Romanttisella viiden ruokalajin illallisella rannalla

Otsikko ja kuvat kertonee kaiken olennaisen, mutta tarina siihen asti, että illalliselle päästiin, on hauska sinällään. Sain ennen häämatkamme idean järjestää tuoreelle aviomiehelleni yllätyksen Balin hotellimme tarjoaman yksityisen rantaillallisen muodossa. Lähettelin sähköposteja hotellin kanssa, valitsin kummankin puolesta viiden ruokalajin illallisen menun ja sovin yksityiskohdista. Illallisen oli tarkoitus olla ensimmäisen kokonaisen päivämme iltana klo 19.

Sain asiasta vielä vahvistusviestin muutamaa päivää ennen reissuamme ja minua pyydettiin vahvistamaan illallinen saapuessamme hotellille edellisenä iltana. En tietenkään käytännössä voinut vahvistaa asiaa, koska Antti olisi kuullut siinä vaiheessa illallisesta ja yllätys ei olisi ollut enää niin yllätys. Siksipä naputtelin heti saavuttuamme huoneestamme sähköpostin ja vahvistin varauksemme sitä kautta. Hotellilta ilmoitettiin, että he tulisivat hakemaan meidät huoneeltamme sovittuna aikana.

Yllätyspäivänä makoilimme rannalla iltapäivään saakka ja ihastelimme hotellin ympäristöä istutuksineen ja patsaineen. Juuri kun olimme lähdössä takaisin huoneelle, huomasin muutaman työntekijän roudaavan kärryllistä viherkasveja rannalla rakentuvan kehikon luokse. Anttikin huomasi asian ja juuri kun hän oli alkamassa ääneen ihmettelemään rannalle rakentuvaa majaa, keksin mystisen varvaskivun viedäkseni huomion toisaalle. Siinä sitten linkkasimme suoraan huoneeseen lepäilemään.

Iltaohjelmasta olin sanonut Antille sen verran, että haluaisin syödä hotellin a la carte -ravintolassa klo 19 aikoihin, että laittaa jotain parempaa päälle. Kellon lähestyessä iltaseitsemää aloin hermostuneena odottaa hotellihenkilökunnan saapumista huoneellemme. Olin jo hoputtanut Anttia laittautumisen kanssa, mutta sitten olimmekin valmiita kymmenen minuuttia etuajassa. Keksin hädissäni aikaa pelatekseni, että meidän pitäisi ottaa valokuvia parvekkeeltamme iltavalaistuksessa.

Valokuvia räpsittiin, kello kävi, mutta kukaan ei tullut hakemaan meitä. Olin jo otattanut itsestäni kymmeniä kuvia sillä tekosyyllä, ettei mikään ollut kovin onnistunut. Lähdimme jo periaatteessa huoneesta ulos, kun keksin taas, että sisäpihasta tulisi ottaa kuvia. Ja sitten meistä kahdesta sisäpihalla. Ja minusta yksinään. Kello oli 19:15 ja minä en keksinyt enää yhtään tekosyytä, miksi emme voisi jo lähteä ravintolalle.

Minun oli siis pakko sanoa ääneen, ettemme voi lähteä minnekään, kun meitä tullaan hakemaan. Syyksi sanoin sen, että meillä on pöytävaraus yhteen ravintolaan ja että täällä on tapana tulla hakemaan huoneista. Selitys upposi ihme kyllä Anttiin ja jäimme siis odottelemaan. 19:30 huoneemme puhelin soi (olimme menneet takaisin sisälle) ja tarjoilijamme tiedusteli, olemmeko mahdollisesti tulossa klo 19 varattuun tilaisuuteemme. Selvisi, että välillämme oli ollut tietokatko, eikä heidän ollut tarkoitus tulla hakemaan meitä, niin kuin minulle oli kerrottu. Sanoin, että tulemme rannalle oitis.

Kävelimme rannan suuntaan, missä sijaitsi yksi hotellin ravintoloista. Valehtelin edelleen Antille, että meillä on varaus siellä. Ravintolan kohdalla toinen yksityisistä tarjoilijoistamme tuli meitä vastaan ja lähti johdattamaan rannalle. Vielä tässäkään vaiheessa Antti ei tajunnut, mikä on homman nimi. Kävelimme pilkkopimeällä rannalla kohti kynttilöin ja lyhdyin valaistua majaamme ja tässä vaiheessa kerroin, että me muuten syödäänkin tuolla, täysin omassa yksityisyydessä ja tähtien tuikkiessa pään päällä.

IMG_20141001_213829 Romanticdinner1

Yllätys oli melkoinen ja lopulta kuitenkin onnistunut kaikin puolin. Rannalle oli siroteltu sylitolkulla ruusun terälehtiä ja pöydän viereen oli suorastaan äklöromanttisesti kirjoitettu valtavan sydämen sisälle Mr. and Mrs. Alander. Antti on kyllä pitänyt oman sukunimensä, mutta vaikka muutamaan otteeseen yritin hienovaraisesti hotellille selventää, että tässä on nyt vaimo yllättämässä miestään eikä päinvastoin, oli Antti koko oleskelun ajan Mr. Alander (haha, kerrankin näin päin!).

