Älä missaa Singaporessa: Bugis

Singapore on täynnä uutuuden kiiltoa ja arkkitehtien villeimpiä unelmia. Korkeita toimistorakennuksia ja viileänä loistavaa lasia. Tekosaaria ja teemapuistomeininkiä. Onneksi kaupunki on niin monipuolinen, että se tarjoaa myös matalia värikkäitä rakennuksia, ruokatoreja ja krääsää. Hieman enemmän Aasiaa ja vähän vähemmän länttä, mutta hillityllä ja helposti lähestyttävällä tavalla, ilman aasialaista häslinkiä tai ainakin helpon pakoreitin kera.

DSC_3968
PA076213
PA076199
PA076218
PA066163

Häämatkamme toinen Singapore-osuus, yksi yö ja puolitoista päivää, vietettiin pilvenpiirtäjäkeskustan sijaan Bugiksen alueella. Hotellimme oli vaatimattomampi, mutta sopivasti keskellä kaikkea mielenkiintoista. Eikä hotellin katolla ollut minikokoinen uima-allas ollut hassumpi sekään, varsinkaan suhteutettuna edulliseen yöpymishintaan.

Hotelli sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä mm. Arab Streetistä ja Sim Lim Squaren digiostareista. Kiinalaisvoittoisella hawker centerillä pääsi hyvin kiinni aasialaiseen tunnelmaan ja herkullisiin ruokiin, joita käytiin syömässä kahteenkin otteeseen. Viimeiset tuliaisostokset saatiin myös tehtyä niin ruokakaupan kuin Uniqlonkin osalta. Ja tarttuipa mukaan lopulta sitten sitä elektroniikkaakin, kun Antti pyyhälsi vielä viime metreillä ihmisvilinän läpi erääseen kamerakauppaan muutaman korttelin päähän, kun minä odottelin sillä aikaa matkalaukkujen kera metroasemalla.

PA066156
PA066169
IMG_20141007_134843
IMG_20141006_183017
DSC_4189
Bugis
DSC_4004
DSC_3991
PA066190

Kaiken kaikkiaan Bugis oli tunnelmallinen alue ja onneksi valitsimme hotellimme eri kaupunginosasta kuin mennessä, niin näimme paremmin Singaporen eri puolia.

5 vastausta artikkeliin “Älä missaa Singaporessa: Bugis

  1. Hei, sultahan (tai sun mieheltä) onkin nyt hyvä kysyä tätä asiaa: eli aikomus olisi ostaa uusi objektiivi kameraan, mutta mietin että kuinka paljon halvemmalla esim Singaporesta saa noita obiskoja ostettua? Ensi talvena olisi tarkoitus tehdä pysähdys Singaporessa joten kannattaako ostoksien tekeminen jättää sinne? Kiitos huikeesti vastauksesta jo etukäteen! 🙂

    1. Singaporen sadoissa eri pikkukaupoissa on varmasti monenlaista hintaa tarjolla. Me käytiin yhdessä tietyssä (voin tarkistaa nimen Antilta), josta oltiin luettu että on luotettava (mutta ei halvin). Käytiin ensin katselemassa, mutta ei ostettu mitään kun hinnat eivät tuntuneet äkkiseltään Suomen hintoja halvemmilta. Sitten kuitenkin katseltiin netistä Suomen hintoja uudemman kerran ja olisiko ero ollut 20-25%? Eli koska oltiin ajateltu kuitenkin ostaa ne pari objektiivia, niin ostettiin sitten tuolta. VAT-hyvityksen sai helposti lentokentän automaatista, sitäkin tuli joitakin kymmeniä euroja 🙂 Jee, pysähdys Singaporessa kuulostaa hyvälle!

    2. Antin terveiset: Kauppa oli Alan Photo Trading, paikka Sim Lim Square. Passi mukaan VAT-palautuskaavaketta varten ja ankara tinkiminen suotavaa 😉

  2. Bugis on kyllä kivaa seutua. Shoppailijalle siinä on kaiken kattava ostoskeskuskin, ei tarvitse lähteä Orchid roadille välttämättä 🙂 Me oltiin vuosi sitten helmikuussa ja Bugisissa oli tosi paljon kaikkea kiinalaiseen uv:hen liittyvää. Kiva lukea, että joku muukin tykkäs alueesta!

    1. Me kyllä tykättiin kovasti! Tosin koko kaupunki oli ihan mahtava, erityisesti juuri tuosta syystä, että kaupunginosat olivat kuitenkin erilaisia keskenään 🙂 Käytiin itsekin siinä ostarilla, muuta ei oikeastaan sillä hetkellä kaivattukaan kuin Uniqlo ja ruokakauppa 🙂 Kiinalaisen uuden vuoden aika on varmasti ollut hauska!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: