Kuten eilen jo mainitsinkin, paluumatkamme Hailuodosta Ouluun ei sujunut kovin nopealla temmolla. Saavuimme lauttarantaan 5min ennen lautan lähtöä, mutta emme mahtuneet sen kyytiin. Vaikka lautta kulki kyseisenä päivänä lähes koko ajan puolen tunnin välein, tuli juuri tuohon kohtaan tunnin tauko. Nälkä iski heti ensimmäisen odotteluminuutin aikana ja pikaisen laskutoimituksen myötä (odotusaika+lauttamatka+kotimatka) tulimme siihen tulokseen, että painelemme muiden rannalle ruikuttamaan jääneiden matkalaisten kanssa lauttarannan kahvila-ravintolaan.
Kahvilan ulkonäkö antaa jo hieman ensimakua paikan tunnelmasta: rakennus näyttää juuri siltä, että sen suojissa on pala aitoa entisaikaa, samaan tyyliin kuin Pyhännällä ja Aavasaksalla. Eikä ulkokuori petä: kahvila-ravintola on pieni, täyteen ahdettu, krääsäinen ja monella eri tyylillä sisustettu. Tarjolla on niin munkkeja (tietenkin), pasteijoita, hampurilaisia, omassa keittiössä tehtyjä pannupizzoja kuin harvoja elintarvikkeita, kalastuslupia ja pieniä eriä sekalaisia kirjoja.
Harmikseni emme testanneet paikan pannupizzaa, sillä tupa oli täynnä emmekä tienneet millä aikataululla pizza ilmestyisi pöytään, emmehän halunneet missata seuraavaa(kin) lauttaa. Sen sijaan lämmitimme sielujamme ihan tavallisella kahvilla ja tuoreilla munkeilla.
Kuuma kahvimuki jäätyneissä käsissä (taisin jo kertoa aikaisemmin, että tuuli ulkona oli varsin hyytävä) en voinut olla pohtimatta, kuinka monet myrskyt kahvila on kokenut ja millaisia hetkiä siellä on vietetty lauttamatkustajien, niin Hailuodon asukkaiden kuin satunnaisten matkailijoidenkin kesken. Katosta roikkuvat myrskylyhtyhenkiset lamput loivat sisälle lämpimän kodikkaan tunnelman, pois ulkona riehuvasta tuulesta ja pimeydestä. Olen ihan varma, että kahvilan historiassa on useammankin kerran odotettu parempaa säätä saarella jumissa olevien lauttamatkustajien kanssa. Me onneksi pääsimme hyvässä säässä seuraavalla lautalla mantereen puolelle.
Auringon alla 