Sokoshotels40: Hotelliloma koiran kanssa

Blogini osallistuu Sokoshotels40-kampanjaan, jossa juhlitaan Sokos Hotels -ketjun 40-vuotista taivalta. 40 bloggaajaa pääsee tutustumaan hotelleihin yöpymisen merkeissä eri puolilla Suomea sekä Tallinnassa ja Pietarissa ja lisäksi meitä hemmotellaan kahden hengen illallisella.

Oma lomatoiveeni oli mahdollisimman lähellä Oulua, sillä halusin lähteä reissuun autolla, ottaa koiran mukaan ja viettää rennon viikonlopun stressaamatta matkoista sen enempää. Toiveisiini vastasi Original Sokos Hotel Kaarle Kokkolassa, jonne on noin kaksi sataa kilometriä matkaa ja jonka upean, vanhan puukaupungin ohi olen kerran ajanut, mutta jossa en ole koskaan varsinaisesti käynyt. Ja Sokos Hotelleissa lemmikit ovat tervetulleita, erityisesti koirat, joten oma pieni karvakerämme Aada, pääsi ensimmäiselle hotellilomalleen (huomatkaa odottavan jännittynyt ilme auton takapenkillä, omistajaa jännitti vähintääkin yhtä paljon!).

MinäjaAada

Sokos Hotellien ja lemmikkien välisestä ystävyydestä voit lukea täältä. Paljastettakoon kuitenkin, että heti saapuessa koiraperheet saavat mukavan yllätyspussin, josta löytyi muutama luu ja muu herkkupala sekä iso rullallinen kakkapusseja. Voitte uskoa, että perheen karvaisin edustaja voitettiin salamipötköllä puolellensa hetkessä, vaikka uusi ympäristö aiheuttikin hieman hämmennystä aluksi. Omistajakin oli sen verran hämmentynyt, että unohti heti alkuun tarjota armaalle lemmikillensä vettä! Herkkupalan ja vesitankkauksen jälkeen (no ok, me aikuiset tankattiin myös hieman kylmää siideriä ja olutta, jotka ystävällisesti odottivat meitä huoneessa!) otimmekin sitten koko porukka päikkärit hotellin aina niin mukavan valkoisissa lakanoissa.

Sokoshotels4 Sokoshotel40 Sokoshotels3

Lepäilyn jälkeen kävimme katsomassa Kokkolan vanhaa kaupunkia eli Neristania ja sen ihastuttavia katunäkymiä voi katsella täältä. Varsinainen tulikoe oli vastassa seuraavaksi, sillä Aadan piti jäädä hotellihuoneeseen yksin sillä aikaa, kun me nauttisimma illallista kolmen kilometrin päässä merenrannalla sijaitsevassa Mustakarin viehättävässä kesäravintolassa. Järkyttynyt haukkuminen kuului käytävällä hissille asti, mutta tiesin (tai ainakin toivoin!), että se loppuu heti, kun päästään kuuloetäisyyden ulkopuolelle.

Hieman mietiskelimme aluksi Mustakarissa, että milloin hotellin respasta soitetaan peräämme ja kysytään mikä koiraamme vaivaa, mutta kun saimme ihanat alkupalat eteemme, unohtui koirahuolet ja nautimme täysin siemauksin illallisesta ja uniikista miljööstä. Meidän kanssa samaan aikaan illallisti iso pöydällinen niin upouusia ylioppilaita kuin kellastuneisiin lakkeihin pukeutuneita, useamman vuosikymmenen takaisia oppilaita. Maljoja kohoteltiin ja puheita pidettiin ruotsiksi. Illallinen oli hyvä, henkilökunta todella kohteliasta ja potin räjäytti jälkiruoka, joka oli katettu pitkälle lankulle ja sisälsi toinen toistaan ihanampia paikan erikoisuuksia. En ole koskaan nähnyt niin kaunista jälkiruokaa!

Sokoshotels2 Mustakari2

Hotellille palatessamme Aada ei vastoin pahimpia odotuksiamme odottanut meitä respassa, vaan petetyn näköisenä huoneessa mököttäen. Iltalenkki piristi kuitenkin kummasti ja yökin meni ilman isompia ongelmia. Aamupalaan mennessä koira oli jo tottunut hotellielämään siinä määrin, että ei välittänyt, vaikka lähdimme aamupalalle, huiskautti vaan häntää sängystä(!). Palkkioksi toimme kaksi prinssinakkia ja saimme varmasti ainakin kymmenen hyvä omistaja -pistettä. Koko sakki oli siis varsin tyytyväinen pieneen Suomi-retkeemme!

