IGTravelThursday / Pyörähdys Helsingissä (syömässä)

En ole varsinaisesti lomaillut Helsingissä vuosikausiin (en edes muista milloin viimeksi). Kaikki vierailuni kaupungissa ovat joko nopeita kauttakulkuja matkalla jonnekin muualle tai sitten työmatkoja. Onneksi jotkut työmatkoista ovat yönylireissuja, joten samalla ehtii nähdä jotain muutakin kuin Messukeskuksen, Finlandia talon tai hotellin konferenssitilat. Jos jaksaa.

Vähintäänkin työmatkalla on pakko syödä jotain, joten jos vaan on mahdollista, niin haluan päättää ruokapaikastani itse ja mennä muuallekin kuin nopeasti lähimpään vaihtoehtoon. Viime viikkoisella työreissulla aikaa oli muutamalle lounaalle, illalliselle ja kahvittelulle. Ehdimme jopa myöhäisinä iltapäivän tunteina käymään pienellä ostoskierroksella, joka vei meidät tällä kertaa Punavuoreen.

HelsinkiKevät2015

Ensimmäinen lounaspaikka oli päätetty jo kotona: sushi-buffettiin ehdottomasti (koska sellaista ei löydy Oulusta) ja paikaksi valikoitui Fuku. Olimme jo hieman ennen klo 11 roikkumassa oven kahvassa, sillä meillä oli tapaaminen heti puolen päivän aikoihin. Pääsimmekin siis ensimmäisinä valikoimaan buffetin lukuisista vaihtoehdoista ja hyvä niin, sillä paikka täyttyi nopeasti ja lopulta ovella oli jonoa, mihin meidän aika ei olisi riittänyt.

Nopean ostoskierroksemme lomassa kahvittelimme kivan pienessä ja hämyisessä Brooklyn Cafessa ja minä en tietenkään voinut vastustaa kuppikakun kiusausta. Redvelvet oli mitä herkullisin ja sopivan kokoinen, ei liian iso. Myöhemmin illalla vatsamme kaipailivat vielä pientä iltapalaa ja suuntasimme Choloon, jonka tacot olivat omaan makuuni sopivat, vaikka täytteiden paljous aiheuttikin pientä kaaosta pöydässä yrittäessäni varjella työvaatteitani sotkeutumiselta.

Aamupala on tietenkin hotelliyöpymisen kohokohta ja meidän majapaikkamme, Hotelli Seurahuone on puitteiltaan ihastuttavan pramea: kullalla silattuja peilejä ja pulleita kattokruunuja, unohtamatta korkeita huoneita ja aamiaistilan yläpuolelle avautuvia pieniä parvekkeita. Itse aamupala on ihan tavallinen, mutta tykkään että tila on pienehkö ja usein varsin rauhallinen.

HelsinkiKevät2

Messupäivänämme emme ehtineet varsinaisesti lounastamaan, mutta sen sijaan piipahdimme puolen päivän jälkeen yhtä aikaa järjestettyjen Fastfood-messujen puolelle. Napsimme lounaaksemme niin minisandwichejä ja lihapullia kuin erilaisia kakkuja ja luomujäätelöitä. Saimme kyllä mahat vähintäänkin täyteen!

Illalla olimme sen verran väsyneitä, ettemme jaksaneet toteuttaa suuria illallissuunnitelmimme vaan suuntasimme hotellimme ”takapihalla” sijaitsevaan Midhilliin hampurilaisille. Paikka oli lähes autio keskellä viikkoa, mutta saimmepahan omat eväksemme nopeasti. Toisena messupäivänä meillä oli aikaa vain myöhäiseen lounaaseen matkalla lentokentälle, ja me toteutimme sen kiertämällä Kallion kautta ja syömällä ihanat falafel-annokset Just Vegessä Vaasankadulla. Nam!

IGTravelThursday on kerran kuussa tapahtuva Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown SatuKaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

19 vastausta artikkeliin “IGTravelThursday / Pyörähdys Helsingissä (syömässä)

  1. Helsinkiin! Kiva lukea tämä juttusi Helsingistä, sillä ensi viikon lauantaina menemme junalla Helsinkiin. Oten tästä vinkkejä, mihin mentäis syömään.

