Kotona ollaan ja aikaerosta kärsitään ilmeisesti jossain määrin, kun kello näyttää aamuyötä, mutta unet loppui kesken. On se ensimmäinen yö ollut kyllä joskus huonompikin. Sen sijaan mikään päivä Nykissä ei ehkä ole koskaan ollut niin huono, kun lomamme viimeinen. Kaikki tuntui menevän jokseenkin pieleen. Kaikki.
Finnairin konehan lähtee Helsinkiin vasta 17:40, joten käytännössä päivällä on vielä aikaa tehdä vaikka mitä. Meidän strategia oli luovuttaa huone klo 9, jättää laukut hotellille ja palata hakemaan niitä noin klo 14. Viisi tuntia on paljon aikaa, joten suunnittelimme menevämme lounaalle Williamsburgiin kehuttuun pizzeria Roberta’siin. Sen ympärille kehittelimme mm. Brooklyn Heightsin näköalapaikalla käynnin ja paluumatkalle jäätelöt Inkan kehumassa paikassa Washington Square Parkin liepeillä.
Mutta sitten sain (typerän) kuningasidean, että samoilla tulilla käväisisimme Coney Islandilla. Sitä ennen huomasimme kuitenkin, että kelloni oli jostain syystä 45min jäljessä. Aikaa olikin siis melkein tunti vähemmän! Menimme joka tapauksessa ensin Brooklyn Heightsiin (kuvattuamme ensin nopeasti Sivercup Studiosin kyltti Queensborough Plazan läheisyydessä), joka oli varsin viehättävän näköistä seutua. Näköalapaikan alpuolella kulkee kolme tietä, joten täysi rauhallisuus on kaukana, mutta maisema kävelykadulla on hieno!
Metroasemalla ostimme muutamat kurkkupastillit, sillä minä olin herännyt kurkkukipuun allergiaoireiluni lähes päätyttyä vain hieman aikaisemmin. Antille oli tullut jostain uusi nuha. Molemmilla oli hieman yskä. Mutta ei se mitään, Coney Islandille napattiin express-vuoro, jotta aikaa säästyisi.
Matkan varrella selvisi, että ratatyöt hidastivat kulkua lähes hiipimiseksi pitkän pätkän verran. Kun vihdoin saavuimme express-linjan päätepysäkille Brighton Beachiin, joka on kahden pysäksin päässä Coney Islandista ja vaatii vaihtamista local-junaan, näytti kello jo turhan paljon. Pizza pitäisi skipata, mutta voisimme haukata nopeat slaissit midtownissa. Vaikka 2 Bros Pizzassa.
Local-junan kulkemisessa oli kuitenkin epäselvyyttä ja eräs paikallinen sanoi meille, ettei juna ehkä kuljekaan ratatöiden vuoksi. Odottelimme aikamme, mutta sitten luovutimme, ja lähdimme katselemaan hieman pikku-Venäjää eli Brighton Beachia. Heti, kun pääsimme alas kadulle, kolisteli metro pysäkille, tietenkin!
Noh, näkisimmepä sitten jotain uutta ainakin. Ja nopealla vilkaisulla Brighton Beach näyttikin varsin mielenkiintoisille venäläisine kyltteineen ja kauppoineen. Kävelimme rantaan, jossa on puinen boardwalk, sama kuin Coney Islandilla (ilmeisesti kävellen pääsee samaa pitkin).
Rannalla näytti unenomaisen usvaiselle ja jotenkin raukean pysähtyneelle. Rantakadun varrella on venäläisiä rantaravintoloita ja säästä huolimatta boardwalkilla käveli paljon paikallisia. Kunnes alkoi satamaan. Kiiruhdimme siis takaisin metrolle (aika oli muutenkin jo kortilla!) ja otimme saman ”express”-junan, tällä kertaa Manhattanille. Yhden vaihdon jälkeen olimme Port Authorityssä, muutamien kortteleiden päässä 2 Bros Pizzasta.
Paikan päälle saavuttuamme huomasimme, että emme todellakaan olleet ainoita 1$ pizzaa havittelevia. Lisäksi huomasimme, että ainoa käteinen rahamme, 50$ seteli, ei kävisi paikassa. Eikä luottokortti. Eli uutta paikkaa etsimään nälkäisinä ja kiireessä! Sellainen löytyi onneksi viereisestä korttelista, jossa sai myöskin yhtä halpaa pizzaa ja josta lopulta saimme myös istumapaikat. Eikä maisematkaan olleet hassummat! Eikä itse pizza, joka oli kyllä hintansa väärti ehdottomasti.
