Millainen on teidän ideaali matkailuvuosi? Jos otetaan jotain elämän realiteetteja mukaan? Kuten lomat ja/tai rahat? Toisille pidempi irtiotto ja talven viettäminen kaukana jossain muualla on ihan todellista totta ja toisille se on vain haavekuva, jota ei kuitenkaan haluta tarpeeksi, jotta asialle tekisi jotain.
Kuulun näihin jälkimmäisiin. Vaikka pidän matkustamisesta yli kaiken ja olen asunut kahteen otteeseen ulkomailla, en voisi millään hylätä arkista elämääni (ja koiraani) ja lähteä pois pidemmäksi aikaa lomailemaan. En aio pohtia tätä sen enempää, mutta toteanpahan vain, että omaa matkailuharrastustani rajoittaa ensimmäisenä (vähäiset) lomapäivät. Siksi pyrin hajauttamaan lomaani niin paljon kuin mahdollista, jotta voisin reissata useamman kerran vuodessa.
Millainen on sitten minun unelmien reissuvuosi, kun ei voi matkustaa niin paljon kuin sydän halajaisi? Ainakin viime vuosi (ja vähän tätätkin) oli kaavaltaan yksi sellainen, josta olen usein haaveillut.
1. Keväinen Välimeri. Vuosi alkoi toukokuisella Kreikan matkalla. Mielestäni Välimeri on juuri parhaimmillaan keväällä, kun tunnelma on raikas ja sesonki ei ole vielä alkanut. Joka paikassa saa olla rauhassa ja ympäristö on kaunis ja kukkiva. Keskikesän läkähdyttävästä helteestä ei ole tietoakaan, mutta aurinko paistaa lupaavan lämpimästi.
2. Keskikesän Road Trip. Kesällä matkustaisin kaikkein mieluiten Jenkkien road tripille. Tai New Yorkiin. Mieluiten molempiin, kuten viime kesänä tehtiin. Sää oli länsirannikolla hyvin vaihteleva San Franciscon 20 asteen viileydestä Las Vegasin 50 asteen paahteeseen (ok, se oli minulle ihan liikaa!). Oli saman reissun aikana rantakelit ja toisaalta kaupungilla jaksoi kävellä tarvittaessa. Kesäloma oli reissuista pisin, mutta muutama extrapäivä ei olisi haitannut ollenkaan!
3. Syksyinen kaupunkiloma. Syksyisin alan kaivata Euroopan kaupunkeja. Viime syksynä pääsin työmatkojen kautta sekä suosikkikaupunkiini Berliiniin että Nizzan seudulle Ranskaan, missä ihastuin erityisesti Antibesin syksyiseen pikkukaupunkiin. Berliinin lämpimän pienevät illat yhdistettynä Prenzlauer Bergin omalaatuiseen tunnelmaan, ei kai syksyä voi paremmin viettää?
4. Talven pakomatka kaukomaille. Talvella on pakko saada edes pieni pakomatka lämpimään. Ilman sitä en suostu Suomessa asumaan (jos nyt vähän kärjistetään). Tammikuinen reissumme Dominikaaniseen tasavaltaan oli vain reilun viikon mittainen, mutta sillä aurinkomäärällä ja näillä muistoilla jaksan varmasti kesään asti.
Unelmalomavuoteeni kuuluu siis niin ranta- kuin kaupunkilomaakin. Sekä pieniä että suuria paikkoja. Kauniita luonnonmaisemia ja suurkaupunkeja. Reissaamista paikasta toiseen ja paikallaanoloa. Eurooppaa ja kaukaisempia maita. Millainen on sinun unelmien matkailuvuosi?
IGTravelThursday on Instagram-tempaus, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Tempauksen järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.
Ei kuulosta hassummalta sinun unelmien matkailuvuotesi. 🙂 Minun unelmani olisi ensin kahdenviikon irtiotto talvella (mieluiten tammikuussa) jossain kaukomailla yhdistettynä pariin päivään kaupungissa. Kesällä 2 viikon etelä-euroopan matka ja syksylle jokin mukava uusi kaupunkikohde. 🙂 ja miksei myös keväällekin 😉
Voi kun olisi joskus niin rahaa kuin aikaakin toteuttaa..
Hyvälle kuulostaa! Ja Välimerellä tarkoitin oikeastaan itsekin Etelä-Eurooppaa 🙂 Tosin keskikesä on siellä mulle ihan liian kuuma, siksi suosin toukokuuta.
Mun unelmien matkailuvuosi Suomessa asuessa olisi varmaan aika lailla samanlainen kuin sulla. Ulkomailla asuessa taas tärkeintä on, että jaksaa tehdä niitä viikonloppureissuja. Niitä kun on niin paljon helpompi toteuttaa oikeastaan mistä tahansa muualta käsin kuin Suomesta.
Ja kyllä, lomastahan se aina jää kiinni. Lomarahat siis vaihtuu lomaksi aina kun mahdollista…
Ulkomailla asuessa kaikki viikonloput pitää tietenkin reissata! Ja muutkin pienet vapaat 🙂 Ja oma aikansahan menee siihen omaan asuinpaikkaan tutustumisessa. Lyhyitä reissuja on tosiaan paljon helpompi toteuttaa mistä tahansa muualta kuin Suomesta! Harmi, että ihmisellä on lomia niin vähän 😦
Unelmieni matkavuosi tarkoittaa kaikkia mahdollisia vapaita tien päällä. Unelmaa pitää elää todeksi, ja aika hyvin olen onnistunut. 🙂
Kyllä! Ja hienoa, että olet päässyt toteuttamaan unelmiasi, niin minäkin! Elämä on ihan liian lyhyt siihen, että odottaisi aikaa ”joskus tulevaisuudessa” 🙂
Oma unelmamatkavuosi on pitkään ollut pidempi aika ulkomailla ja nyt vaihto-opintojen myötä pääsin toteuttamaan yhteensä 9 kk reissun joka jatkuu vielä toukokuun puoleen väliin saakka. Tämän aikana on kuitenkin ymmärtänyt kuinka tärkeää se arki itsellenikin on ja jonkinlainen ”rytmi” elämässä. Siksi taidankin tämän kokemuksen jälkeen oikein mielelläni kallistua tuollaiseen tehokkaaseen lomien hajautukseen, jolloin vuoden aikana pääsee matkustamaan useampia kertoja, mutta lyhyempiä aikoja 🙂
Esimerkiksi nyt pidennetty viikonloppu jossakin Euroopan kaupungissa olisi niin mieleen!
Kuulostaa niin kahdehdittavalle tuollainen pitkä reissu, jonka myötä pääsisi näkemään mielettömän määrän eri paikkoja. Vaikka toisaalta itsekin ulkomailla asuneena tiedän, että sitä alkaa kaivata myös tietynlaista arkea, vaikka arki tulee vastaan ulkomaillakin. Mutta erilaista arkea. Ja raitista ilmaa ja puhdasta vettä alkaa kaipaamaan yli kaiken 😉
Kuinka ihana aihe, tässähän alkaa unelmoimaan kaikenlaista :). Sun vuotes on ollut kyllä huikea ja kun kysyt miltä unelmien matkailuvuosi kuulostaa, niin voisin vastata vain kopioimalla sun sanat:
”Unelmalomavuoteeni kuuluu siis niin ranta- kuin kaupunkilomaakin. Sekä pieniä että suuria paikkoja. Kauniita luonnonmaisemia ja suurkaupunkeja. Reissaamista paikasta toiseen ja paikallaanoloa. Eurooppaa ja kaukaisempia maita.”
Kuvaa niin loistavasti omiakin ajatuksiani asiasta :). Viime vuosi oli unelmien täyttymys minulle kun reissasin yli 5 kuukautta vuodesta ja tuli tosiaan käytyä Kaakkois-Aasian lämmössä ja useammassa Euroopan kaupungissa. Seuraavaan unelmien reissuvuoteen voisi sisällyttää myös vaikka Yhdysvaltoja tai Afrikkaa.
Sun vuosi on kyllä ollut todella kadehdittava! Onneksi voi aina unelmoida ja lukea toisten matkajuttuja, vaikka ei itse pääsisikään niin usein matkustamaan kuin haluaisi 🙂 Odotan innolla mitä teillä on tulossa tänä vuonna!
Mun unelmien matkailuvuosi on nähtävästi toteutunu lähes joka vuosi jo aika monen vuoden ajan. Vuodesta 2006, lukuunottamatta vuotta 2012 oon joko asunu, tai käyny Alaskassa joka vuosi. Lisäksi on ollu lukuisia muita Jenkkireissuja pienillä Euroopan tai Lapinreissuilla höystettynä. Mieluiten olisin kevättalvella kuukauden Alaskassa, loppukesästä kuukauden jenkkien länsirannikolla hieman etelämmässä päin tai tutkimassa uusia osavaltioita vaikka ihan toisella suunnalla. Niitä lyhyempiä reissuja voi sitten tehdä Euroopassa kun on mahdollisuus. Tänä vuonna mun matkoilla on tiedossa vain vuoria vuoria vuoria ja vuoria! 😀
Vuoret ei kuulosta yhtään hassummalta 🙂 Ainakin ne on poikkeuksetta kauniita! Hienoa, että olet päässyt toteuttamaan matkaunelmia noin hyvin. Minulla on ollut sen suhteen hieman vaihtelevaa, vaikka hienoja reissuja olen kaiken kaikkiaan tehnyt! Mutta määrällisesti en aina niin paljoa kuin olisin halunnut. Nyt tsemppaan siinä, että toteutan aina jotain kun on vain pienikin mahdollisuus 🙂
Huippuvuosi takana 🙂 Mun unelmavuoteen sisältyis tarpeeksi kotimaata ristiin rastiin, pikkureissu johonkin Euroopan kaupunkiin, pidempi rundi kenties kauemmas ja joku rento vierailu ystävien luo vaikka Britteihin. Katsotaan miten käy 🙂
Hyvältä kuulostaa! Minä jätin kotimaan jutut tästä tietoisesti pois, koska niitä ei ole niin hirveästi ja toisaalta niitä pystyy jossain määrin toteuttamaan esim. viikonloppuisin 🙂 Mutta oikeasti mun pitää vähän skarpata kotimaan (ja oman kotiseudun) kanssa, täälläkin olis vaikka mitä hienoa nähtävää!
