Vielä vuosi 2014: Suomireissut!

Matkailua harrastavien katseet kääntyvät uuteen vuoteen jo paljon ennen joulukuun viimeistä, tehdäänhän lentovaraukset joskus melkein vuotta aikaisemmin. Vuoden 2014 reissut tuntuvat jotenkin jo kaukaisille, vaikka ne olivat ihan vasta vielä pelkkiä suunnitelmia. Ainakin vielä vuosi sitten. Koska IGTravelThursdayssa muisteltiin ulkomaan parhaimpia matkahetkiä, muistellaan vielä #Suomiretki-hengessä kotimaan reissut!

Ruka1 Ruka2

1. Ruka

Pääsin työni puolesta vierailemaan kevättalvella Rukalla ja vaikka en mäkeen tai mihinkään muuhunkaan ehtinyt, oli lomakylässä hauska viettää yksi yö. Melkein kuin olisi ulkomailla ollut, kun on turisteille suunnattuja ravintoloita ja muita palveluita ympärillä.

Kiasma_1 kuva 3

2. Helsinki

Pääkaupunki oli työmatkakohteena muutamaan otteeseen ja yhdellä reissulla jopa yövyttiin keskustassa, joten illalla oli hieman omaa aikaa kierrellä kaupungilla ja käydä syömässä. Tuli pitkästä aikaa piipahdettua Kiasmassa ja kurkistettiinpa myös Kampin puisen kappelin sisään.

pääsiäinen3

3. Itä-Suomi

Mökkireissut Itä-Suomeen ovat hermolepoa parhaimmillaan. Ja samalla pääsee nauttimaan satumaisen kauniista järvimaisemista!

IMG_20140531_215300 Kokkola4

4. Kokkola

Sokos Hotellien järjestämä blogikamppis vei minut, Antin ja hotellimajoittujana täysin noviisin Aadan minilomalle Kokkolaan. Vanhan kaupungin kujat olivat ihanan värikkäitä ja ruoka ja tunnelma Mustakarissa keväisen juhlava.

IMG_20140718_182752 IMG_20140718_155718

5. Hailuoto

Perinteinen kesäretki Hailuotoon (josta en ole vielä edes postannut kuvia, ääks!). Rantaa, pitkospuita, idyllistä kalastajakylää ja maalaismaisemaa. Ihana päiväretkikohde Oulusta käsin!

IMG_20140723_173859 Kuopio3 Korttelimuseo Vbvalokuvakeskus Kuopio4

6. Kuopio

Kuopio on synnyinkaupunkini ja vanhempieni ja toisen pikkusiskoni asuinpaikka. Viime heinäkuussa pääsin lähes kokonaiseksi viikoksi lomailemaan todelliseen kesäkaupunkiin Kuopioon. Turistijuttujakin tuli tehtyä, kuten istuskeltua Wanhan sataman alueella ja käytyä VB-valokuvakeskuksessa ja Korttelimuseossa. Ihan täydellinen kesäinen viikko!

IMG_20140804_141744 IMG_20140607_152059 Kahvilakiikku IMG_20140802_161202 IMG_20140802_222036

7. Oulu

Kesän tavoitteena oli touhuta omassa kotikaupungissa mahdollisimman paljon. Heti lämpimien säiden salliessa tulikin otettua pyörä alle ja suunnattua mm. Nallikariin. Loppukesän lukuisat tapahtumat kruunasivat huippukesän (tai no ok, elokuiset häät oli ihan parasta viime kesässä!)

IMG_20140824_181118-2

Mainokset

2 thoughts on “Vielä vuosi 2014: Suomireissut!

  1. Kivoja kohteita! Eirtyisesti tuo Oulu kyllä sykähdyttää, ja pitänee varata kesälomalta ainakin yks viikko ens vuonna, jonka viettää siellä. 🙂

    • Mä niin odotan jo loppukesää (tai kesää ylipäätään!), kun silloin on yleensä niin kiva fiilis Oulussa. Toivotaan, että tuleva kesä on yhtä hyvä säiltään kuin edellinen! 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s