Kun pääsimme hotellille, olimme myöhässä aikataulusta jo ainakin puoli tuntia. Saimme laukut ja lähdimme raahaamaan niitä neljän korttelin matkan Queens Plazalle. Ulkona oli alkanut tuulemaan rajusti sateen ohessa, joten vedimme laukkuja lähes vaakakenossa ja kastuimme pahemman kerran. Metromatka kentälle oli tällä kertaa hieman rasittava, ei siitä sen enempää. Väkeäkin oli ihan riittämiin. Tässä vaiheessa tuntui, että eipä jää kovin ikävä ruuhkaista Nykiä!
Seuraava pieni takaisku oli Air Train -lippujen osto, jonka yritimme tehdä vanhalle lipulle, jotta ei tarvitsisi taas maksaa ylimääräistä lippumaksua. Kone jumittui. Onneksi amerikkalaiset ovat niin palvelualttiita, että saatiin välittömästi apua ja ennen kuin huomasimmekaan, oli virkailija naputellut meille 10$ summan masiinaan ja sanoi, että meette molemmat tällä samalla lipulla. Käteisellä ei voinut tietty maksaa, kun koneella ei ollut vaihtorahaa.
Olimme hieman epävarmoja, miten portista pitäisi mennä läpi kyseisellä ”tuplalipulla”. Minä menin ensiksi ja juuri kun olimme työntämässä matkalaukkua läpi, portti kolahti kiinni ja laukku jäi väliin. Laukku jumittui, eikä sitä saanut suuntaan tai toiseen. Jokusen riuhtomisen ja virkailijoiden huutojen jälkeen saimme laukun irti. Tässä vaiheessa kortti sanoi, että se on tyhjä!
Sama virkailija, joka oli juuri näppäillyt meille lipun koneeseen, tuli pyytämään kuittia todisteeksi maksustamme. Ei meillä ollut sellaista! Tyyppi ei muistanut meitä enää ollenkaan, mutta uskoi lopulta selitykseni, että hän oli juuri äsken itse myynyt meille kyseisen lipun ja vakuuttanut sen toimivan. Pääsimme jatkamaan matkaa.
(Lentokentällä olin sitä mieltä, että Nyki on mulle kyllä nyt yhden juustokakkupalan velkaa. Sekin meinasi jäädä haaveeksi, kun joka paikka oli täynnä porukkaa, aaargh.)
Lentomatka oli tietenkin hieman epäonninen sekin. Lähtöselvitysvirkalijamme oli ilmeisesti juuri aloittanut ja sähläsi kerran jos toisenkin, eikä lopulta antanut meille jatkolentomme boarding passeja. Kone myöhästyi tunnilla, kun vaihtoaikamme Helsinki-Vantaalla oli 45min… Istuimme koneessa tunnin ennen sen lähtöä. Siis sitten kun pääsimme koneeseen, sillä minun ja Antin kohdalla kone alkoi vilkuttaa punaista ja pääsimme jonon sivuun selvittämään asiaa. Kun istuimme koneessa odottaen sen lähtöä, käveli lähtöselvitysvirkailijamme yhtäkkiä koneen käytävää. Hetken kulutta hän tuli kysymään enkö ollutkin Miss Heidi, joka oli hänen tiskillään aikaisemmin. Kyllä? Hän kävi tuomassa unohtamansa boarding passit!
Itse matka oli tuskainen. Molempien flunssa paheni ja kuumekin nousi. Onneksi kone sentään lensi myötätuulessa ja oli lopulta vain 15min myöhässä aikataulusta. Meillä oli siis muutama minuutti aikaa vaihtaa konetta, mikä kuulosti jo lähtökohtaisesti täysin mahdottomalta ja itketti jo ennakkoon, että joutuisimme vaihtamaan lentoja. Mutta Helsinki-Vantaa, tuo maailman paras lentokenttä, toimi tälläkin kertaa niin hyvin, että vaikka minua, Anttia ja jotain kolmatta kuulutettiin jo viimeisen kerran koneeseen, kun kiiruhdimme vasta passintarkastukseen, ehdimme kuin ehdimme Oulun koneeseen viime sekunneilla.
Oulun koneessa on kuin olisi jo puoliksi kotona. Tosin tällä kertaa matkasta tuli flunssan johodsta erittäin tuskallinen, kun muutenkin valuvikaiset korvani alkoivat oireilemaan paineesta laskun aikana pahemman kerran, ja olin varma, että oikea korvani puhkeaisi ennen kun olisimme maan pinnalla. Itkin koneessa olleen vauvan kanssa yhteen ääneen ja ihmettelin, kun korvalääkkeeni menivät minut näin pettämään. No, korva ei kumminkaan puhjennut, mutta kuulo siitä meni melkein täysin ja odottelen edelleen sen normalisoitumista. Flunssa jyllää edelleen, eikä sitä auta väsymys ja aikaerorasitus. Jospa se tästä. Kyllä on ihanaa olla kotona!!
Auringon alla 
Voi apua mikä paluu! Ja juuri viimeiselle päivälle sattui kaikki epäonni.. 😦 No, onneksi koko reissu ei kuitenkaan mennyt pilalle! Aina reissatessa sattuu ja tapahtuu.