Hieno unelmavuosi ja hyvä kysymys! Itselläni se menisi varmaan suunnilleen niin että viettäisin ”riittävästi” aikaa ainakin 2-3 rakkaassa paikassa, eli Norjassa ja Irlannissa ja nyt Uudessa-Seelannissa, ja sitten väleihin mahtuisi reissuja Suomeen, Devoniin, Italiaan ja Sloveniaan. Ja joku uusi paikka vielä väliin. Ehtisiköhän tämän kaiken vuodessa…? 🙂
Hyvin ehtii, jos järkkäilee asiansa oikein 🙂 Tosin omalla kohdallani kiroan aina juuri ajan puutetta, vaikka nykyään, kun käy pelkästään töissä, on sentään vuosilomat ja viikonloput vapaata! Eli paljon enemmän kuin silloin kun opiskeli täyspäiväisesti ja kävi päälle töissä. Silloin ehti vain yhden matkan vuodessa!
Tuo Keski-Euroopan viinikuva on niin ihana! Kuulostaa täydelliseltä sinun vuotesi 🙂 tästä vuodesta voisin myös yrittää rakentaa itselleni parasta, vaikka tähän mennessä ja näillä suunnitelmilla se lähinnä aurinkolomista koostuukin. Pikkuinen kaupunkipyrähdys syksyllä olisi ihana, ja Ranskassa en ole käyny kuin Pariisissa 🙂
Kiitos! Tunnelma oli kyllä ihana 🙂 Ja aurinkolomissa ei missään nimessä ole mitään vikaa, mä ainakin kaipaan aurinkoa ihan mielettömästi täällä pimeässä mököttämisen jälkeen! Aurinko tekee mun mielestä poikkeuksetta hyvää kaikille, ainakin piristää mieltä jos ei muuta 🙂
Unelma olisi käydä talvella kaukana, keväällä Euroopassa kaupunkilomalla ja syksyllä Etelä-Euroopassa ottamassa vielä viimeiset rusketukset nahkaan 🙂 Tosin, ei ole mahdollista talvella tuo kauaksi lähteminen, kun ei saa mätsäämään lomia miehen kanssa
Kuulostaa hyvälle 🙂 Harmi homma, että pitkät lomat ei onnistu talvella! Työnteko pilaa kaiken matkustamisen 😉 Ihmisillä pitäisi olla enemmän ja joustavammin lomaa! 🙂
Hei Heidi pitkästä aikaa. Olen toipumassa lonkkaleikkauksesta, joka tehtiin Tampereen Coxassa 7.3.2014.
Unelmien lomavuosi alkaa päivänä, jolloin leikkauksesta tulee kuluneeksi kuusi viikkoa. Silloin voin istua autossa tai junassa Helsinkiin saakka. Poika ja miniä ovat muuttaneet Helsingin keskustaan, joten unelmien lomavuoteen kuuluu kaksi tai kolme muutaman päivän matkaa Helsinkiin.
Jos mieheni suostuisi lähtemään ulkomaille, niin unelma olisi viettää neljä viikkoa Kuubassa. Silloin saisi kaukessa rauhassa tutustua paikkoihin ja käydä meressä uimassa ja ottaa aurinkoa ja lukea kirjaa. Tämä matka olisi joulu/tammikuussa.
Syksyllä voisimme lähteä vanhimman poikani perheen kanssa Kyprokselle (he ovat olleet siellä jo kolme kertaa).
Pariisiin voisin mennä tyttöni kanssa. Hän on kirjoittanut Ranskan. Vävy täytyisi ottaa varmaan mukaan. Heidän kanssaan voisimme olla Kanarialla kaksi viikkoa.
Jos Helsingissä asuva poikani ja miniäni suostuisivat ja tietenkin mieheni suostuisi, niin kaksi viikkoa Thaimaassa vaikka marraskuun lopulla tai helmi/maaliskuussa sopisi mainiosti.
Käypä katsomassa kuulumisiani Rantapallo.fi ja siellä kierrän vain Kalifornian
Tatjaana
Hei Tatjaana!
Kiva kuulla sinusta! Unelmien matkailuvuotesi kuulostaa todella kivalle. Toivottavasti se vielä toteutuu 🙂 Pitääpä käydä katsomassa lisää kuulumisiasi Rantapallon puolelta! Paranemista lonkan kanssa ja mukavaa kesän odottelua 🙂