  2. Täytyisi joskus itsekin suunnata Helsinkiin kiertelemään kahviloita ja ruokapaikkoja sekä ylipäätään katselemaan vaan ympärilleen. Nuorena Helsinkiin mentäessä kiinnosti vaan ne kaupat, ja vanhempana ei ole tullut enää käytyä, joten hävettää myöntää että kaupunki on mulle todella vieras!

    1. Ihan sama juttu, kävin teininä usein lomailemassa Helsingissä, mutta aika meni usein ostoksilla, joskus Kiasmassa, Ateneumissa tai muualla, harvemmin ravintoloissa! Ja nyt sitten on monta monta vuotta ollut pelkkiä työmatkoja. No parempi nekin kun ei mitään 🙂

  3. Täytyy kyllä itselläkin myöntää, että enpäs ole tainnut käydä kertaakaan Helsingissä ns. oikeasti syömässä. Se on aina sitä kauttakulkua tai jokin pikavisiitti, jossa mennään lähimmän pikaruokalan kautta.
    Aina sitä sanoo, että pitäis, mutta milloinkohan sitä ihan oikeasti joskus saisi kunnon Helsinkireissun toteutettua…

    1. Sanos muuta, aika harvoin pääsee syömään muualle kuin lentokentälle! Pakko siis lähteä joskus ihan oikealle lomalle Helsinkiin 🙂

  4. Jes mikä postaus! Mie oon nimittäin just huomenna lähdössä Helsinkiin ja ollaan etelässä, ihan vaan Suomessa jopa viikko. Missio on syödä, ruokailla, etsiä mässytettävää ja niin edelleen. Sushibuffa on myös löydettävä asap kun lento laskeutuu. 😀

  5. Nyt oot kyllä löytäny Helsingin parhaita paikkoja ihan yhdellä visiitillä! 🙂 Fukussa en ole käynyt ihan liian pitkään aikaan ja Cholo pitäis mennä itsekin kokemaan. Oon nykyään valitettavan huono syömään ulkona… 😮

    1. Jee, hyvä tuuri siis mulla 🙂 Jäin kyllä vielä odottamaan joidenkin ruokatoiveideni toteutumista, mutta jäipähän jotain myöhemmillekin reissuille 🙂 Mäkin syön tosi harvoin ulkona muuten, lounaita kylläkin välillä, muuten vähemmän.

  6. Minullakin ovat Hesan lomareissut jääneet vähille viime aikoina, lähinnä on tullut ”minilomailtua” Tampereen maisemissa. Nämä ruokapaikkavinkit pistin kyllä nyt muistiin, eiköhän sekin päivä vielä tule, että Hesassakin on hieman enemmän aikaa! 🙂

    1. Hyvät ruokapaikkavinkit on yleensä aina hävöksissä silloin, kun niitä eniten kaipaisi. Olispa kiva päästä joskus syömään Tampereellekin, sekin olisi kiva minilomapaikka!

  7. Terve, Tarja tässä kysyy neuvoja. Suunnittelen torstaita, kävin äsken Villa Elbassa ottamassa kuvia. Voinko jo tänään tiistaina ”tägätä” kuvat Instagramissa #IGTravelThursday ja laittaa kuvat Instaan ja sitten vasta torstaina laittaa ne blogiini?

    Vävy valitti viime kuussa, että hänen systeemi menee tukkoon, kun minä laitan niin monta kuvaa yhtenä päivänä ja poisti minut omalta listaltaan.

    1. Heippa Tarja! Kyllä voi laittaa kuvia Instagramiin muulloinkin, samoin tägätä tuolla IGTravelThursday:lla. Jos haluat tägätä vasta torstaina, niin sekin onnistuu kuviin jälkikäteen vaikkapa lisäämällä kommentti 🙂

      1. Kiitos. Huomenaamuna sitten päivitän blogiani Villa Elban kuvilla (kun ei ole muita) ja paikka on ajankohtainen mulle juuri nyt tai tulevana perjantaina. Tytön ja vävyn häät oli siellä elokuussa yhdeksän vuotta sitten ja perjantaina eli ylihuomenna siellä vietetään erästä erikoistilaisuutta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: