Heipähei New Yorkista! Ihan uskomatonta, että nyt ollaan täällä. Tuntuu ihan siltä, että ihan vastahan me ollaan Jenkeissä pyöritty (eikä siitä oikeasti olekaan kuin kolme kuukautta) ja Nykikin on niin tuttu, että on kotoisa fiilis heti kentälle saavuttua. Tällä kertaa lento meni varsin kivuttomasti. Siihen varmasti vaikutti myös se, että oltiin tultu jo edellisenä iltanaJatka lukemista ”Päivä 1: Usan uudet maahantulomuodollisuudet”
Avainsana-arkisto:New York
Syksyn matkaterapiaa
Elokuu vaihtuu pian syyskuuksi ja vaikka elämmekin vasta alkusyksyä, niin minulla on vahva tunne siitä, että tämä syksy tulee olemaan töiden kannalta rankka. Isokaan työmäärä ei olisi mikään ongelma, jos työssä saisi toteuttaa omia unelmiaan tai edes mielenkiinnon kohteitaan. On pakko myöntää, että tällä hetkellä minä elän vain viikonloppuja ja lomia varten. Kännykässä on FinnairinJatka lukemista ”Syksyn matkaterapiaa”
Kännykän kätköistä: toukokuinen New York
Vanhan kännykän uumenista löytyi myös otoksia toukokuun reissultamme New Yorkista. Osa näistä onkin jo vilahtanut bloginkin puolella, mutta ei kai Nykin kuvia voi koskaan fiilistellä liikaa? Huomasin juuri harmikseni, että se mikä päti road tripillämme kaksi vuotta sitten ei päde enää: parin yön pysähdys New Yorkissa ei laske lentohintaamme vaan nostaa sitä. Voihan kurjuus. Nyt pitääJatka lukemista ”Kännykän kätköistä: toukokuinen New York”
IGTravelThursday / Lempikuvia New Yorkista
Häät ovat ylihuomenna, iiks! Valmistelut ovat niin pitkälti valmiit, kun ne voivat tähän mennessä olla, joten ei paniikkia. Pidättäydyn silti tämän torstain hyvin tiivistetyssä tekstissä ja annan kuvien puhua! Tässä on mun lempikuvia New Yorkista. Olen käyttänyt näitä myös askarrellessani työhuoneeseemme sopivan modernin himmelin, joka kannattaa kurkata, sillä kyseiseen postaukseen kommentoimalla voi osallistua Canon SELPHYJatka lukemista ”IGTravelThursday / Lempikuvia New Yorkista”
Satamatunnelmaa New Yorkissa: South Street Seaport
New Yorkin hotellipostaus herätti minussa (yllättäen) taas kaipuun kaupunkiin. Harmillisesti taloutemme toinen osapuoli tuntee hyvin vahvasti samalla tavalla, joten meillä ollaan taas keskusteltu koko viikonloppu siitä, pitäisikö pitää talvella muutama päivä lomaa ja huonojen säiden uhallakin varata liput? Talvisää ei ole minulle mikään maailman mieluisin ja eniten nautin auringosta. Toukokuisella reissullamme aurinko paistoi useampana päivänä,Jatka lukemista ”Satamatunnelmaa New Yorkissa: South Street Seaport”
New Yorkin hotellit: vinkkejä ja kokemuksia
Olin luvannut jo useampi viikko sitten tehdä postauksen aiheesta New Yorkin hotellivinkit, mutta sitten tuli kesä, Italia ja Suomen kesä ja siinähän se aika menikin. Aihe on sinällään kuitenkin sekä mielenkiintoinen että ajankohtainen, sillä Nyki on mielessä vähintään joka toinen päivä ja toivon mukaan pääsen lempikaupunkiini ensi kesänä. Mutta majoitus, sen valinta on aina sekäJatka lukemista ”New Yorkin hotellit: vinkkejä ja kokemuksia”
Brooklyn Heightsin näköalapaikalla
Viimeisenä päivänä ajeltiin metrolla vielä sen verran, että kävimme Brooklynissä sekä Brighton Beachilla että sitä ennen Brooklyn Heightsin näköalapaikalla. Jäimme kyydistä Clark Streetin asemalla, mistä on vain muutaman korttelin matka rantakadulle, joka kulkee suuren autotien yläpuolella. Näkymät ovat East Riverin yli Manhattanin eteläkärkeen ja Brooklynin sillalle. Ei yhtään hassummat lenkkimaisemat joillakin! Idylliä rikkoo tietenkin hiemanJatka lukemista ”Brooklyn Heightsin näköalapaikalla”
Sumuinen pikku-Venäjä, Brighton Beach
Viimeinen päivämme New Yorkissa ei sujunut ihan toivotulla tavalla, kuten jo aikaisemmin kerroinkin. Siksi päädyimme hieman eri paikkoihin, kuin mihin olimme menossa. Lähdimme taittamaan pitkää metromatkaa Coney Islandille, mutta päädyimmekin muutaman kilometrin eri kohtaan Brighton Beachille. Ei se nyt ihan huono käänne ollut, sillä pikku-Venäjään oli hauska päästä kurkistamaan. Ja olisi ollut mielenkiintoista kierrellä katujaJatka lukemista ”Sumuinen pikku-Venäjä, Brighton Beach”
Viimeisen päivän ankeat fiilikset
Kotona ollaan ja aikaerosta kärsitään ilmeisesti jossain määrin, kun kello näyttää aamuyötä, mutta unet loppui kesken. On se ensimmäinen yö ollut kyllä joskus huonompikin. Sen sijaan mikään päivä Nykissä ei ehkä ole koskaan ollut niin huono, kun lomamme viimeinen. Kaikki tuntui menevän jokseenkin pieleen. Kaikki. Finnairin konehan lähtee Helsinkiin vasta 17:40, joten käytännössä päivällä onJatka lukemista ”Viimeisen päivän ankeat fiilikset”
Viimeiset ostokset ja lihaisaa menoa
Eilen oli viimeinen kokonainen lomapäivä ja se pyöri hyvin pitkälti viimeisten ostosten ympärillä, tosin samalla kuikuillen muutakin kuin kauppoja. Aloitimme päivän Century21-aletavaratalosta (eli törkytuvasta eli törkkiksestä), jossa meillä oli selvät sävelet: Antti etsii itselleen häihin sopivan puvunpaidan ja minä häihin sopivan pikkulaukun. Molemmat löytyi, mikä ei ole sinällään ihme, sillä törkkiksestä löytyy yleisesti vaikka mitä.Jatka lukemista ”Viimeiset ostokset ja lihaisaa menoa”