IMG_20140601_090039

8 vastausta artikkeliin “Sokoshotels40: Hotelliloma koiran kanssa

  1. Aika ihanaa että Sokos hotelleihin pääsee koirien kanssa, varmasti helpottaa reissaavan koiranomistajan arkea. Ja en kestä miten ihanalta nuo ruuat näyttää, nam! Meillä on visiitti edessä muutaman viikon päästä, en malta odottaa erityisesti, kun kohteena on Oulun Eedeni! 🙂

    1. Eiks olekin! Olin ihan yllättynyt, että koiran voi ottaa noin helposti mukaan, joten siksikin muutin suunnitelmia ja halusin tehdä miniloman tähän lähelle (ettei tarvitse lentää mihinkään).

      Mustakarin ruuat oli tosi herkut ja tunnelma muutenkin ihanan merellinen, mutta ei liian hienosteleva.

      Minä olin muuten Edenissä seminaarissa muutama viikko sitten ja oli niin hauska kulkea siellä käytävillä, kun en ole pitkään aikaan käynyt ja itseasiassa en siellä hotellin puolella koskaan. Seminaarisalin parvekkeelta oli mielettömät näkymät merelle ja rantaan! Pitää pitää mielessä, kun seuraavan kerran itse järkkää jotain tilaisuutta. Ei yhtään hassumpi paikka konffille ym 🙂

  2. Kiva postaus! Itse myös mietin Pluton ottamista mukaan, kun itse Kolin Sokos-hotellilla vierailin. Kansallispuistossa olisi ollut niin kiva kulkea koiran kanssa ja Plutokin olisi nauttinut. Mulla kuitenkin idea tyssäsi juuri tuohon yksinoloon. En olisi välttämättä uskaltanut jättää sitä yksinään illallisen ja kylpyläkäynnin ajaksi, kun se stressaa sen verran helposti yksin ollessaan vieraissa paikoissa. Ehkä joskus vielä! Mutta tosi hieno juttu kuitenkin, että hotelleihin voi koirakaverin ottaa mukaan ja kivasti huomioivat myös nämä vieraat. Varsinkin koiranäyttelyitä ympäri Suomea kiertäville näppärää.

    1. Kiitos! Tämä oli ehdottomasti hauska kokeilu ja onneksi hotelli ei ollut varmastikaan ihan täynnä vieraita sillä hetkellä, niin toivon mukaan kovin moni ei häiriintynyt siitä yhdestä haukkukerrasta. Tosin koirallamme on tapana lopettaa se kyllä melko pian, kun tajuaa ettei se hyödytä mitään ja ettei olla enää kuuloetäisyydellä. Silti oli kiva huomata, että aamulla meininki oli jo ihan toinen eikä yhtään haukahdusta päässyt meidän lähtiessä. Mutta on tosiaan kätevää, että koiran saa ottaa hotelliin. Mahdollistaa ihan eri tavalla matkailun kotimaassa, kun koiralle ei tarvitse olla hoitajaa 🙂

  3. Tuolla Kolilla oli kyllä hauskaa kun melkein kaikilla vierailla oli koira mukana. Karvaturreja oli joka lähtöön! 🙂 Jotenkin oli tottunut Aasian ”ei lemmikkejä”-käytäntöön, että tuli ihan yllätyksenä mahdollisuus ottaa lemmikki mukaan hotelliin.

    1. Aika hauska! Me taidettiin olla Kokkolassa ainoita. Kerran olen kyllä yöpynyt Kotkassa ilmeisesti jonkun koiranäyttelyn aikaan ja silloin hotellissa näkyi useampikin koira. Olin ihan yllättynyt, että koirat sai tuoda hotelliin, mutta luulin sen olleen erityisjuttu ja vain sinä viikonloppuna. Oli aika iloinen yllätys, kun huomasin Sokos Hotellien sivuilta, että lemmikit onkin aina tervetulleita 🙂

  4. Iltapäivää, oliko Mustakarilla nauttimanne ateria se, jonka SokosHotel tarjosi? Tästä hotellista, jossa yövyitte: itse en ole yöpynyt siinä, mutta kun tyttömme meni naimisiin kahdeksan vuotta sitten elokuussa, nuoripari yöpyi siellä. (aito hääyö, he menivät neitseenä naimisiin) Myös siskoni ja hänen miehensä olivat silloin kaksi yötä ko. hotellissa ja samoin eräs ystävättäreni. Silloin oli venetsialaiset ja torilla oli ilotulitus.

    Seuraavana päivänä istuin torilla ja katsoin esitystä, jossa orkesteri soitti ja eräs amerikkalainen, erinomainen laulaja lauloi. Odottelin, että voisin noutaa respasta hääpuvun ja palauttaa sen pukuvuokraamoon. En nähnyt nuortaparia, he ajoivat autollansa Tampereelle kotiinsa.

    1. Heippa! Kyllä, tämä Mustakarin illallinen oli osittain Sokos Hotellien kampanjaan kuuluva, osittain maksoimme itse 🙂 Ihana paikka! Hotelli oli kyllä hyvällä paikalla, vaikka harmi kyllä torilla ei ollut siihen aikaan mitään eloa ainakaan lauantaina iltapäivästä.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: