Auringon alla

F-Hoonen asiakaspalvelu?

Kun kolistelimme Koplia pitkin takaisin keskustan suuntaan saimme idean hypätä Telliskiven pysäkillä ratikasta ja käydä kurkistamassa viime aikoina kovin suosittuun F-Hoone -ravintolaan. Emme olleet vielä siinä vaiheessa syöntipäällä, vaikka ilta olikin jo hämärtynyt lähes pimeäksi. Sen sijaan ajattelimme punaviinilasillisten lämmittävän kivasti jäätävän tuulisessa säässä.

Kävelimme pitkin Telliskivi-katua ja luotimme minun muistiini, jonka mukaan F-Hoone sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä ratikkapysäkistä (kartasta katsottuna siis, sillä en ole koskaan käynyt sillä suunnalla). Kovin pitkää matkaa ei tarvinnutkaan kävellä, kun F-Hoone -kyltti osoitti vasemmalle, suoraan teollisuusrakennusten sisäpihalle.

Olimme hieman hämillämme, mutta huomasimme rakennuksissa kylttejä O-Hoone jne ja sitten minäkin tajusin, että etsimme siis F-rakennusta kyseisestä pihapiiristä. Ohitimme portit ja saavuimme melko ränsistyneen näköiselle sisäpihalle, jossa palloilimme ensin vähän eksyneesti, mutta sitten huomasimme pienen F-Hoone kyltin osoittavan oikealle. Jatkoimme hieman matkaa ja sitten paikasta ei voinut enää erehtyä: pimeiden teollisuusrakennusten keskellä oli yksi matalampi osa, jossa paloi valot kutsuvan lämpimästi.

Ikkunoiden keskellä oli varaston ovea muistuttava ovi, ja koska edellisessä paikassa se oli ollut nimenomaan ulko-ovi, menimme melkein kiskomaan sitä. Mutta sitten huomasimme päädyssä olevan oikean ulko-oven ja kipitimme kiltisti sinne. Ja samalla huomasimme, että mikäli emme olisi totelleet ensimmäistä F-Hoone -kylttiä olisimme ehkä päässeet vähempien mutkien kautta ravintolan ovelle. Noh, pieni seikkailu kuuluu asiaan.

Ravintola oli täynnä ja lähes jokainen pöytä oli varattu. Se ei meitä haitannut, sillä viinilasilliset voi aivan hyvin nauttia baaritiskillä, missä oli muutama muukin kahvilla tms. Asettauduimme istumaan ja odottamaan. Ja odottamaan. Ja…

Ravintola oli siis lähestulkoon täynnä. Henkilökuntaa oli paljon. Jokaisella oli mitä ilmeisemmin oma tehtävänsä. Yksi mm. naputteli kassaa, toinen kiillotti laseja, yksi vei annoksia. Hyvä, jokainen tietää tehtävänsä. Entä kuka palvelee baarin asiakkaita? Siis vaikka pitkän baaritiskin takana on neljä henkilökunnan edustajaa, kenelläkään ei ole kiire, ja asiakkaat heiluttelevat lompakoitaan (lopulta, kun eivät saa ketään pysähtymään katsellaakaan tai pienellä tervehdyksellä), ei ketään kiinnosta kysyä mitä saisi olla.

Ei sitten mitään. Aikamme istuskeltuamme totesimme, että vilu oli jo ehtinyt häipyä ilman viiniäkin ja paikka on mitä ilmeisemmin tarpeeksi suosittu, että sen ei tarvitse enää palvella asiakkaita jos se ei halua. Mitä siihen voi muuta tehdä kuin poistua baarista ja viedä roposensa muualle. Better luck next time…

Phang Ngan mangrovemaisemat

Thaimaa ei ole pelkästään paratiisisaaria ja esimerkiksi Phuketin ympäristöstä löytyy aika ainutlaatuista luntoa: mangrovemetsiä, jotka levittäytyvät Phang Ngan lahdella vedestä kohoavien sokeritoppavuorien kera. Mm. täällä voi nähdä lentokaloja, mitkä ovat aina yhtä ihastuttavia. On niitä toki muuallakin. Kaikkein huvittavinta oli nähdä kaloja, jotka ryömivät mudassa laskuveden aikaan. Ne siis ihan oikeasti liikkuivat mudassa ja selviävät siellä hengissä laskuveden ajan. Olisko nekin olleet lentokaloja? En enää muista.

