Vai mitä ne Teletapit hokee? No joka tapauksessa, joitakin asioita on kiva tehdä uudelleen. Vaikka Kanarialla joka talvi lomailevalle naureskellaan ehkä hiljaa mielessä, eikö se voisi kokeilla joskus jotain uutta, niin olen huomannut itsekin nykyään tykkääväni yllättävän paljon myös vanhoista tutuista asioista ja paikoista. On jotekin jopa kutkuttavaa mennä johonkin paikkaan uudelleen. Silloin tietää paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, saa kokea joitain asioita toistamiseen ja pääsee tekemään edellisellä lomalla toteuttamatta jääneet asiat.
New York on meidän Kanaria, sehän on selvää. Sen lisäksi, että matkustamme samaan kaupunkiin aina kun voimme, teemme siellä myös osittain samoja asioita. Tai ainakin syömme samoissa ravintoloissa.
Nykin reissuumme kuuluu aina, ja siis korostan aina, hampurilaiset Shake Shackin Madison Square Parkin ulkoilmaravintolassa. Silloin kun se on auki, sillä se ei ole auki talvella. Asiaan kuuluu jonottaminen, kenties jonotuskalja ja vapaan pöydän metsästäminen pienten valojen tähdittämien suurten puiden alta. Joskus myös viinilasilliset.
Viime kesänä, juuri kun olimme siirtäneet tavaramme Times Squarelta kauaksi Queensin puolelle Coronaan, saimme idean lähteä viimeiseksi illaksi sittenkin takaisin Manhattanille ja vanhaan tuttuun Virgil´s Real BBQ -ravintolaan, missä olimme ensimmäisellä reissulla syöneet valtaisan ja lihaisan annoksen grilliherkkuja. Oli kutkuttavaa mennä sinne uudelleen. Meidät ohjattiin jopa samaan pöytään! Ja ruoka oli jopa parempaa kuin aikaisemmin. Kävimme Virgilsillä syömässä myös toukokuussa. Vieläkin parempaa!
Toukokuussa saimme myös päähämme, että mitä jos hyppäisimme illan suussa metroon, ajaisimme ensimmäisen reissun hotellimme kulmille Chinatowniin ja menisimme syömään siihen yhteen vietnamilaiseen ravintolaan, jonka nimestä meillä ei ole hajuakaan. Näin myös teimme ja jostain syystä retki tuttuun ravintolaan oli jopa jännempi kuin vierailut uusissa paikoissa. Paikka oli edelleen aasialaisten hallussa, enkkua ei kuulunut kovin monesta pöydästä ja omistajien sukua oli syömässä omia eväitään yhden suuren pöydän verran. Ruoka oli todella hyvää ja edullista!
Muutaman vuoden takaisen Brooklynin hotellimme aamupala tarjoiltiin Station Cafe -nimisessä dinerissa muutaman korttelin päässä hotellista ja siitä tuli lomamme aikana yksi suosikeistamme. Söimme lähes aina pannareita ja paikan kreikkalainen omistaja, vanha mies, jututti meitä joka kerta kahvipannu kädessä ja kysellen olemmeko koskaan käyneet Kreikassa. Viime kesänä majailimme Midtownissa Carterissa, missä ei ollut tietenkään aamupalaa, joten saimme hullun idean lähteä aamupalalle Park Slopeen asti. Käymme siellä varmasti pannareilla vielä monta kertaa!
Eikä ruokajutut ole ainoita uusintaa odottavia asioita (eikä New York). Viime kesän road trip oli yksi parhaista reissuista ikinä ja haluamme kokea sen, ja vähän enemmän, vielä uudelleen. Suunnittelemme ihan vakavissamme ensi kesälle automatkaa samoilla seuduilla, joskin jotain jätetään pois ja paljon uuttakin tulee mukaan. Tällä kertaa olisi tarkoituksena nähdä mm. Grand Canyon, joka jäi edellisellä reissulla puuttumaan pitkän ajomatkan vuoksi.
Mihin sinä matkustat aina uudelleen? Tai mihin haaveilet matkustavasi vielä uudelleen?
IGTravelThursday on Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.
