Lapsena minulla oli usein karkintuska (no ok, on kyllä välillä edelleen!), mutta näin aikuisena vastaavanlainen himo koskee usein hieman kalliimpia asioita, kuten matkoja. Olotila on monelle matkaharrastajalle tuttu: levottomuus, joka helpottaa vain sillä, että lentolippu ja raha vaihtavat omistajaa. Tällä kertaa häiritsevää kutinaa aiheuttaa Jenkkien road trip numero 2, jota olemme suunnitelleet enemmän ja vähemmän melkein kaksi vuotta. Siis siitä lähtien, kun tulimme edelliseltä Amerikan automatkalta länsirannikolta.
Olisimme varmasti tehneet uuden road tripin heti seuraavana kesänä, ellei meillä olisi ollut ankara säästö päällä häihin liittyen. Sen sijaan teimme edullisemman automatkan Pohjois-Italiassa (joka oli myöskin ihan huippu!), ja lopulta myös ylimääräisen New Yorkin reissun, kun hääkassa näytti jo varsin lupaavalle.
Päätimme jo viime kesänä, että vuoden päästä teemme toisen road tripin, jonka reitti myötäilee hieman edellistä kesäämme, mutta jonka aikana näemme toki paljon uusiakin paikkoja. Meillä jäi näkemättä mm. Grand Canyon ja lisäksi meitä kiinnostavat mm. Antelope Canyon ja Monument Valley. Reissuun on myös ihan pakko yhdistää muutama päivä lempikaupungissamme Nykissä sekä Losissa, jonka tunnelmasta pidimme paljon. Vegasissakin voinee käydä toisen kerran.
Mutta entä se tuska? No se on sitä, kun mitään ei ole vielä varattu! Olen selannut nettiä loputtomia tunteja, ja en ole vielä löytänyt budjettiimme sopivia lentoja. Voi että turhauttaa odotella hintojen mahdollista laskua. Tiedän, että monesti hinnat saattavat olla halvimmillaan parisen kuukautta ennen lähtöä, eli vielä ei olisi syytä hermoilla, kun kesään on kuitenkin aikaa. Eikä lomakuviotkaan taida olla vielä ihan selvillä. Mutta tämä epätietoisuus on raastavaa. First world problems, I know!
Mutta eiköhän nämä asiat järjesty. Sitä ennen on onneksi yksi huippumatka tiedossa, Hongkongin ja Filippiinien reissuun on enää alle kuukausi!!
Melkoinen USA roadtrip villitys päällä tällä hetkellä matkablogeissa 😀 Mutta en kyllä yhtään ihmettele. Mekin olemme siellä moneen otteeseen suhanneet ja onhan se aina yhtä upeaa. Toivottavasti sopivan hintaiset lennot löytyisi pian, niin ei tarvitsisi enää tuskailla asian kanssa. Tiedän tuon tunteen. Ja wau, te lähdette Filippiineillekin sitä ennen. Upeeta!
Niin taitaa ollakin! Eikä tosiaan ihme, sillä useimmat taitaa tehdä vähintään muutaman reissun, kun siihen makuun pääsee (ja koska sitä näkemistä riittää useammallekin reissulle!). Nyt pitäisi muistaa matkakuumeilla tästä huhtikuun reissusta ensin, sekin on varmasti huikea! 🙂
Mä niin tiedän tuon tuskan! Eiköhän sopivat lennot löydy, pidetään ainakin peukkuja! 🙂 En malta odottaa teidän filippiinien postauksia.
Pakko niiden on löytyä, ihan pakko! Onneksi nyt näyttää jo olevan hieman liikehdintää lentohinnoissa, vaikka meidän kyttäämät lennot on edelleen lähes yhtä kalliit… Odottavan aika on pitkä 🙂
Täytynee alkaa tosissaan suunnitella tälle vuodella matkaa. Kun lukee teidän matkoistanne, niin saa intoa lähteä itsekin jonnekin.
Suunnittelu on sekin niin antoisaa, vaikka toki tuskaistakin 😉 Mutta on hauska laskeskella etäisyyksiä ja miettiä sopivaa reittiä. Jospa pääsis myös toteuttamaan!
Haha. Samanlainen tuska täällä, paitsi että lennot otin vihdoin muutama viikko sitten vaikka työpaikan lomia ei edes ole vahvistettu… eilisen ja toissapäiväisen olen käyttänyt majoitusvarauksiin sillä jotkut niistä ihan hupenee vaan. Osittain samoja paikkoja ollaan näkemässä itsekin… kolmatta kertaa ajattelin päätyä Grand Canyonille ja ekaa kertaa Antelope Canyoniin ja Monument Valleyhin. Innolla siis odotan, koska onhan se nyt vähän absurdia varailla majoituksia maaliskuussa vasta syyskuulle, mutta minkäs teet. Nyt pitäis vaan malttaa se puoli vuotta! 🙂
Onnellinen kun sulla on jo homma noin hyvällä alulla! Mä olen jo kattonut hotellit valmiiksi, ne olis ok hintaiset, varaisin heti kun saan lennot. Kesällä on kuitenkin sen verran muutakin porukkaa liikenteessä, ettei oikein viitsi jättää paikan päälle (ja lisäksi en tykkää stressata mistään sellaisesta sen kerran kun on lomalla). Kävinkin katsomassa vasta sun Grand Canyonin kuvia ja nostattamassa matkakuumetta hieman lisää 😉 Tän reissun on ihan pakko toteutua tai mä en ala!
Tuttu tunne! Tosin meillä on nyt ens kesän USA-roadtripin osalta lennot, auto ja haastavimmat majoitukset buukattu. Enää lähinnä välietappien majoituksia varaamatta. Mutta ihminen on sellainen, että aina se onnistuu kehittämään tuskan jostain. Esim. siitä, että olisko pitänyt odottaa vielä ja säästää… Ja riittävätkö rahat. Varsinkin, kun tässä välissä on vielä yks Rooman-matka.
Voi, teillä on jo hyvällä mallilla reissu! Mulla on kaikki majoitukset suurin piirtein katsottuna, mutta tietty ne lennot pitää odottaa ensin, ennen kuin voi varata mitään. Ja se on tosiaan aina hankalaa, kun miettii ja arpoo oikeaa hetkeä. Luulen, että hotellit vain kallistuvat kesää kohti mentäessä, joten jos odotellaan nyt edullisempia lentoja, niin menetetäänkö sitten se säästetty summa hotellihinnoissa… Mene ja tiedä. Meillä Antti tekee vielä yhden Lontoon reissunkin ennen kesää, joten saa kans laskeskella matkabudjetteja tarkkaan 😀
Kyllä ne sopivat lennot vielä löytyvät, malttia on valttia vai miten se onkaan :). Mielenkiinnolla lueskelen kaikkia roadtrip suunnitelmapostauksia, meillä kun eka Amerikan roadtrip on toivottavasti edessä vuoden vaihteessa. Matka suuntautunee Floridaan, tarkempaa suunnittelua en edes uskalla aloittaa-sen verran liikkuvia osia vielä on (tai ehkä ihan vähän on jo aloitettu). Onneksi reilun kuukauden päästä on edessä viikon Nykin loma, sillä jaksaa taas ahertaa seuraavaan lomaan saakka.
Pakko vaan uskoa, että löytyy 🙂 Floridan road trip kuulostaa ihanalle, meilläkin se on haaveissa tehdä vielä jossain vaiheessa. Muutama vuosi sitten autoiltiin Miamista Key Westiin ja takaisin, mutta yhden päivän reissua ei oikein voi vielä road tripiksi laskea 🙂 Ja olisi kiva nähdä siellä muitakin alueita! Oih, ihana New York, kyllä sen voimalla jaksaa 🙂
Uuh, tsemppiä täältäkin lentojen ostoon. Kesälentojen kanssa ei muuten kannata jättää ostamista kovinkaan viime tippaan, koska oma kokemukseni on, että Atlantin ylittävien lentojen hinnat nousevat kesäisin pilviin, kun on high season.
Kiitos! Ihan totta, että kesälennot ovat kalliimpia, siksi lähdemmekin jo kesäkuun puolella, kun on hieman halvempaa (myös hotellit). Olen kyttäillyt lentohintojen muutoksia ja muistelen, että yleensä ollaan varattu maaliskuussa. Joten, varmasti parin viikon sisään tehdään joku ratkaisu. Jos pitää maksaa muutama satanen enemmän, niin sitten pitää vaan nipistää jostain muualta 🙂
Nämä kaikki USA road trip postaukset saa mutkin haaveilemaan sellaisesta, vaikka aikasemmin se ei oo käynytkään mielessä! 😛
Tuskasta huolimatta kivoja reissun suunnittelu hetkiä 😉
Kiitos mmiila! Heh, matkablogeissa taitaa tosiaan olla tällä hetkellä vastaavanlaista kuumetta muuallakin, joten en ihmettele, että muutkin innostuisivat Usan automatkoista. Sitten vaan suunnittelemaan omaa reissua 😉
Tuttua tuo tuska! Se voi olla vähän liiankin repivää siinä vaiheessa kun matkakuume on korkeimmillaan ja kiihkeästi odottelee, että pääsisi jo ostamaan lennot.. Ettekö voisi kuitenkin varata jotkut hotellit, joissa on ilmainen peruutus? Vai onko teillä joustoa niissä päivissä sen verta paljon, ettei ole vielä tiedossa päiviä?
Toivottavasti ne hyvät lennot tulevat pian vastaan! Mutta hyvä tosiaan pitää mielessä se, että minkä yhdessä jutussa säästää, voi toisessa menettää.
Suunnitelmat kuulostavat hyviltä ja eipä tuo kuukauden päässä oleva matkakaan niin kauhealta kuulosta 😀
Se on käynyt mullakin mielessä, että voisi varailla jo joitakin hotelleja. Tosin olen ehkä hieman taikauskoinen ja pelkään, että jos varailen hotellit jo nyt, niin sitten ei saada lentoja ainakaan 😀 No ehkäpä ne koneet ei ihan hetkessä täyty. Periaatteessa meillä on juuri tietyt päivät, kun haluttaisiin matkustaa, mutta onneksi niissä on hieman säätövaraa. Eikä reittikään ole kiveenhakattu, joten katselen lentoja eri reittivaihtoehdoilla ja eri päiville. Siinä sitä saakin vapaa-aikansa kulumaan 😀
Juu, kyllähän siihen etsimiseen ja matkasuunnitelmien tekoon saa vaikka kaiken vapaa-aikansa kulumaan :D. Hyvin palkitsevaa, mutta toisinaan myös turhauttavaa, se puuha 🙂
En kyllä itsekään oikeastaan koskaan varaile hotelleja ennen kuin on lennot ja muutenkin matkasuunnitelma jonkinlaisessa kunnossa. En tiedä onko se taikauskoisuutta vai mitä, mutta jotenkin se ei vain tunnu oikealta, varsinkin kun päivissä on aina joustoa edes vähän :D. Muutaman kerran kun olen niin tehnyt, niin olen lopulta ne hotellit peruuttanut. Mutta viime Floridan reissulla taas hetken kiroilin kun EN ollut varannut yhtä hotellia ilmaisella peruutuksella (kun ei oltu varmoja että mennäänkö vai eikö mennä) kun eihän sitä enää myöhemmin ollut enää tarjolla ja hinnat muissa paikoissa pilvissä.
Katselin eilen toivomiemme päivämäärien viikoa ja kahta aikaisempia lähtöjä ja niissä oli jo hinnat tippuneet budjettitasollemme. Harmi, ettei voida ainakaan aikaistaa reissuamme (töiden takia). Mutta toivoa on, että parin viikon sisään hinta notkahtaisi edes hieman ja saataisiin tämä homma kunnolla alulle. Jos ei tule mitään muita takapakkeja. Tänään sain sähköpostin Cebu Airilta, että Filippiinien lentoomme on tehty muutoksia lentokenttään, joten nyt matkakustannukset siellä nousevat hieman yllättäen (ja hankaloituvat). Onneksi ei ole kyse kuin kympeistä, mutta jaksoin silti olla ärsyyntynyt tästä koko aamun!