Päivät 2 ja 3: Uusia ja vanhoja lemppareita

Niin vaan on hujahtanut kaksi ensimmäistä kokonaista päivää New Yorkissa ja huomisen jälkeen lähdemmekin suhaamaan autolla pariksi päiväksi! Eilinen päivä oli suunniteltu pyhitettäväksi Brooklynille, mutta jouduimme lopulta käväisemään Manhattanin puolella East Villagessa. Ai miksi? No syömässä. Ja vähän muutakin.

Brooklyn1

Sunnuntaiaamu alkoi lempiaamupalallamme dinerissa, jossa mikään ei ollut muuttunut sitten kolmen vuoden takaisen reissumme: hotellin asiakkaiden aamupalalista oli sama, pannarit olivat yhtä hyviä ja vanha, kreikkalainen mies kaateli pannusta kahvia. Aamupalatankkauksen jälkeen olikin hyvä lähteä pienelle kävelylenkille Park Slopen laitamille, läpi Gowanuksen ja Carroll Gardensin, aina Brooklyn downtoniin saakka. Siellä suuntasimme nopeasti kauppaan ostamaan pipot ja hanskat, sillä New Yorkin syysaamu oli hyytävän kylmä!

Brooklyn2

Lenkki jatkui kohti Dumboa ja Brooklyn Bridge Parkia, josta näkee kätevästi sekä Brooklyn Bridgen että Manhattan Bridgen. En ehkä koskaan kyllästy näiden siltojen katseluun ja niiden massiivisuuden huomaa parhaiten juuri rannasta käsin!

Tässä vaiheessa päivää olimme jo valmiita pienimuotoiselle lounaalle, joten vaihdoimme paikkaa Williamsburgiin ja mielessä oli Smorgasburg, joka kesäaikaan järjestetään ulkona aina viikonloppuisin. Olimme sen verran googletelleet tämän hetken tilannetta, että olimme huomanneet sunnuntain ulkotapahtuman jo loppuneen tälle kesälle, mutta olimme ottaneet koordinaatit ylös talvisin sisätiloissa järjestettävälle ruokatorille. Paitsi että paikan päällä huomattiin, ettei mitään ruokatoria ollut missään ja myöhemmin hotellilla tajuttiin sellainen pikkuseikka, että oltiin katsottu vuoden 2014 sijaintitietoja.

Brooklyn3

Harmistuneena menimme syömään satunnaiset pizza slicet, mutta lopulta huomattiin, että oltiinkin varsin hyvässä pizzapaikassa (Joe’s Pizza). Sen verran Smorgasburgin missaaminen jäi kuitenkin harmittamaan, että päätimme illalla suunnatan East Villageen ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: levykauppa A-1 Recordsin ja Mighty Quinns Barbequen. Ja kylläpä oli hyvää ruokaa! Otettiin yksi annos brisketiä ja kaikkia sörsseleitä sisältäneet dirty fritesit ja niillä kyllä lähti nälkä molemmilta.

Brooklyn4

Tälle päivälle oli alun perin muita suunnitelmia, mutta koska sää oli jälleen varsin viileä (joskin ehkä lämpimämpi kuin sunnuntaina), päätimme hoitaa reissun muutamat ostospaikat pois alta. Kaiken lisäksi olin lähtenyt matkaan vain parilla vaatekerralla, joten uudet vaattet alkoi olla siinäkin mielessä paikallaan. Herald Squaren ja SoHon jälkeen kävelimme Canal Streetiä pitkin Chinatowniin, jossa kävimme syömässä samassa ravintolassa kuin aikaisemminkin (en kylläkään muista nimeä).

Brooklyn5

Täydellä mahalla olikin hyvä käydä vielä kävelemässä pieni pätkä Manhattan Bridgeä, sillä sillalta näkee kivasti Chinatownin kaduille. Illalla meidän oli tarkoitus suunnata Bushwickiin ja syömään Robertaan, mutta koska kyseessä on näköjään ikuisuusprojekti, niin jätimme sen tällä(kin) kertaa väliin. Hotellille päästyämme emme nimittäin jaksaneet liikahtaa enää mihinkään, liekö vielä matka- ja aikaeroväsymystä ilmassa. Onneksi kävimme Bushwickissa muutama vuosi sitten, joten jos se jää nyt väliin, niin ei harmita ihan hulluna. Huomiselle olisi kuitenkin muita suunnitelmia ja kaikenlaista turistipuuhaa Manhattanilla, vaikka neljä vuotta sitten vannoin, että Empireen en enää mene jonottamaan!

Mainokset

4 thoughts on “Päivät 2 ja 3: Uusia ja vanhoja lemppareita

    • Kiitos kommentista, Viviana! Aika on tosiaan hurahtanut niin nopeasti, että nyt jo harmittaa, että on vain viikon loma. Mut toisaalta hyvä, että aina jää jotain seuraavaakin reissua varten 😉

  1. Aaaa tulipa näläkä! Nyt kelepais Mighty Quinn’s enemmän ko mikkään. 😛 Mutta hei, aika ylläri tuo kylmyys, olisin kuvitellut että pääsette nauttimaan t-paitakeleistä!

    Mää just tajusin että kuus vuotta sitten olin ekaa kertaa Nykissä, ja sillon oli kyllä hyvät kelit. Pidän peukkuja että voitte luopua hanskoista!

    • Älä muuta, mä täällä just harkitsen, että pitäisikö vielä viimeisenä päivänä käydä uudelleen MQ:n sapuskat vetämässä! Onneks olin muuten bongannut sen sun blogista! Ainakin niin muistelen 🙂 Säät on tosiaan ollut vähän viileät, mutta tänään lämpeni 20 asteeseen ja parille seuraavalle päivälle on odotettavissa vieläkin lämpimämpää, joten nyt taitaa olla ne normaalit syyskelit sitte 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s