Minä näytän matkustavan yhä uudelleen ja uudelleen Jakartaan, vaikka en välttämättä itse sinne niin tahtoisi 🙂
Jos minä päätän, niin menisimme yhä vaan Alicanteen, suoralla lennolla Oulusta. Sieltä on niin hyvä lähteä mihin päin vain Espanjaa.
Tuosta Kanaria vertauksesta tuli mieleen, että voisin kyllä lähteä taas myös Kanarian saarille. Upeita paikkoja, joissa on vielä monta tutkimatonta kylää ja kukkulaa.
Heh, joo ei nämä aina ihan valintakysymyksiä ole 🙂 Ja Alicante ja Espanja ei kuulosta yhtään hassummalle kokea uudelleen ja uudelleen! Toisaalta minulla taitaa olla hieman Espanja-ikävä, joten ymmärrän siksikin hyvin 😉
Niin ja Kanariallahan on hienoja paikkoja, upeaa luontoa! Ei ollut mitenkään tarkoitus saada kuulostamaan sitä ainakaan negatiiviselle 🙂
Et kirjoittanut negatiivisesti! Tuo Kanariansaari vertaus on oikein kuvaava 🙂
Valitsen Kuuban. Tuhlasin matkarahoja, koska ajattelin pari viikkoa sitten, että en lähde enää ulkomaille. Nyt kun kylmyys Suomessa kietoo otteeseensa, niin Kuuba kummittelee mielessäni. Täytynee alkaa säästää uudelleen. Olisihan mulla hyvä syykin lähteä tammikuussa matkalle: pääsen silloin eläkkeelle.
Aika hyvä valinta! Minäkin haluan joskus uudelleen Kuubaan, mutta luultavasti siihen menee vielä kauan aikaa. Reissu oli silloin huippu! Eiku vaan uudelleen säästämään matkarahaa, eläkkeelle jäämistä pitää toki juhlia reissulla 🙂
Mulla ei ole oikeastaan koskaan ollut tollaista fiilistä aiemmin, mutta nyt olen ihastunut Pariisiin. Ehkä siksi, että se on alkanut tuntua tutulta, eikä ole pakko juosta pää kolmanteja jalkana ympäriinsä nähtävyyksiä, kun ne on melkein kaikki jo nähnyt. Voi sen sijaan keskittyä naukkailemaan kiriä terassilla auringonpaisteessa.
Pariisi on ollut omalla listallani jo pitkään. Olen käynyt siellä teininä, mutta haluaisin ehdottomasti sinne uudelleen näin aikuisena. Luulisin, että tykkäisin siitä kovasti! Ja ihan totta, parasta uusintamatkoilla on se rento meininki, kun voi tehdä mitä huvittaa eikä ole ”pakko” käydä missään tietyssä paikassa 🙂
Minä matkustan aina Berliiniin ja Italiaan ylipäätään. Aivan ihania nämä sun ruokakuvat!
Kyllä, Berliini on myös minulla yksi sellaisista paikoista! Tosin olen käynyt siellä nyt viime vuosina vain kahdesti, mutta kolmatta reissua suunnitellaan koko ajan 🙂 Italiaan mennään nyt kolmatta kertaa melkein peräkkäisinä kesinä, tosin aina eri paikkaan 🙂
Mua välillä itseäkin harmittaa, mutta miettiessäni tätä viime vuosien matkustustrendiä olen palannut useampaankin paikkaan uudelleen muutaman vuoden välillä. Lontoo 2008 & 2012, Rooma 2007 & ensi keväänä, Kroatia 2009 & 2014, New York 2009 & 2014. Toisaalta kaikki nuo paikat on niin ihania, että on mukava palata niin sanotusti uusin silmin sinne. Toisaalta, olisin voinut tehdä jo 3-4 matkaa ihan uusiinkin paikkoihin, jos olisin valinnut toisin. Puolensa ja puolensa siis, on se mitä yritän tässä sanoa 😀
Juu tosiaan puolensa ja puolensa! Aina itsekin välillä mietin, että jos ei kävisi siellä Nykissä niin monta kertaa niin olisi voinut nähdä muitakin kaupunkeja. Toisaalta ollaan tehty pari kertaa niin, että ollaan vietetty Nykissä pari päivää matkalla jonnekin muualle. Ja talvella korvattiin menomatkalla Nyki Chicagolla, oli kyllä kiva käydä välillä muuallakin 🙂