Phang Nga ei siis ole kaunista ympäristöä, mutta ehdottomasti näkemisen arvoista! Täällä on muuten kuvattu joku Bond-leffa, missä näkyy kuuluisa kallio. Jotenkin olin kuvitellut sen paaaljon isommaksi, kun telkkarissa on vaikea käsittää mittasuhteita. Ei se mikään pikkukivi ole, mutta ei mikään valtaisan iso vuorikaan.

Itse mangrovemetsikkö on mutaisen ja piikkisen näköistä, kun mangrovepensaiden juuret työntyvät pieninä piikkeinä mudan yläpuolelle. Rehellisesti sanoen kammoksuisin metsikön lähempää tutkimista, mutta pitkähäntäveneen kyydistä katseltuna alue oli mielenkiintoinen.

Kävimme samalla reissulla myös muslimikylässä, joka oli rakennettu paalujen varaan. Koko kylä eli siis veden pinnan yläpuolella: koulut, kaupat, kodit… Melkoisen erilaista elämää kuin omani.

Ratikalla pitkin Koplia

Kun saavuimme Tallinnaan kahdeksan tuntia suunniteltua myöhemmin, jouduimme jättämään joitakin suunnittelemiamme juttuja välistä. Tällä kertaa kävi niin, että hehkuttamani Kalamajan alue jäi hyvin vähälle kiertelylle (siitäkin pienestä kierroksesta muutama kiperä sananen myöhemmin…) ja sen sijaan hyppäsimme ratikkaan ja kolistelimme pitkin Koplia ja päädyimme Kopliin.

Olemme aikaisemminkin harrastaneet metro/ratikka/muu kulkuneuvo tyyppistä kaupunkikierrosta, missä ajetaan linjan päätepysäkille ja ihmetellään miltä paikallinen (arki)elämä näyttää kyseisessä paikassa. Tällä kertaa vuorokaudenaika oli juuri sitä luokkaa, kun pimeä alkaa laskeutua ja talot näyttävät uhkaaville kummitusmajoille sen sijaan, että niistä paistaisi vielä houkuttelevan lämpimät valot. Ja ratikat numero 1 ja 2 menevät monen kauniin ja ränsistyneen/pelottavan rakennuksen ohi. Karua tunnelmaa lisää syksyaikaan myös täysin alastomat puut, jotka ovat valtavan suuria ja tähän aikaan vuodesta pelkkiä mustia rankoja.

Hyppäsimme siis pois päätepysäkillä, missä meitä odotti hyinen merenranta, yksinäinen puisto, jokin määrittelemätön iso rakennus sekä matala lahonneen näköinen talo, jota oli yhdeltä kulmalta koristeltu jouluvaloin. Lähipiirin Tallinnan tuntemuksen ansiosta tiesimme, että kyseinen paikka on melkoisen eksoottinen baarin/kahvilan tapainen paikka.

Rakennuksen edessä pyöri muutama paikallinen ja vaikka missään ei näkynyt mitään nimeä tai kylttiä, että paikka olisi ravintola tai mitään muutakaan sellaista, mihin odotettaisiin asiakkaita tulevaksi, avasimme satunnaisotannalla varaston ovea muistuttavan yksilön ja painuimme sisään.

