Pienempien kauniiden kaupunkien lisäksi Espanjassa tuli pyörittyä myös klassikkokaupungeissa kuten Sevillassa. Málagasta on Sevillaan sen verran bussimatkaa, että sinne kannattaa jäädä yöksi.
Ja näin välihuomautuksena, Espanjassa vaaditaan välillä ihan hostelleista lähtien passi sisäänkirjautumiseen (tai kuvallinen henkilökortti), ajokortti ei riitä ja siitä meinasi tulla ongelmia minulle. Alkoi hieman kuristaa kurkkua kun mietin, että joudunko lähtemään seuraavalla bussilla takaisin kotiin Málagaan, sillä missään sillan alla en haluaisi viettää seuraavaa yötä. Onneksi kyseinen hostelli suostui joustamaan, kun matkakumppanilla oli oikea henkilökortti mukana (miksi ihmeessä olisimme ottaneet passit mukaan bussimatkalle, vaikka kai minulla henkilökortittomana ihmisenä olisi pitänyt olla se aina mukana ajokortin riittämättömyyden vuoksi).
Sevillan muistoni eivät ole kovin selviä. Ei sillä, että oltaisiin missään baareissa pyöritty, vaan jotenkin olen onnistunut tässä kuudessa vuodessa unohtamaan paikkojen virallisia nimiä. Kaupunki on kuitenkin eläväinen, sieltä löytyy erilaisia tunnelmia ja lyhyt viikonloppuloma kului nopeasti.