Tosi hauskoja tarinoita! Vanhoihin paikkoihin palaamisessa on kieltämättä jotain kutkuttavaa. On hauskaa mennä kävelemään samoja katuja ja palata samoihin kuppiloihin, joissa on saattanut syödä jopa vuosia sitten viimeksi. New York ei kuulosta lainkaan hullummalta vakikohteelta 🙂
Itse palaan aina Lontooseen, osittain myös siksi, että sieltä on helppoa jatkaa muualle eteenpäin. Espanjaan tulee myös palattua ja nyt tuntuu siltä, että Berliini ja sieltä muutamat tietyt paikat tulevat saamaan vuosien saatossa useamman vierailun 🙂
Niinpä! Kyllä siinä on oma viehätyksensä, vaikka periaatteessa janoaakin aina uusia kokemuksia. Mutta niitähän voi saada myös tutussa kaupungissa 🙂 Eikä suurkaupungit ole koskaan läpensä tuttuja! Berliini on myös sellainen kaupunki, että sinne voisi varmasti matkustaa vaikka kymmenen kertaa kyllästymättä 🙂
No sepä juuri! Vaikka sitä käy joissakin samoissa paikoissa, niin ei mikään matka ole kuitenkaan samanlainen. Varsinkaan silloin kun matkustaa kaupunkiin, jota ei välttämättä koskaan tule tuntemaan todella hyvin kun aina löytyy jotain uutta :).
Mulle Pariisi oli tosi pitkään sellanen paikka, jonne palasin aina uudelleen, vähintään kerran vuodessa. Nyt edellisestä kerrasta on jo viisi vuotta ja mua jännittää ajatus paluusta (jota ei siis vielä ole suunniteltu) -jos se ei enää olekaan samanlainen 🙂 NYCissä oon kyllä kans käynyt jo useampaan kertaan ja seuraavasta reissusta on puhuttu kuukausia, ehkä ens vuonna onnistuis. Sillon varmasti palaan näihin sun NYC-postauksiin, etenkin ruokapaikkoja ajatellen 😀 Argentiina vie silti voiton, sinne palaan aina uudelleen, varmasti jatkossakin.
Pariisi kuulostaa kyllä sellaiselta kaupungilta, että sinne voi palata monta kertaa uudelleen. Minä olen käynyt vain kerran (teininä), mutta odotan kovasti milloin tulee seuraavan visiitin vuoro. Enkä usko, että se jää viimeiseksi! 🙂
Tuo palaaminen on hauska juttu. Olen itse palannut monesti Pariisiin, kuten moni muuten tässä kommenttiboksissa kommentoineista 😉 Nyt tuollainen paikka on luonnollisesti Italia, mutta olen ottanut nyt uuden asenteen ja päättänyt että pitää käydä enemmän uusissakin paikoissa. Toivotaan että tämä pitää, mutta toisaalta niihin vanhoihin suosikkeihin on aina kiva palata 🙂 Käytiin vanhempien kanssa aina pieneneä Lanzarotella varmaan 7 vuotta putkeen (oli kuulemma helppo pienten lasten kanssa, sinänsä ymmärrän), olisihan sinne ihan hauska palata nyt.. 😉
Pariisi on tosiaan ollut yllättävän suosittu! Tai ei sinällään yllätys, onhan se Euroopan suosituimpia kaupunkeja. Lontookin on saanut paljon ääniä 🙂 Italia on kyllä niin ihana ja siellä on paljon nähtävää, joten se ei ole siinäkään mielessä yhtään hassumpi maa palata aina uudelleen. Ja sinulla kun on paras mahdollinen opaskin 🙂
Oi, oi! Arvaat varmaan että oo, sun kans aika samoilla linjoilla, sillä tiet tuntuvat vievän kerta toisensa jälkeen Nykiin. Nyt ounastelen että tulevan matkan jälkeen pidetään Nykistä ja ehkä ylipäätään jenkeistä vähän paussia, sillä pitäähän sitä muitakin paikkoja nähdä. Ainakin teoriassa, saa sitten nähdä että malttaako sitä kuitenkaan.. 😀