Romanticdinner2 Romanticdinner3 IMG_20141001_210406

Illallinen rannalla oli aivan mieletön kokemus ja viiden ruokalajin herkuttelun jälkeen meillä oli vielä kahvit käsintehtyine suklaineen odottamassa omalla nuotiopaikalla majan edessä. Siinä sitten loikoilimme mattojen ja tyynyjen päällä meren aallokkoa kuunnellen kaikessa pimeydessä nuotion loimussa. Täydellinen ilta! Ruokapuolesta voi luke lisää täältä.

IMG_20141001_214106

14 vastausta artikkeliin “Romanttisella viiden ruokalajin illallisella rannalla

  1. Mahtava yllätys :)! Miehesi oli varmasti todella otettu tuollaisesta. En halua kuulostaa mitenkään seksistiseltä, mutta hienoa, että tämä menee näinkin päin, että mies yllätetään :). Minulle käy muuten lähes jokaisessa hotellissa se, ettei kukaan ymmärrä sanaa avovaimo, tyttöystävä tai kihlattu. Hän on aina vaimo, vaikka yrittäisi kuinka selittää muuta x).

    1. Olet ihan oikeassa Jerry, kyllä miehillekin pitää tehdä yllätyksiä eikä pelkästään naisille 🙂 Ja koska Antti yllätti minut kosimalla romanttisesti Brooklynin sillalla, päätin minä hoitaa häämatkan yllätyspuolen 😉 Heh, mekin ollaan oltu reissussa jo pitkän aikaan vaimoja ja aviomiehiä, kun ei oikein jaksa alkaa korjailemaan ja selittelemään. Tosin nyt häämatkalla Anttia kutsuttiin yhdessä paikassa minun poikaystäväksi ja menin siitä melkein hämilleen 😀

      1. Hyvä, että romanttisuus menee molempiin suuntiin ;). Kohta ehkä pakko mennä naimisiin ihan vain selkeyden vuoksi x). Mutta tuo onkin jo erikoinen tapaus, että menee ”väärään suuntaan”, kun on pelkkä poikaystävä :P.

  2. Aiii miten ihana ylläri! Meikä täällä tippa linssissä huokailee että miten ihana idea. Ja voi vitsi miten ikävää ettei kaikki mennyt suunnitelmista huolimatta ihan prikulleen täydellisesti, mutta onneksi ilta varmasti eteni tuon alun jälkeen mukavasti, ja eipä noissa maisemissa varmana voi muuta kuin nauttia joka hetkestä. Ihan täydellinen idea!

    1. Onneksi ei enää harmita yhtään, että jouduin hieman säätämään yllätykseni kanssa, onhan se aika hauska tarina, kun piti valehdella vakuuttavasti monessa kohtaa 😀 Oli kyllä mieletöntä ja just täydellistä häämatkalle!

  3. Oiii superihana juttu. ❤ Ihana että yllätys pysyi yllärinä loppuun asti, vaikka vähän jännitti. Voisin ehdottomasti myös järjestää tuollaisen setin, oma poikaystäväni taas on super-epäromanttinen joten häneltä tuollaista elettä ehkä saa odotella. 😀

    1. Yllätys kyllä onnistui kaikesta huolimatta ja Antilla ei ollut minkäänlaista aavistusta asiasta 🙂 Heh, ei näitä romanttisia yllätyksiä kovin usein meilläkään harrasteta, kummankaan meistä toimesta. Mutta joskus pitää vähän panostaa, jos ei mies tajua niin mikäs siinä sitten vaikka itse! 🙂

  4. Eikä, AIVAN MIELETÖN!!! Nyt alkoi raksuttaa, pitää varmaan joskus mies yllättää jollain vastaavalla vaikka häämatkastakin on jo aikaa 🙂 Oliko tuolla hotellilla siis ihan ”yleisessä tarjonnassa” yksityinen illallinen vai oliko tämä jotain mitä ehdotit heille?

    1. Kiitos Satu! Ja hotelli pisti kyllä parastaan 🙂 Heillä oli tosiaan näitä ihan yleisessä tajonnassa ja ainakin kuvien perusteella luulisin, että useimmilla tasokkaammilla hotelleilla Balilla on tarjolla vastaavaa. Minun tarvitsi päättää vain päivä ja kellonaika ja menu, jossa oli valittavana muutamia eri vaihtoehtoja, eli valitsin jokaisen yksittäisen ruokalajin meidän molempien puolesta ennakkoon (en muista kuinka paljon ennakkoon piti olla tehtynä nämä valinnat). Tämä olisi muuten ihana yllätys myös vaikka vuosipäivänä, jos sattuu olemaan reissussa 🙂 Tai ihan muuten vaan, silloinhan se varsinkin olisi todellinen yllätys!

      1. Ihan varmasti näitä löytyy lähempäänkin, tai ihmettelisin, jos yksikään eurooppalainen hotelli ei olisi älynnyt hyödyntää tätä. Toki hintakin voi hypätä eurooppalaiseksi, vaikkei tämä balilainen lystikään mitään polkuhintaista ollut 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: