F-Hoonen asiakaspalvelu?

Kun kolistelimme Koplia pitkin takaisin keskustan suuntaan saimme idean hypätä Telliskiven pysäkillä ratikasta ja käydä kurkistamassa viime aikoina kovin suosittuun F-Hoone -ravintolaan. Emme olleet vielä siinä vaiheessa syöntipäällä, vaikka ilta olikin jo hämärtynyt lähes pimeäksi. Sen sijaan ajattelimme punaviinilasillisten lämmittävän kivasti jäätävän tuulisessa säässä. Kävelimme pitkin Telliskivi-katua ja luotimme minun muistiini, jonka mukaan F-Hoone sijaitsi lyhyen kävelymatkanJatka lukemista ”F-Hoonen asiakaspalvelu?”

Phang Ngan mangrovemaisemat

Thaimaa ei ole pelkästään paratiisisaaria ja esimerkiksi Phuketin ympäristöstä löytyy aika ainutlaatuista luntoa: mangrovemetsiä, jotka levittäytyvät Phang Ngan lahdella vedestä kohoavien sokeritoppavuorien kera. Mm. täällä voi nähdä lentokaloja, mitkä ovat aina yhtä ihastuttavia. On niitä toki muuallakin. Kaikkein huvittavinta oli nähdä kaloja, jotka ryömivät mudassa laskuveden aikaan. Ne siis ihan oikeasti liikkuivat mudassa ja selviävätJatka lukemista ”Phang Ngan mangrovemaisemat”

Ratikalla pitkin Koplia

Kun saavuimme Tallinnaan kahdeksan tuntia suunniteltua myöhemmin, jouduimme jättämään joitakin suunnittelemiamme juttuja välistä. Tällä kertaa kävi niin, että hehkuttamani Kalamajan alue jäi hyvin vähälle kiertelylle (siitäkin pienestä kierroksesta muutama kiperä sananen myöhemmin…) ja sen sijaan hyppäsimme ratikkaan ja kolistelimme pitkin Koplia ja päädyimme Kopliin. Olemme aikaisemminkin harrastaneet metro/ratikka/muu kulkuneuvo tyyppistä kaupunkikierrosta, missä ajetaan linjan päätepysäkille ja ihmetelläänJatka lukemista ”Ratikalla pitkin Koplia”

Intian symppikset lehmät

Pientä piristystä maanantaiaamuun. Intia on tunnettu vapaana kulkevista pyhistä lehmistään ja se ei ole mikään urbaani legenda. Tosin minä oletin pyhän lehmän kulkevan pitkin huudeja ihan sinkkuna, mutta osoittautuikin niin, että myös pyhät lehmät ovat laumasieluja ja hengailevat usein isoissakin porukoissa. Rannalla kulkevat lehmälaumat olivat usein hyvin symppiksiä ja hyvän mielen tuojia: jengi kävelee aikansaJatka lukemista ”Intian symppikset lehmät”

Legendaarinen Habana Libre -hotelli

Hotellin valinta on yksi suurimmista matkaa varattaessa tehtävistä päätöksistä. Itse olen sitä mieltä, että koska en ole vielä kertaakaan matkustanut minnekään viettääkseni aikaa hotellissa, ei hotellivalinnan onnistumisella ole ollut niin suurta merkitystä. Tärkeintä on hotellin sijainti, toiseksi tärkeintä se, että yöllä saa nukuttua (meteli ei häiritse minua, mutta esimerkiksi homehtuneet petivaatteet kylläkin…). Tai toisin päin.Jatka lukemista ”Legendaarinen Habana Libre -hotelli”

Kuuban maaseudulla

Ette arvaa kuinka mielissäni toisaalta olen, kun joudun (saan) julkaista uudelleen näitä Kuuba-aiheisia juttuja. Muistuu taas mieleen, kuinka hieno reissu se kaiken kaikkiaan oli ja kuinka kävisin kyseisessä maassa enemmän kuin mielelläni uudestaan. Tosin samalla myös tiedän, etten ole sinne päin suuntaamassa lähitulevaisuudessa ja ettei maa ole enää sama, mikäli vierailen siellä joskus uudelleen. KuubanJatka lukemista ”Kuuban maaseudulla”

Playa Costa Verde

Koska olen kirjoittanut jo jutun all inclusive -hotellista, en kirjoita tähän enää kaikkea toisintona. Paljastettakoon, että kyseessä oli Kuuban Guardalavacan Playa Costa Verde niminen hotelli. Koska kyseessä on all inclusive -hotelli, joka sijaitsee sellaisessa paikassa, jossa ympäristössä ei ole muuta kuin muutama muu hotelli, kertoo tuo juttu ruokailuista melko kattavasti oleellisen. Kuubassa ei tosiaan ole samalla tavalla asutustaJatka lukemista ”Playa Costa Verde”

Rakastuimme myös Santiago de Cubaan

Kuubaan matkustaessa kaikki varmasti suuntaavat Havannaan. Mutta jos mahdollista, kannattaa myös käydä maan toisessa päässä, Santiagossa, joka on Kuuban toiseksi suurin kaupunki. Havannaan verrattuna kaupunki on mustempi (afrokuubalaisten asuttama), kuumempi ja jossain mielessä elämänmakuisempi. Ei ole kovin tavatonta, että parturi on raahannut tuolinsa ulos kadulle auringonpaisteeseen ja hiustenleikkaus suoritetaan siellä. Noin niinku esimerkiksi. Santiagossa onJatka lukemista ”Rakastuimme myös Santiago de Cubaan”

Mikä on munataksi? Havannan hulvattomin kyyti!

Eilen kirjoittelin Havannan komeista taksikyydeistä, mutta kyllä kaupungissa voi liikkua vähän vähemmänkin pröystäilevällä tyylillä: munataksilla! Taksien virallinen nimi on coco taxi, mutta koska työkaverini kutsui niitä ennen matkaani munatakseiksi, niin en ole päässyt siitä ilmauksesta eroon. Ja kyllä ne enemmän munille näyttävät kuin kookoksille!

Maailman siistein taksikyyti

Havannassa ja Kuubassa ylipäätään taksilla ajaminen on kokemus. Useimmat autoista ovat nimittäin museokamaa ja aivan sairaan siistin näköisiä! Sen lisäksi, että käytät kyseisiä autoja takseina, voit myös vuokrata auton kuskeineen esimerkiksi tunniksi, mikä maksaa muutaman kymmenen euroa. Nappasimme oman automme maineikkaan hotelli Nacionalin pihasta. Olimme kytänneet tiettyä nättiä avoautoa (Ford 1957, mies tietää kertoa), jonka kuljettajaJatka lukemista ”Maailman siistein taksikyyti”