Tulimme heti suoraan paikan disco-osioon, jossa pyöri yksinäinen peilipallo ja karaokevehkeet oli työnnetty sivummalle. Huoneessa oli muutamia pöytiä ja tuoleja. Vasemmalla oli oviaukko varsinaisen baarin puolelle, jossa myytiin myös pikkusyötävää tai ainakin kalaleipiä. Baarin puolella oli lämmin ja suorastaan puoliriehakas tunnelma ja kaikki asiakkaat olivat pakkautuneet sinne. Sanomattakin selvää, että tämä oli yksi niitä kitsejä paikkoja, joita voi joskus bongata sattumalta tai vähemmän sattumalta.

Tilasimme kahvia ja harmiksemme emme mahtuneet enää paikallisten sekaan vaan menimme yksinäisen discon puolelle. Istuimme siellä pimeässä, kunnes joku kävi sytyttämässä pöytälamppumme. Se oli oikeastaan ihan yllättävää palvelua, sillä ehdimme samalla reissulla saamaan eräässä suositussa trendipaikassa myös sitä vastakohtaa…

Kahvin jälkeen poistuimme samaa tietä kuin tulimmekin ja juoksimme pikapikaa lähtöpaikalla odottavaan ratikkaan, joka oli puitteiltaan hieman ankeampi kuin tulomatkalla. Arvoimme pitäisikö meidän ostaa uudet liput, sillä olimme ostaneet edelliset alle tunti aikaisemmin ja usein liput ovat tunnin voimassa. Näissä ei lukenut mitään ja koska lipun ostaminen ratikassa on hieman vaivalloista ja aikaa vievää (eikä kuskeja tunnu hirveästi kiinnostavan eikä ihme, jos samaan aikaan pitää ajaakin), päätimme olla hiljaa ja esittää paikallisia, joille ratikka on ilmainen.

Intian symppikset lehmät

Pientä piristystä maanantaiaamuun. Intia on tunnettu vapaana kulkevista pyhistä lehmistään ja se ei ole mikään urbaani legenda. Tosin minä oletin pyhän lehmän kulkevan pitkin huudeja ihan sinkkuna, mutta osoittautuikin niin, että myös pyhät lehmät ovat laumasieluja ja hengailevat usein isoissakin porukoissa.

Rannalla kulkevat lehmälaumat olivat usein hyvin symppiksiä ja hyvän mielen tuojia: jengi kävelee aikansa ja sitten pysähtyy ottamaan aurinkoa rantahietikolle. Olenpa kuullut, että joskus lehmät saattavat pussailla pahaa-aavistamattomia rantahietikolla makoilevia turisteja!

Sen sijaan joskus oli hieman jopa pelottavaa, kun suuri lehmälauma rynnistä yhtäkkiä kulman takaa kapealla kujalla: minne pääset pakoon ettet jää jalkoihin. Onneksi Calanguten kadut ovat suht leveitä ja niiltä löytyy usein myös jonkinlaista pientaretta.

Klassinen kokemus, lehmä auton/bussin/junan edessä ja tuntien odotus sen siirtymiseksi jäi kokematta. Ehkä se on urbaani legenda?

Legendaarinen Habana Libre -hotelli

Hotellin valinta on yksi suurimmista matkaa varattaessa tehtävistä päätöksistä. Itse olen sitä mieltä, että koska en ole vielä kertaakaan matkustanut minnekään viettääkseni aikaa hotellissa, ei hotellivalinnan onnistumisella ole ollut niin suurta merkitystä. Tärkeintä on hotellin sijainti, toiseksi tärkeintä se, että yöllä saa nukuttua (meteli ei häiritse minua, mutta esimerkiksi homehtuneet petivaatteet kylläkin…). Tai toisin päin.

Yleensä tekemäni hotellivalinnat ovat kuitenkin osoittautuneet hyviksi (vai onko se vain asenteesta kiinni?). Ajattelin kertoilla näistä hyvistä hotelleista yksi kerrallaan ja tasapainon vuoksi voin kertoa myös niistä epäonnistuneista valinnoista (joita ei juuri ole).

