IGTravelThursday / Rukalla tuulee!

Kirjoittelen tätä postausta Rukalla, torstaina. Edellinen IG-torstai on vielä meneillään ja kirjoittelin postauksessani unelmien reissuvuodesta, jossa kerrottiin miten haluaisin ideaalissa mutta realistisessa tilanteessa käyttää lomani matkustelun suhteen. Kyseisessä listauksessa ei ollut mitään mainintaa kotimaan reissuista ja sinällään se kertoo minusta jo paljon: kotimaa ei ole koskaan kiehtonut minua matkailumielessä, vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on paras paikka maailmassa. Tai ainakin oma mökkiranta on.

kuva 1

Pidän Suomen luontoa todella kauniina ja suomalaisita kaupungeista ja kylistä löytyy roppakaupalla mielenkiintoisia juttuja. Pitää vain lopetta laput silmillä kulkeminen ja sitä vastoin katsoa omaa ympäristöään turistin silmin: kotikaupunkini Oulu on matkakohde siinä missä muutkin Suomen tai muun Euroopan kaupungit tai mitkä tahansa kolkat maailmassa. Joku matkustaa kotimaisemiini lomaillakseen täällä.

Ruka1

Kotimaan matkailu on minulle siis hieman etäinen asia. Huolimatta siitä, että olen kyllä reissannut vanhempieni kanssa hiihto- ja pääsiäisloma jos toinenkin laskettelemaan jonnekin pohjoiseen. En enää edes muista minne kaikkialle, kun näistä lomista on jo niin kauan aikaa, että olen ehtinyt hävittämään lumilautani ja unohtamaan miten suksilla lasketaan.

Ruka2

Onnekseni pääsin käymään työni puitteissa yhden yön reissun Rukalla, jonne on Oulusta vain kolmen tunnin matka. Olin yllättynyt, kun kohtasin pelkän laskettelukeskuksen sijaan varsin viihtyisän ja alppitunnelmaisen kylän, joka näytti erityisesti iltavalaistuksessaan pieneltä palalta talviunelmaa. Kylässä on useita ravintoloita ja muita palvaluita, sekä joitakin kivoja ostosmahdollisuuksia. Satuin kulkemaan Asteen outletin ohi ja huomaamaan 70%-alennuskyltin kaikista vaatteista, kengistä ja asusteista. Sisällä kävi melkoinen kuhina, sillä laskettelukamppeiden lisäksi joukossa oli muita merkkivaatteita.

kuva 4

Koska kyseessä oli työmatka, ei minulla ollut ohjelmassa mitään sen kummempaa rinteisiin liittyvää aktiviteettia. Mutta palaan Rukalle varmasti joskus, ehkäpä jo ensi syksynä patikoimaan Pienen Karhunkierroksen?

kuva 5

IGTravelThursday on Instagram-tempaus, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Tempauksen järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

kuva 2

Mainokset

20 thoughts on “IGTravelThursday / Rukalla tuulee!

  1. Oi mitä kuvia! Ruka on kyllä tosia upea paikka, tykkään kovasti. Ja Karhunkierros kiinnostaa täälläkin. (:

    Tää oli niin kiva postaus, että voisinko linkata sen tuonne mun dreamdo:n listaan, jotta joku muukin löytäisi tän sitä kautta? Siis tuonne suomiretki-tarinoihin, olis ihanaa!

    • Voi kiitos! Juu tottakai voit linkata, olen tosi otettu! 🙂 Nyt alan ihan oikeesti enemmän kiinnittämään huomiota (ja mielenkiintoa) suomiretkijuttuihin, kiitos sun innoituksen Marinella!

  2. Ruka on ihan jees. Se on vaan vähän liian ”lähellä” jotta sitä erityisesti jotenkin arvostaisi. Entisessä elämässä tuli oltua kaikki viikonloput siellä ja nyt olen oikeasti aika tyytyväinen kun ei ole pakko lähteä aina mäkeen.

    • Se on ihan totta, ettei lähellä olevia paikkoja oikein osaa arvostaa samalla tavalla kuin kaukana olevia. Mutta omalla kohdallani aion yrittää asennemuutosta, ainakin noin niinku yleisellä tasolla 🙂 Mutta Rukallekin menen varmasti käymään uudelleen!

