Bali: tyrskyjen äärellä

Tietämykseni Balista ei ollut kovin suurta ennen häämatkaamme: surffareiden paikka, Eat Pray Love ja hassut kivipatsaat. Ei sillä, että olisin kovin paljoa viisaampi vieläkään, mutta ainakin mielikuvat tuli kohdattua jollain tasolla: en mennyt Balille rakastumaan, sillä olin jo rakastunut (mutta Bali ainakaan vähentänyt sitä), eläin- ja ihmishahmoisiin kivipatsaisiin tuli törmättyä loman aikana siellä täällä ja kyllä, aallot olivat aika mahtavia ainakin sillä puolella saarta, missä me olimme.

Yksi suosittu tyrskypaikka oli Nusa Duan hotellimme lähellä. En tiedä paikan nimeä, mutta periaatteessa se oli vaarallisuutensa vuoksi suljettu näköalapaikka, jonka yli aallot saattoivat pyyhkäistä, vähintäänkin kastellen Balin auringon kuumentamat turistit. Hotelliltamme pääsi näköalapaikalle rantaa pitkin kävellen ja myöhäisen iltapäivän aikaan kourallinen muitakin turisteja oli saapunut ihailemaan syvän sinistä merta, valkeana kuohuvia aaltoja ja ruskeaa kalliota, joka oli rypyläinen kuin koralli.

Varoitus- ja kieltokylteistä huolimatta kävelimme kalliolle ja jopa pienelle ulokkeelle, jonka täysin onneton turvakaide koostui narusta ja parista kepistä (no ok, oikeasti siellä oli kaide, mutta ei se minua ihan täysin vakuuttanut). Ulokkeelta saattoi kurkistaa varovasti alas pieneen kanjoniin, jonka pohjalla vesi jylläsi pelottavalla voimalla. Välillä korkea aalto pärskähti vasten kalliota ja kasteli pisaroillaan uhkarohkeat turistit. Veden myötä kalliosta tuli liukas ja näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä kannattanut seisoskella jossain vähän turvallisemmalla paikalla. Tai sitten aika on, ei kullannut muistojani vaan pahentanut niitä!