Ensimmäisenä saa kunnian olla Habana Libre (entinen Tryp Habana Libre), joka nimensä mukaisesti sijaitsee Havannassa, Kuubassa. Hotelli on kaupungin tasokkaimpia ja sillä on pitkät perinteet. Hotelli aloitti Hiltonina 50-luvun lopussa, mutta vallankumouksen jälkeen nimi muuttui Habana Libreksi. Fidel Castro piti hotellin sviitissä numero 2324 päämajaansa kolmen kuukauden ajan.

Jatka lukemista ”Legendaarinen Habana Libre -hotelli”

Kuuban maaseudulla

Ette arvaa kuinka mielissäni toisaalta olen, kun joudun (saan) julkaista uudelleen näitä Kuuba-aiheisia juttuja. Muistuu taas mieleen, kuinka hieno reissu se kaiken kaikkiaan oli ja kuinka kävisin kyseisessä maassa enemmän kuin mielelläni uudestaan. Tosin samalla myös tiedän, etten ole sinne päin suuntaamassa lähitulevaisuudessa ja ettei maa ole enää sama, mikäli vierailen siellä joskus uudelleen.

Kuuban reissumme ei ollut varsinaisesti mikään kiertomatka, mutta loppujen lopuksi pääsimme kivasti näkemään maan eri kolkkia ihan päästä päähän, vain keskivaihe jäi näkemättä.

Majoittauduimme Havannassa ja Guardalavacassa, joista käsin pääsi käymään myös lähialueilla, kuten Santiago de Cubassa. Bussilla matkustamisen hyviä puolia on se, että samalla näkee ympäristöä. Kuubassa ei kuitenkaan ole juuri julkista liikennettä, tai kaikki liikenne on periaatteessa julkista, mutta ehkä turistille vähän hankalasti tavoitettavissa.

Kuuba on kovin pitkulainen maa ja Havanna sijoittuu siinä kaikkein pohjoisimmaksi ja melkein läntisimpään Kuubaan. Kävimme Havannasta länteen päin Pinar del Ríon alueella. Guardalavaca on taas etelämmässä ja melkein itäisessä päässä Kuubaa. Itäisin paikka on Santiago de Cuba, jossa pääsimme myös vierailemaan yhden yön verran.

Kuvat ovat Pinar del Ríon alueelta ja niissä näkyy mm. sikari-tuotantoa maaseudulla ja Leovigildo Gonzalezin valtava maalaus Mural de la Prehistoria.

Playa Costa Verde

Koska olen kirjoittanut jo jutun all inclusive -hotellista, en kirjoita tähän enää kaikkea toisintona. Paljastettakoon, että kyseessä oli Kuuban Guardalavacan Playa Costa Verde niminen hotelli.

Koska kyseessä on all inclusive -hotelli, joka sijaitsee sellaisessa paikassa, jossa ympäristössä ei ole muuta kuin muutama muu hotelli, kertoo tuo juttu ruokailuista melko kattavasti oleellisen. Kuubassa ei tosiaan ole samalla tavalla asutusta ja pikkukyliä hotellien ympärillä, niin kuin vaikka Aasiassa on tottunut näkemään. Hotellit ovat isoja resortteja (Kuuban armeijan omistamia), joilla on omat rannat ja palvelut. Tosin muitakin mahdollisuuksia voi olla, varsinkin tulevaisuudessa, mutta ainakin ne on paljon hankalammin (ja kalliimmin?) saavutettavissa.

Hotellin alue on resortiksi viihtyisä ja rauhallinen, vaikka hotellissa asuu paljon porukkaa. Huoneet sijaitsevat pikkutaloissa, joissa jokaisessa oli muistaakseni noin kahdeksan tilavaa huonetta leveine sänkyineen. Talot muodostavat oman pihapiirin ja esimerkiksi meidän sisäpihalla oli ihana jacuzzi.

Jatka lukemista ”Playa Costa Verde”

Rakastuimme myös Santiago de Cubaan

Kuubaan matkustaessa kaikki varmasti suuntaavat Havannaan. Mutta jos mahdollista, kannattaa myös käydä maan toisessa päässä, Santiagossa, joka on Kuuban toiseksi suurin kaupunki.