Mikä siinä onkaan, että sinne on pakko aina mennä! Ja mä sanoin jo meidän 2011 reissun jälkeen, että nyt ei sitte tulla uudelleen. Ja Miamin (2012) jälkeen sanoin että Jenkkeihin ei nyt sit tulla tyyliin kymmenenen vuoteen… Joten paras olla vannomatta, ettei kesän 2015 road tripin (jota siis kovasti jo suunnitellaan, vaikka aikaa on vuosi!) jälkeen palattaisi taas sinne 😀
Teletapit… Onneksi olen ne muksuista huolimatta onnistunut täysin ohittamaan! Toivottavasti tähän ei tule muutosta… 😉
Meillä on muutamat tietyt kohteet missä hengailemme yleensä vuosittain, osin mieheni työn takia, ja osin sen takia että nuo paikat ovat muuttuneet vuosien myötä tavallaan ”kodeiksi”. Devonin nummit Englannissa, pieni Campertognon kylä italiassa, ja Slovenian Alpit. Ja näiden lisäksi tietenkin vielä kotimaani useamman vuoden takaa – Irlanti. Siinähän niitä. Ja väliin pitäisi mahduttaa muutama uusikin kohde aina silloin tällöin! 😉 Ja Suomi-reissutkin vielä muuten tuonne väliin!
Aina paluu vanhaan ei tosin takaa yhtä upeaa kokemusta, Trondheimissa Café Løkka oli kasvanut parin viime vuoden aikana siihen malliin että se kodikkuus mikä paikasta silloin huokui oli nyt poissa. Nyyh. Mutta kasvisburgeri oli edelleen yhtä hyvä!
Niin ja vielä tähän loppuun – UUSI-SEELANTI. Sinne on pakko vielä päästä uudelleen!!
Ihana postaus. Ja tulipa ”koti-ikävä” moneen paikkaan samanaikaisesti….
Teillä tosiaan tilanne on hieman eri, kun vierailut kotona Suomessa on myös ulkomaan reissuja, tai ainakin niille pitää myös löytää aikaa. Ja sitten vielä kaikki muut kodit maailmalla, niin kyllähän siihen menee jo reilusti reissupäiviä.
Hyvä huomio, että paluu vanhaan ei välttämättä vastaakaan niitä odotuksia, mitä aikaisemmin on tullut. Siksi kaikkiin ihaniin paikkoihin ei välttämättä halua matkustaa uudelleen. Voisin kuvitella, että vaikkapa Havanna ja Santo Domingo on itselläni sellaisia paikkoja, että olen tykännyt niistä ihan mielettömästi, mutta pelkään tunnelman muuttuvan vuosien varrella, joten en uskalla mennä ”pilaamaan” ihania muistoja 🙂
Hauskoja tarinoita 🙂 Mun mielestä on aina mukavaa, kun kahvilan tai ravintolan työntekijät jututtaa matkailijoita, kyllä siinä on aina tervetulleempi olo. Itse palaan aina Englantiin ja nyt koitankin vähän laajentaa; josko Walesiin seuraavaksi… 😀 Toinen ois Berliini. Haluaisin kovasti matkustaa uudestaan esim. Kroatiaan.
Se kreikkalainen mies oli kyllä jotenkin niin symppis ja koko paikan sielu. Seuraavalla lomalla on pakko käydä siellä aamupalapannareilla 🙂 Berliini on Euroopan kaupungeista sellainen, johon haluan palata vielä monta kertaa (olen käynyt muutaman kerran).
oi olipa tässä hauska aihe! Itse matkustan uudelleen Australiaan (sielläkin samaan kyläpahaseen) ja sitten tuonne Hongkongiin! 🙂 Mun kanariat ❤
Haluaisin kyllä kokea nuo sinun Kanariat! Erityisesti Hongkong on listalla, Australia on sitten jo niin kaukana, ettei sinne ihan noin vaan lähdetäkään, tai ainakin aikaa saa varata enemmän 🙂