vaikka lautta kulki kyseisenä päivänä lähes koko ajan puolen tunnin välein, tuli juuri tuohon kohtaan tunnin tauko. Nälkä iski heti ensimmäisen odotteluminuutin aikana ja pikaisen laskutoimituksen myötä (odotusaika+lauttamatka+kotimatka) tulimme siihen tulokseen, että painelemme muiden rannalle ruikuttamaan jääneiden matkalaisten kanssa lauttarannan kahvila-ravintolaan.

Kahvilan ulkonäkö antaa jo hieman ensimakua paikan tunnelmasta: rakennus näyttää juuri siltä, että sen suojissa on pala aitoa entisaikaa, samaan tyyliin kuin Pyhännällä ja Aavasaksalla. Eikä ulkokuori petä: kahvila-ravintola on pieni, täyteen ahdettu, krääsäinen ja monella eri tyylillä sisustettu. Tarjolla on niin munkkeja (tietenkin), pasteijoita, hampurilaisia, omassa keittiössä tehtyjä pannupizzoja kuin harvoja elintarvikkeita, kalastuslupia ja pieniä eriä sekalaisia kirjoja.

Harmikseni emme testanneet paikan pannupizzaa, sillä tupa oli täynnä emmekä tienneet millä aikataululla pizza ilmestyisi pöytään, emmehän halunneet missata seuraavaa(kin) lauttaa. Sen sijaan lämmitimme sielujamme ihan tavallisella kahvilla ja tuoreilla munkeilla.

Kuuma kahvimuki jäätyneissä käsissä (taisin jo kertoa aikaisemmin, että tuuli ulkona oli varsin hyytävä) en voinut olla pohtimatta, kuinka monet myrskyt kahvila on kokenut ja millaisia hetkiä siellä on vietetty lauttamatkustajien, niin Hailuodon asukkaiden kuin satunnaisten matkailijoidenkin kesken. Katosta roikkuvat myrskylyhtyhenkiset lamput loivat sisälle lämpimän kodikkaan tunnelman, pois ulkona riehuvasta tuulesta ja pimeydestä. Olen ihan varma, että kahvilan historiassa on useammankin kerran odotettu parempaa säätä saarella jumissa olevien lauttamatkustajien kanssa. Me onneksi pääsimme hyvässä säässä seuraavalla lautalla mantereen puolelle.

Syksyisellä rannalla ja Siikamarkkinoilla Hailuodossa

Olemme aloittaneet Aavasaksan syysretken lisäksi toisen perinteen, joka ei myöskään ole päässyt toteutumaan vasta kuin kahdesti: kesäisen rantareissun Hailuotoon. Tänä kesänä retki jäi välistä, koska säät eivät olleet koskaan tarpeeksi suosiolliset rantaelämää varten. Iso MURR! Siksipä päätimme lähteä käymään sen sijaan syksyisessä Hailuodossa ja sattumalta saarella järjestettiin samaan aikaan myös Siikamarkkinat.

Hailuoto on siis saari, jonne matkataan lautalla (kestää 20-25min). Lautta-aikatauluja voi tsekata täältä. Mennessä pääsimme hyvin jouhevasti kyytiin, mutta takaisin tullessa emme mahtuneet ensimmäiseen lauttaan ja seuraava tuli tunnin päästä. Kulutimme aikaamme eräässä taas kerran melko retrossa kahvilassa (siitä lisää myöhemmin).

Ajoimme suoraan Marjaniemeen ja kiertelimme aluksi Siikamarkkinoilla, joilla kyllä nimestä huolimatta myytiin myös paljon muutakin kuin kyseistä kalaa. Perinteisen markkinafiiliksen toivat tyypilliset karkki- ja sekatavarakojut ja lisäksi mukana oli paljon lähiruokaa. Harmikseni en ollut tajunnut ehdottomana pankkikortti-ihmisenä ottaa mukaan käteistä, joten ostossaldoni jäi hyvin vähäiseksi, vaikka tarjolla olisi ollut vaikka mitä ihania lähituotteita. Lopulta kukkaron viimeisetkin pikkuhilut vaihtuivat nippuun Hailuodossa kasvatettuja tuoreita valkosipuleita, voi nam!

Markkinoiden jälkeen kävelimme pitkospuita pitkin rannalle. Hailuodossa (ja erityisesti Marjaniemessä) rantaviivaa ja hiekkaa riittää ja vaikka monet päätyivät sunnuntaikävelylle rannalle, oli omaa tilaa kivasti ja koirakin sai juosta vapaana. Jos sää olisi ollut yhtään armollisempi, olisimme viihtyneet syksyisellä rannalla pidempäänkin. Ei voi kyllä valittaa, että olisi taas satanut, mutta tuuli oli niin hyytävän kylmä, että melkein pyysin eräältä saksalaistädiltä nahkahousuja lainaan…

Sää oli hassun aurinkoinen mutta synkkä!

