Bali: tyrskyjen äärellä

Tietämykseni Balista ei ollut kovin suurta ennen häämatkaamme: surffareiden paikka, Eat Pray Love ja hassut kivipatsaat. Ei sillä, että olisin kovin paljoa viisaampi vieläkään, mutta ainakin mielikuvat tuli kohdattua jollain tasolla: en mennyt Balille rakastumaan, sillä olin jo rakastunut (mutta Bali ainakaan vähentänyt sitä), eläin- ja ihmishahmoisiin kivipatsaisiin tuli törmättyä loman aikana siellä täällä jaJatka lukemista ”Bali: tyrskyjen äärellä”

Balin herkutteluja ravintolasta katukeittiöön

Olen tainnut unohtaa niinkin olennaisen asian kuin postauksen Balin ruokajutuista? Singaporen hawker centereihin kävin kiinni jo aikaisemmin, samoin kerroin Balilla nautitusta viiden ruokalajin romanttisesta illallisesta rannalla, mutta kyllähän mukaan mahtui muitakin syömisiä. Ja joulu kun on tunnettua yltäkylläisyyden aikaa, niin mikäs sen sopivampi hetki tuoda ruutuun vielä muutama ruokakuva. Vähän niinku jälkkäriksi! Yleensä olen kiinnostunutJatka lukemista ”Balin herkutteluja ravintolasta katukeittiöön”

Ayodya Resort Bali, oma pieni paratiisimme

Hotellivalinta ei ole koskaan ollut niin vakavaa kuin häämatkaa suunnitellessa. Ensin piti päättää sopiva ranta, sitten mahdollisimman tasokas, mutta kohtuuhintainen hotelli. Eli mahdollisimman paljon vastinetta rahoille ja vielä mielellään helpon kulkuyhteyden päässä lentokentästä. Lopulta päädyimme Nusa Duan rantoihin, jotka sijaitsevat lentokentän eteläpuolella ja muodostavat saaren kärjen. Sijainti oli meille hyvä, sillä taksimatka kentältä hotellille ei kestänytJatka lukemista ”Ayodya Resort Bali, oma pieni paratiisimme”

Romanttisella viiden ruokalajin illallisella rannalla

Otsikko ja kuvat kertonee kaiken olennaisen, mutta tarina siihen asti, että illalliselle päästiin, on hauska sinällään. Sain ennen häämatkamme idean järjestää tuoreelle aviomiehelleni yllätyksen Balin hotellimme tarjoaman yksityisen rantaillallisen muodossa. Lähettelin sähköposteja hotellin kanssa, valitsin kummankin puolesta viiden ruokalajin illallisen menun ja sovin yksityiskohdista. Illallisen oli tarkoitus olla ensimmäisen kokonaisen päivämme iltana klo 19. SainJatka lukemista ”Romanttisella viiden ruokalajin illallisella rannalla”

Balin rauhallisia rantoja: Nusa Dua

Huh, nyt sitä lunta sitten on! Tässä onkin hyvä hetki muistella kuukauden takaisia rantamaisemia Balilla. Rannan valinta oli mielestäni hieman hankalaa, sillä minulla ei ollut juuri muuta tietoa kuin se, että Kuta on aussinuorten kännäyspaikka eikä kovin kummoinen rantana, ja että kauempana saaren toisella puolella sijaitseville rannoille ei matkata ihan tunnissa. Ja koska helppous, hyväJatka lukemista ”Balin rauhallisia rantoja: Nusa Dua”