Nyt päästään vihdoin siihen nykyhetkeen, tai jopa edemmäs, nimittäin tulevaisuuteen! Meneen vuoden muistelut ovat siis menneitä, tosin Singapore+Balin häämatkalta löytyy vielä postattavaa, samoin kuin viime kesän Italian automatkalta. Mutta kyllä tänä vuonnakin jonnekin reissataan, se jos mikä on varmaa. Tai ainakin tahtoa riittää. Matkablogeissa lukijoita puhututtaa aika ajoin kaksi asiaa: 1) miten voi olla varaaJatka lukemista ”Uuden vuoden matkahaaveilua”
Kirjoittaja-arkisto:Heidi
Vielä vuosi 2014: Suomireissut!
Matkailua harrastavien katseet kääntyvät uuteen vuoteen jo paljon ennen joulukuun viimeistä, tehdäänhän lentovaraukset joskus melkein vuotta aikaisemmin. Vuoden 2014 reissut tuntuvat jotenkin jo kaukaisille, vaikka ne olivat ihan vasta vielä pelkkiä suunnitelmia. Ainakin vielä vuosi sitten. Koska IGTravelThursdayssa muisteltiin ulkomaan parhaimpia matkahetkiä, muistellaan vielä #Suomiretki-hengessä kotimaan reissut! 1. Ruka Pääsin työni puolesta vierailemaan kevättalvella RukallaJatka lukemista ”Vielä vuosi 2014: Suomireissut!”
IGTravelThursday / Vuoden 2014 parhaat hetket
Kirjoitin vuosi sitten, että 2013 oli minulle melko täydellinen matkailuvuosi: oli kaupunkilomaa Euroopassa, rentouttava viikko ennen sesongin alkua Välimerellä kuvankauniissa Pargassa, vuoden aloitus lempikaupungissa New Yorkissa ja Miamin lempeässä ilmastossa, sekä yksi isomman matkaunelman toteutuminen: USA:n länsirannikon road trip. Tämä vuosi ei kylläkään kalvennut edelliseen verrattuna yhtään, vaan unelmia on toteutettu yksi kerrallaan. Näin vuodenJatka lukemista ”IGTravelThursday / Vuoden 2014 parhaat hetket”
Balin herkutteluja ravintolasta katukeittiöön
Olen tainnut unohtaa niinkin olennaisen asian kuin postauksen Balin ruokajutuista? Singaporen hawker centereihin kävin kiinni jo aikaisemmin, samoin kerroin Balilla nautitusta viiden ruokalajin romanttisesta illallisesta rannalla, mutta kyllähän mukaan mahtui muitakin syömisiä. Ja joulu kun on tunnettua yltäkylläisyyden aikaa, niin mikäs sen sopivampi hetki tuoda ruutuun vielä muutama ruokakuva. Vähän niinku jälkkäriksi! Yleensä olen kiinnostunutJatka lukemista ”Balin herkutteluja ravintolasta katukeittiöön”
Hyvää joulua!
Joulu on hiipinyt taas meidänkin kotiin, vaikka kaiken työkiireen keskellä luulinkin hukanneeni sen kokonaan. Joulukoristeita ei ole, mutta lyhdyt ovat loistaneet ulkoterassilla koko tähän astisen talven ja olohuoneen kirjahyllyä koristavat juhlavalot ihan vakiona. Joulusiivous kiteytyi imurointiin ja puolihuolimattomaan pölyjen pyyhintään. Onneksi minun ei varsinaisesti tarvitse laittaa joulua, sillä suuntaamme huomenna valmiiseen pöytään Savon suunnalle. JaJatka lukemista ”Hyvää joulua!”
Lauantai-ilta Orchard Roadilla
Singaporen Orchard Road on kaupungin pääostoskatu. Emme käyneet siellä varsinaisesti ostoksilla, mutta psykedeelisesti valaistut ostoskeskukset houkuttivat meitä räpsimään muutamia kuvia iltapimeällä. Ongelmaksi meinasi kylläkin aluksi koitua se, että emme löytäneet ulospääsyä valtavasta ION Orchard -ostoskeskuksesta, jonka pohjakerroksessa Orchardin metroasema sijaitsee. Missään ei tuntunut ovan karttoja ja Exit-opastukset veivät aina varauloskäynneille. Lopulta löysimme pääovet, pääsimme ulosJatka lukemista ”Lauantai-ilta Orchard Roadilla”
Sentosa Island, paratiisi vai huvipuisto?
Viimeisenä Singaporen päivänä meillä oli useampi tunti aikaa kierrellä kaupunkia ennen paluulennolle lähtöä. Aloitimme kierroksen Bugisin aamuvarhaisilta kujilta, kävelimme kierroksen kasvitieteellisessä puistossa kaupungin pohjoispuolella ja ajoimme metrolla hyvän matkaa etelään aina Harbour Frontiin saakka. Metrosta vaihdoimme toisenlaiseen junaan siirtymällä ostoskeskuksen alimmasta kerroksesta ylimpään, ostimme liput ja lähdimme iloisen värisellä vaunulla kohti keinotekoista Sentosan saarta. MeilläJatka lukemista ”Sentosa Island, paratiisi vai huvipuisto?”
Häämatkamajoitukset Singaporessa
Häämatkaa lähdettiin suunnittelemaan hieman eri lähtökohdista kuin yleensä, mutta tässäkin mielessä oli päällimmäisenä löytää mahdollisimman hyvää mahdollisimman kohtuullisella hinnalla. Ei siis luksusta, mutta ei mitään halvinta mahdollista majaakaan. Sijainnilla on tietenkin paljon merkitystä ainakin meille, ja häämatka ei ollut siihen poikkeus. Ja sijaintiin voimmekin olla tyytyväisiä majoitusvalinnoissamme. Käytännössä yövyimme kahdessa eri hotellissa, menomatkalla kolme yötäJatka lukemista ”Häämatkamajoitukset Singaporessa”
IGTravelThursday / Miniloma Madridissa
Miniloma, mikä turha tai erinomainen ajatus. Joidenkin mielestä matkustaminen kauemmaksi kuin muutaman sadan kilometrin päähän yhtä viikonloppua varten on täysin turhaa, mutta minun mielestä pidennetyssä viikonlopussa ehtii kokemaan yhtä ja toista. Ja onhan se piristävää haistella välillä ihan eri ilmanalaa. Se on suorastaan terapeuttista. Bongasimme kaverini kanssa halvat Norwegianin lennot Madridiin ja se oli silläJatka lukemista ”IGTravelThursday / Miniloma Madridissa”
Jatiluwih, Balin komeimmat riisiviljelmät
Viiden päivän Balin häämatkaosuudestamme vietettiin yksi päivä oman kuplamme ulkopuolella. Vaikka saarikierroksemme ei alkanut ihan täydellisesti (varauksemme ei ollutkaan mennyt perille, saamastani vahvistuksesta huolimatta), saimme toiseksi viimeiseksi päiväksi oman kuskin ja suuntasimme saarikierrokselle jo aamuvarhain. Pääkohteena oli Jatiluwih, joka on Balin kuuluisin terassiviljelmäalue. Olimme ihan innoissamme riisiviljelmistä jo matkan varrella, kun siellä täällä vilahteli peltoja,Jatka lukemista ”Jatiluwih, Balin komeimmat riisiviljelmät”