Kun kolistelimme Koplia pitkin takaisin keskustan suuntaan saimme idean hypätä Telliskiven pysäkillä ratikasta ja käydä kurkistamassa viime aikoina kovin suosittuun F-Hoone -ravintolaan. Emme olleet vielä siinä vaiheessa syöntipäällä, vaikka ilta olikin jo hämärtynyt lähes pimeäksi. Sen sijaan ajattelimme punaviinilasillisten lämmittävän kivasti jäätävän tuulisessa säässä.
Kävelimme pitkin Telliskivi-katua ja luotimme minun muistiini, jonka mukaan F-Hoone sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä ratikkapysäkistä (kartasta katsottuna siis, sillä en ole koskaan käynyt sillä suunnalla). Kovin pitkää matkaa ei tarvinnutkaan kävellä, kun F-Hoone -kyltti osoitti vasemmalle, suoraan teollisuusrakennusten sisäpihalle.
Olimme hieman hämillämme, mutta huomasimme rakennuksissa kylttejä O-Hoone jne ja sitten minäkin tajusin, että etsimme siis F-rakennusta kyseisestä pihapiiristä. Ohitimme portit ja saavuimme melko ränsistyneen näköiselle sisäpihalle, jossa palloilimme ensin vähän eksyneesti, mutta sitten huomasimme pienen F-Hoone kyltin osoittavan oikealle. Jatkoimme hieman matkaa ja sitten paikasta ei voinut enää erehtyä: pimeiden teollisuusrakennusten keskellä oli yksi matalampi osa, jossa paloi valot kutsuvan lämpimästi.
Ikkunoiden keskellä oli varaston ovea muistuttava ovi, ja koska edellisessä paikassa se oli ollut nimenomaan ulko-ovi, menimme melkein kiskomaan sitä. Mutta sitten huomasimme päädyssä olevan oikean ulko-oven ja kipitimme kiltisti sinne. Ja samalla huomasimme, että mikäli emme olisi totelleet ensimmäistä F-Hoone -kylttiä olisimme ehkä päässeet vähempien mutkien kautta ravintolan ovelle. Noh, pieni seikkailu kuuluu asiaan.
Ravintola oli täynnä ja lähes jokainen pöytä oli varattu. Se ei meitä haitannut, sillä viinilasilliset voi aivan hyvin nauttia baaritiskillä, missä oli muutama muukin kahvilla tms. Asettauduimme istumaan ja odottamaan. Ja odottamaan. Ja…
Ravintola oli siis lähestulkoon täynnä. Henkilökuntaa oli paljon. Jokaisella oli mitä ilmeisemmin oma tehtävänsä. Yksi mm. naputteli kassaa, toinen kiillotti laseja, yksi vei annoksia. Hyvä, jokainen tietää tehtävänsä. Entä kuka palvelee baarin asiakkaita? Siis vaikka pitkän baaritiskin takana on neljä henkilökunnan edustajaa, kenelläkään ei ole kiire, ja asiakkaat heiluttelevat lompakoitaan (lopulta, kun eivät saa ketään pysähtymään katsellaakaan tai pienellä tervehdyksellä), ei ketään kiinnosta kysyä mitä saisi olla.
Ei sitten mitään. Aikamme istuskeltuamme totesimme, että vilu oli jo ehtinyt häipyä ilman viiniäkin ja paikka on mitä ilmeisemmin tarpeeksi suosittu, että sen ei tarvitse enää palvella asiakkaita jos se ei halua. Mitä siihen voi muuta tehdä kuin poistua baarista ja viedä roposensa muualle. Better luck next time…
Auringon alla 