Coney Island: huvipuistoja ja hodareita

Vietimme syksyllä 2011 nopeatempoiset viisi päivää New Yorkissa ja mietimme jo etukäteen, mitä kaikkea haluaisimme tehdä ja nähdä. Coney Islandille on Manhattanilta noin tunnin matka suuntaansa, mutta pidimme paikkaa kuitenkin näkemisen arvoisena, joten hyppäsimme metroon ja toivoimme sään olevan aurinkoinen myös linjan päätepysäkillä. Ikävä kyllä jossain vaiheessa Brooklynin yllä sää muuttui pilviseksi ja jopa hiemanJatka lukemista ”Coney Island: huvipuistoja ja hodareita”

Metrokierros Isossa Omenassa

New Yorkissa kannattaa ehdottomasti matkustaa metrolla, sillä se on halpaa, nopeaa ja helppoa. Omalla kompaktilla viiden päivän lomallamme ajelimme metrolla ristiin rastiin lähes koko ajan, sillä halusimme nähdä tuossa ajassa niin paljon kuin mahdollista. (Tässä vaiheessa kuvittelimme, että emme tule palaamaan kaupunkiin ainakaan kymmeneen vuoteen, koska maailmalla on niin paljon uusiakin paikkoja nähtävänä. Aloimme kuitenkinJatka lukemista ”Metrokierros Isossa Omenassa”

Kävellen Manhattanilla

Viimesyksyisellä reissulla kävelin jalkani kipeämmäksi kuin koskaan. Tai siis en kävellyt vaan jonotin. Pahuksen Empire State! Onneksi olimme ehtineet tehdä keskustan kävelykierroksen ennen sitä. Myöhemmin käytimme metroa niin paljon kuin mahdollista, vaikka tietenkin mihin tahansa kaupunkiin tutustuminen vaatii aina myös kävelyä. Olimme suunnitelleet etukäteen pienen kierroksen Midtownin alueella, johon liittyi kyllä muutama metromatkakin jalkojen säästämiseksi. OnneksiJatka lukemista ”Kävellen Manhattanilla”

Paluu New Yorkiin

Kuten pari päivää sitten paljastin, toteutuu suuri haaveemme ja pääsemme matkustamaan uudelleen New Yorkiin. Tasan vuosi sitten vietimme tänään toista päiväämme kaupungissa ja jalat taisivat olla jo ihan poikki kaikesta kävelemisestä ja erityisesti jonottamisesta Empire State Buildingiin (mistä lisää vielä tässä myöhemmin!). Mutta olemme myös haaveilleet uudesta reissusta tasan tarkkaan sen vuoden verran, vaikka julistinkin etukäteen, ettemme ala ravaamaanJatka lukemista ”Paluu New Yorkiin”

50 (teko)syytä matkustaa New Yorkiin

Mies sanoi eilen illalla huomanneensa kassajonossa, että Apu-lehden kannessa oli otsikko viisi syytä matkustaa New Yorkiin. Kyseinen lehti ei kuulu vakiolukemisiini (vaikka lapsena luinkin mummolassa lähes kaikki Apu-lehdet), joten jäin ihan mielenkiinnosta miettimään, mitkä ne viisi syytä mahtavat olla kyseisen lehden näkökulmasta. Asia jäänee arvoitukseksi, ellei kyseistä lehteä hankita, mutta keskustelu päätyi siihen, että me itse keksisimmeJatka lukemista ”50 (teko)syytä matkustaa New Yorkiin”

Best Western Bowery Hanbee

Minulla (tai meillä) oli eilen pienoinen ongelma. Halusimme taas niin kovasti New Yorkiin, että aloimme etsimään edullista majoitusta kyseisestä kaupungista heinäkuulle. Ja olimme siis leffassa. Onneksi kännykällä voi jossain määrin selailla hotellien hinta- ja varaustietoja . Löysimme ihan hyvän vaihtoehdon, tällä kertaa Queensin puolelta, mutta nyt meiltä uupuu halvat lennot. Tällä hetkellä joudumme siis tyytymäänJatka lukemista ”Best Western Bowery Hanbee”

Vinkkejä New Yorkin valloittamiseksi

New York voi tuntua etukäteen suurelta kaupungilta, ja sitä se toki onkin, mutta sen hahmottaminen ja haltuunottaminen ei ole lopulta kovin vaikeaa. Itseasiassa kaupunki tuntuu hyvinkin pian jopa kotoisalle. Ehkä syynä on helppoakin helpompi ruutukaava, jonka mukaan koko Manhattan rakentuu, sekä ylipäätään hyvät opasteet ja järkeenkäyvät metrolinjat. Tässä muutama oma vinkkini, miten kaupunkilomasta saa irtiJatka lukemista ”Vinkkejä New Yorkin valloittamiseksi”