Takaisin lautalle ajellessamme en voinut olla pohtimatta, olisiko elämä idyllisellä saarella onnellisempaa kuin kiireisessä kaupungissa. Ainakin hailuotolaiset näyttivät iloisilta ja vilkuttivat meille, satunnaisille markkinakävijöille, hyvästiksi sankoin joukoin. Vilkuttaako kukaan kenellekään kaupungissa? Siis tuntemattomille. Mutta kyllä elämä saarella on varmasti melko paljon vaivalloisempaa kuin mantereella ja kaupungissa – jo pelkästään sen takia, että saaren asukkaat ovat lauttayhteyden varassa. Monen mielestä se on kuitenkin sen arvoista. Minun kannattaa ehkä sittenkin pysyä kaupungissa.

Klassikkokaupunki Sevilla

Pienempien kauniiden kaupunkien lisäksi Espanjassa tuli pyörittyä myös klassikkokaupungeissa kuten Sevillassa. Málagasta on Sevillaan sen verran bussimatkaa, että sinne kannattaa jäädä yöksi.

Ja näin välihuomautuksena, Espanjassa vaaditaan välillä ihan hostelleista lähtien passi sisäänkirjautumiseen (tai kuvallinen henkilökortti), ajokortti ei riitä ja siitä meinasi tulla ongelmia minulle. Alkoi hieman kuristaa kurkkua kun mietin, että joudunko lähtemään seuraavalla bussilla takaisin kotiin Málagaan, sillä missään sillan alla en haluaisi viettää seuraavaa yötä. Onneksi kyseinen hostelli suostui joustamaan, kun matkakumppanilla oli oikea henkilökortti mukana (miksi ihmeessä olisimme ottaneet passit mukaan bussimatkalle, vaikka kai minulla henkilökortittomana ihmisenä olisi pitänyt olla se aina mukana ajokortin riittämättömyyden vuoksi).

Sevillan muistoni eivät ole kovin selviä. Ei sillä, että oltaisiin missään baareissa pyöritty, vaan jotenkin olen onnistunut tässä kuudessa vuodessa unohtamaan paikkojen virallisia nimiä. Kaupunki on kuitenkin eläväinen, sieltä löytyy erilaisia tunnelmia ja lyhyt viikonloppuloma kului nopeasti.

Andalucian aarteita: Ronda

Näin syksyn tullen alkaa pakostakin muistelemaan kaikkia ihania paikkoja, joissa on vieraillut syksyllä. Koska vietin kokonaisen syksyn Espanjassa, tarkemmin ottaen Andaluciassa, on minulla sylikaupalla ihania muistoja juuri tästä vuodenajasta. Tosin näin syyskuussa Andalucia kylpee vielä kuuman auringon alla, mutta lokakuussa on usein jo alle 20 astetta ja marraskuussa vielä asteen viileämpää. Ja vuoristoon matkatessa ilma on aina viileämpi.

Ronda on pieni kaupunki, joka sijaitsee juurikin vuoristossa. Kaupunki on rakentunut kahden rotkon reunalle ja juuri tämä rotko tekee Rondasta niin ihmeellisen: rotko on todella syvä ja kahta kaupunginosaa yhdistaa kaunis silta. Lisäksi ympäröivät maisemat ovat huikaisevat. Ja kyllä Rondan kaupunki itsessään on myös viehättävä kävelykatuineen. Kuvat puhukoot puolestaan!

: Bussin ikkunasta napattua

Sarjassamme aika on pysähtynyt

Pysähdyimme kesällä autoreissulla paikkaan, jossa myös aika oli pysähtynyt: Puolivälin baarissa Pyhännällä. Samaa sarjaa on myös Aavasaksan rinteessä sijaitseva Aurinkomaja. Paikan viineri ei ole maailman paras, mutta kahvilakokemuksena visiitti on unohtumaton.

Aurinkomaja on kahvila-ravintola, jossa aika on pysähtynyt jonnekin sinne tienoille, jolloin viereinen laskettelumäki oli vielä voimissaan ja hissi toiminnassa (Tosin netti ei kerro, että rinne olisi mitenkään lakkautettu vieläkään. Havainnot perustuvat silmämääräiseen hissin yleiseen kuntoon ja rinteen pusikoitumisen määrään) – tai vielä paljon aikaisemmaksi. Paikka on niin kitsch, että siellä on pakko käydä juomassa jaffa retroviinerin kera. Millaistahan meno olisi karaoke-iltoina…