Heipähei New Yorkista! Ihan uskomatonta, että nyt ollaan täällä. Tuntuu ihan siltä, että ihan vastahan me ollaan Jenkeissä pyöritty (eikä siitä oikeasti olekaan kuin kolme kuukautta) ja Nykikin on niin tuttu, että on kotoisa fiilis heti kentälle saavuttua.
Tällä kertaa lento meni varsin kivuttomasti. Siihen varmasti vaikutti myös se, että oltiin tultu jo edellisenä iltana Helsinkiin ja yövytty kaikessa rauhassa Hilton Airportissa, joten kentälle liikkumiset oli mahdollisimman vaivattomat ja odotusajat lyhyet. Lisäksi oli aivan huippujuttu syödä kunnon (myöhäinen) aamupala ennen lennolle lähtöä, sillä lentokoneruoka oli nyt taas sitä mitä yleensäkin: en edes raottanut foliokantta ja söin melkein pelkkiä suolakeksejä sulatejuustolla ja valkoviinilasillisella.
Olimme jo kesän reissulla huomanneet Los Angelesin kentällä maahantulotarkastuksen automaatit, jotka olivat tarkoitettuja Usan kansalaisten lisäksi myös niille, jotka ovat jo aikaisemmin vierailleet maassa samalla passilla ja Estalla. Koska passini oli ihan uusi, emme päässeet kokeilemaan automaatteja silloin, mutta tällä kertaa kummallakin meistä oli vanha passi ja jo kerran käytetty Esta.
Automaateille oli kaksi eri jonoa (toinen vierailijoille ja toinen Usan kansalaisille) ja ne etenivät suhteellisen nopeasti, vaikka automaateista vain osa oli toiminnassa. Jonotimme maksimissaan kymmenen minuuttia, kun taas normaali maahantulojono oli yhtä moninkertainen kiemura kuin yleensäkin, eli jonotusajat olivat varmasti vähintään tunnin. Automaatti oli helppokäyttöinen ja siinä pitää ottaa itsestään kuva ja antaa sormenjäljet.
Antin ensimmäinen kuva epäonnistui, koska pää ei ollut oikeassa kohdassa reunoihin nähden, kun taas oma kuvani ei aluksi näkynyt kamerassa ollenkaan. Syykin selvisi, kameraa piti laskea tälläiselle hukkapätkälle. Lopulta kuvasta tuli ihan surkuhupaisa tuijottavine ilmeineen, mutta automaatti sylkäisi meille tuoreilla selfieillä varustetut laput ja homma oli selvä.
Tai ainakin melkein. Oman lappuni yli oli nimittäin vedetty isot ruksit, mikä ei onneksi merkinnyt sitä, että olisin jollain mustalla listalla vaan sitä, että jouduin kuitenkin menemään normaalille tiskille, missä minusta otettiin vielä uusi kuva ja joka ikisestä kymmenestä sormesta otettiin jäljet. Ja hieman haastateltiin. Onneksi kuitenkin emme joutuneet jonottamaan tiskille muiden mukana vaan raksituille tapauksille on ihan omat luukkunsa. Kokonaisuudessaan maahantulo kesti meillä alle puoli tuntia, mikä on huimasti vähemmän kuin yleensä.
Perillä Brooklynissä olimme pienen metrolippusählingin jälkeen juuri ennen auringonlaskua eli yllättävänkin aikaisin. Hotellimme oli vanha tuttu Union, eikä vähiten diner aamupalansa ja sijaintinsa vuoksi. Saimme jopa saman huoneen kuin viimeksi, mikä ei välttämättä ollut mikään lottovoitto, sillä heti huoneen oven avattuani muistin, kuinka pieni koppi on kyseessä. Käytännössä matkalaukkua pitää säilyttää kylppärissä, kun ei sitä mahtuisi avaamaan huoneen puolella. Naureskeltiin itsekin, että miten meillä onkaan aina näin pieni budjetti, että majoitutaan jossain luukussa. Mutta näin vaan kävi tälläkin kertaa, kun muut tutut vaihtoehdot olivat vähintäänkin tuplahintaisia tähän verrattuna. Ja kyllähän se aamupalakin houkutteli meitä!
Oltiin illalla aika väsyneitä, mutta kipaistiin läheiselle Park Slopen pääkadulle eli 5th Avenuelle ja syötiin nopeasti lähikiinalaisessa nuudelikeittoa ja paistettua riisiä. Ja tuli taas todettua, että kannataisi aina tilata yksi annos puoliksi, sen verran paljon syömistä näissä aina on. Tosin kylläpä vaan nyt olis jo nälkä uudelleen, kun kello on kolme yöllä ja minä jetlag-pää olen valvonut jo tunnin. Kyllä panarit tulee maistumaan!
Auringon alla 
Voi, miten ihana uutinen tuo uusi järjestelmä. Tätä järjestelmää pääsin kokeilemaan jo Lontoossa vuosi sitten, mutta mainiota, että se on myös Nycissä tätä nykyä 🙂
Ehdottomasti hyvä uudistus! Ja tässä vaiheessa suurin osa suuntaa vielä perinteisille tiskeille, joten automaattijono oli todella lyhyt. Antti kokeili kans keväällä automaattia Lontoossa ja ei ollut päässyt siitä onnistuneesti läpi, joten siksi oltiin aluksi vähän skeptisiä tän suhteen.
Hei vähän siistiä että maahantulo hoituu nykyisin masiinalla! Tosin mulle ei oo siitä vielä seukki kerralla hyötyä, mutta pitää pitää huolta että saman passin ja estan aikana tulee vielä toinen vierailu, jotta sitä pääsee kokeilemaan. 🙂
No niin on! Ja jospa seuraavalla kerralla mun kuivat kätöset olisivat siinä kunnossa, että sormenjäljetkin mätsää heti kerralla 🙂 Ja tosiaan, viimeksi en mäkään päässyt testaamaan tuota, kun passi oli just vaihtunut. Mut kiva oli kokeilla ainakin tän kerran! Seuraavalla mahdollisella reissulla taitaakin Antilla olla uusi passi jo kuvioissa…
Me kans huomattiin automaatit ja mentiin niille, mutta muistin vasta viime hetkellä, että mullahan on uusi passi joten en voi mennä automaatille. Niinpä mut ohjattiin eri jonoon ja Sanna pääsi automaatille. Mun jono mateli ikuisuuden ja kun pääsin luukulle sain vastaani kolmannen asteen kuulustelun niin että tuli aivan syyllinen olo, vaikka ei ollut mitään syytä. Hyvä etten alkanut itkemään siinä kuumotuksessa joka mulle suotiin. Myös automaattia käyttänyt Sanna joutui vielä toiseen jonoon ja lopulta olimme lähes yhtä aikaa laukkuhihnalla noin pari tuntia laskeutumisen jälkeen
Mutta ikävän maahan tulon jälkeen kaikki onkin ollut aivan mahtavaa. Ja niin ihanalle näyttää myös teidän Nycin seikkailut!!!
Mekin oltiin viimeksi jo osittain jonossa niille automaateille, kun muistettiin, että eipäs me molemmat päästäkään sitä kautta. Mut voi apua, siis ne kuulustelut on aina ihan hirveitä! Meillä on ollut pari kertaa Miamissa ja on kyllä tullut sellainen fiilis, että pitäkää maanne, kuka tänne haluaa tulla. Mä en ymmärrä, miksi ne sillä tavalla tenttaa tai mitä ne sillä saavuttaa.
Mut Nyki oli aivan ihana, kuten odottaa saattoi!!