Havannaan verrattuna kaupunki on mustempi (afrokuubalaisten asuttama), kuumempi ja jossain mielessä elämänmakuisempi. Ei ole kovin tavatonta, että parturi on raahannut tuolinsa ulos kadulle auringonpaisteeseen ja hiustenleikkaus suoritetaan siellä. Noin niinku esimerkiksi.

Santiagossa on huomattavasti vähemmän turisteja kuin Havannan vanhan kaupungin kunnostetuilla osuuksilla ja katukuvassa näkyykin edelleen paljon paikallisia.

Satuimme itse vierailemaan kaupungissa samaan aikaan, kun keskustan kaduilla ja plazoilla järjestettiin erilaisia musiikkitapahtumia. Tunnelma oli satumainen musiikin ja tanssin sävyttäessä pimeää ja kuumaa Kuuban yötä. Keskustan ulkopuolella, lähellä hotelliamme, oli myös meneillään katujuhlat, mutta niiden pääteemana oli ruoka. Vartaissa pyöri kokonaisia possuja ja rommia oli saatavilla useammastakin kojusta.

Santiagon keskustassa oli paljon kauniita kujia ja rakennuksia.

Mikä on munataksi? Havannan hulvattomin kyyti!

Eilen kirjoittelin Havannan komeista taksikyydeistä, mutta kyllä kaupungissa voi liikkua vähän vähemmänkin pröystäilevällä tyylillä: munataksilla!

Taksien virallinen nimi on coco taxi, mutta koska työkaverini kutsui niitä ennen matkaani munatakseiksi, niin en ole päässyt siitä ilmauksesta eroon. Ja kyllä ne enemmän munille näyttävät kuin kookoksille!

Jatka lukemista ”Mikä on munataksi? Havannan hulvattomin kyyti!”

Maailman siistein taksikyyti

Havannassa ja Kuubassa ylipäätään taksilla ajaminen on kokemus. Useimmat autoista ovat nimittäin museokamaa ja aivan sairaan siistin näköisiä! Sen lisäksi, että käytät kyseisiä autoja takseina, voit myös vuokrata auton kuskeineen esimerkiksi tunniksi, mikä maksaa muutaman kymmenen euroa.

Nappasimme oman automme maineikkaan hotelli Nacionalin pihasta. Olimme kytänneet tiettyä nättiä avoautoa (Ford 1957, mies tietää kertoa), jonka kuljettaja oli kipaissut jonnekin asioilleen. Jäimme auton viereen odottamaan, sillä tiesimme kilpailun hienoimmista autoista olevan välillä kovaa. Saimmekin seuraksemme muita turisteja, jotka piirittivät kyseistä autoa myös. Koska meillä oli tiukka aikataulu, aioimme taistella autosta vaikka sitten kyynärpäätaktiikalla.

Kuskin käveltyä kohti autoaan hyökkäsin espanjankielentaitoisena heti kyselemään auton varaustilannetta (tosin kuubalaiset osaa kyllä hyvin enkkuakin, mutta halusin erottua joukosta). Saimme auton varattua myöhäiseksi iltapäiväksi ja sovimme treffit hotellimme eteen.

Kuskimme oli varsin mukava mies, joka näytti stetsoneineen ennemminkin teksasilaiselta kuin kuubalaiselta. Olisimme saaneet valita reitin ihan vapaasti, mutta pyysimme kuljettajaa ajamaan ”tyypillisen” reitin.

Suuntasimme ensin uuden kaupungin puolelle (hotellimme sijaitsi siellä), sitten ajoimme Malecónia pitkin vanhaan kaupunkiin, missä kiertelimme vielä loppuajan ja jäimme kyydistä viettämään iltaa vanhan kaupungin sykkeessä.

Toinen taksiajelu vanhalla autolla oli Santiagossa, missä kulkupelinä oli Chevy 1956, ei hullumpi sekään!