  3. Noinhan se on, joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle ja mitä näitä nyt on. Ehdoton peukku patikointiajatukselle! (Ei nyt mitenkään liity postaukseen, mutta otsikon luettuani päähän iskeytyi soimaan ”kaduilla tuulee, asfaltti kiiltää…”! Kiitti. ;))

  4. Sinä sen sanoit, en ole minäkään koskaan ollut hyvin kiinnostunut Suomessa reissaamisesta vaikka Lapista pidänkin 🙂 Rukalla on tullut käytyä ja se on ihan kiva, toki mielummin sitä kuitenkin oikeaan Lappiin lähtee. Mutta RUkalla on onneksi sitä alppitunnelmaa!

    • Oikea Lappi pitäisi kyllä kokea joskus. Siis olen ollut joskus laskettelureissulla ainakin Pyhällä, mutta kovinpa on harvassa nämä Lapin reissut. Ja kesällä/syksyllä olis aika jännä päästä käymään oikein pohjoisessa Lapissa 🙂

  5. Omasta Karhunkierroksen patikoinnista onkin jo yli 10 vuotta aikaa, joten olisi ehkä aika uusia se reissu. Ihan mahvata kokemus, jota suosittelen kyllä kaikille!

    • Kiva kuulla! Pakko mennä kokeilemaan joskus, vaikka katsoinkin vähän kauhulla sitä yhtä nyppylää, joka on sen varrella, joka näyttää jokseenkin pystysuoralle kiipeämiselle (ei kuulemma ole) 🙂

  6. Minunkin suomimatkailuni on kyllä ihan retuperällä. Rukakin on niin lähellä enkä ole siellä kertaakaan käynyt. Ehkä asiaan täytyisi tehdä joskus muutos… 😀

    • Jes, en siis ole ainoa, joka ei ole täältä käynyt Rukalla 🙂 Ja ehtiihän sitä! Pitäisi alkaa harrastamaan viikonloppumatkailua vähän enemmän 🙂

  7. Ihania kuvia! Mun viimesestä Rukan reissusta on aikaa jo reilu vuosi, oltiin siellä viimeksi uutena vuotena 2012. Pitänee harkita, että lähtis ainakin vaeltamaan keväällä/kesällä! 🙂

  8. Ruka on käymättä vielä täälläkin. Tosin olen etelän asukkeja, ettei sitä kovin helposti tule sinne suuntaan lähdettyäkään. Pohjoisessa olen käynyt vain kerran, sekin syksyllä, mutta tuli mentyä ihan Inariin asti. Vaikken ole kummoinen talvi-ihminen, niin Lapissa olisi kivaa käydä myös talvella. Muuten kun Suomessa tykkään matkustella lähinnä keväästä syksyyn. Oli kivaa nähdä kuvia, koska en ole tainnut niitä aiemmin juuri edes katsella. Siellähän näyttää nätiltä 🙂

    • Ymmärrän kyllä hyvin. Jopa minä, joka asun näin pohjoisessa, olen liikkunut hävettävän vähän tästä pohjoisemmaksi. Puhumattakaan siitä, kun asuin kotiseudullani, niin tuntien matkustamisen jälkeen olimme jotakuinkin näillä korkeuksilla ja meille se oli jo pohjoista 🙂 Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että minäkään en ole talvi-ihminen, joten etelä houkuttaa minua poikkeuksetta enemmän. Tai ainakin tähän asti, mutta pohjoisemmaksi olisi kiva alkaa tekemään viikonloppureissuja!

  9. Karhunkierrokset ja Ruka ovat olleet omalla ”reissutoivelistalla” jo kauan, mutta Suomi-reissuilla aika kuluu kuitenkin usein kotiseudulla perhettä ja kavereita moikatessa. Mutta oli tosiaan kiva päästä Rukan reissulle näin virtuaalisesti kuitenkin 🙂

    • On kyllä helppo uskoa, että Suomen vierailut menee lähinnä perheen parissa. Siis jopa minulla valtaosa Suomen matkustamisesta tarkoittaa vanhempien luokse ja heidän mökilleen suuntautuvia reissuja, vaikka mahdollisuuksia olisi ihan lähellä ja jatkuvasti. Nyt otan itseäni niskasta kiinni! 😉

    • Niinpä! Ja varmasti näillä viimeaikaisilla kotimaa-aiheisilla jutuilla on oma vaikutuksensa asiaan, mutta miniseikkailut kotimaahan kutkuttaa tällä hetkellä kovasti, vaikka yhdet lentoliput vähän kauemmaksikin löytyy takataskusta 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s