Juu en ymmärrä miten ne kaikki kasautui juuri sinne! Mutta muuten oli erittäin hyvä loma 🙂 Kokonaisuus jää siis reilusti plussalle kaikesta huolimatta!
Voi ei 😦 Tiedän tunteen kun on viimeinen päivä menossa ja haluaisi vielä irti kaiken mahdollisen. Meillä ensimmäisellä New Yorkin reissulla miehen kone lähti suomeen aamupäivällä ja minun vasta illalla (Polish Airlines, jee!). Jäi siis melkein koko päivä yksikseni aikaa seikkailla Manhattanilla. Päätin kuvailla rauhassa Central Parkissa ja käydä Top of The Rockissa. Jotenkin onnistuin säheltämään eräissä portaissa keskuspuistossa ja lensin lahjakkaasti turvalleni pitkin nurmikkoa järkkärikameran kanssa. Kuin ihmeen kaupalla mitään ei käyny (kummallekaan), mutta ihmisten katseet olivat kyllä muistamisen arvoiset. Olin varmastu näky.
Ja onneksi mies laittoi minulle tekstarina ohjeet kuinka kannattaa Jamaica Centeriin suunnistaa sinisellä E-metrolla suuntaan uptown ja siitä Airtrainille, ilman ohjeita olisi silloin ekalla kerralla tehnyt tiukkaa, ja varsinkin kun lähtömetroasema minulla oli suuri Times Squaren metroasema.
Niin, ja metron portaikossa silloin ison matkalaukkuni kanssa ajattelin että nyt minut ryöstetään. Takaapäin portaikossa kuului topakka miehen ääni ”She´s Crazy! Määm, What are you doing?” Ja laukkuni nappastiin minulta. Ajattelin että non ni, näin kuukauden road tripin vilisevän kovaa silmissäni ja miettiväni, että siinä menee mun kaikki ihanat ostokset ja muut, mutta ystävällisesti eräs mies kiikutti laukkuni alas metroportaisiin ja toivotti hyvää matkaa 🙂
Pikaista paranemista teille ja kiitos ihanista postauksista New Yorkissa joita ahmimalla luin 🙂
Voi ei! Onneksi ei sattunut pahemmin! Olisi kyllä just tosi kamalaa, että loukkaa itsensä lomalla ja joutuu sairaalaan/lääkäriin ja sitten vielä kymmenen kertaa pahempi, jos on ihan yksin. Tulisi todella avuton olo 😦 Mutta hyvä, että kumpikin säilyi ehjänä 🙂 Mä pelkään aina rappusissa kaatuvani ja nytkin kompuroin kerran metron betoniportaissa, onneksi sain pidettyä kuitenkin tasapainon!
Heh, olis kyllä itselläkin tullut hieman kylmä hiki, jos koko reissun ostokset olis lähteny omille teilleen. Meidän vaihto Helsingissä oli niin lyhyt, että olin varma, ettei laukut ehdi koneeseen. Sinällään ihan sama milloin ne tulee, mutta pelkäsin myös hieman, että jos ne häviääkin kokonaan (mikä ei kyllä ole varmasti mitenkään yleistä täällä, muualla ehkä ennemmin). Kaikki kivat ostokset samassa laukussa! Mutta laukku siis ehti Oulun koneeseen 🙂
Joskus reissussa on noita päiviä kun kaikki tuntuu menevän pieleen… harmi että se oli teille tuo viimeinen. 😦 Pääasia varmaan että loma oli kuitenkin kokonaisuutena mahtava. Tai siltä se on ainakin tänne ruudun toiselle puolen näyttänyt!
Nyt vaan pikaista paranemista flunssasta, ite alan vihdoin viikon sairastamisen jälkeen olla tolpillani! 🙂
Reissu meni kyllä muuten melkein täydellisesti, joten ei ihmekään, että jotain tuli sitten lopuksi. Ja pientähän nämäkin. Huvitti vain tuo kasautuminen 😀 Ja sitten mietittiin, että kun viime kesän erittäin riskialtis road trip (monta eri muuttujaa) meni aivan täydellisesti, mikä oli pieni ihme, niin pakko niitä vastoinkäymisiä on jossain vaiheessa tulla.
Kiitos, jospa tämä tästä alkaa hellittämään! Ja toivottavasti olet pian täysin terve, niin hyviä säitäkin on luvassa!
no ompa ollut kyllä melkoinen päivä tuo vika päivä! tosi inhottava se korvakipu 😦
Niinpä 😦 Harvoin mulla tuollaiseksi äityy ne korvat, flunssa tietenkin vaikutti nyt.
Voi ei, olipa kyllä karsea kotimatka. 😦 Sairaana on varmasti aivan kamalaa matkustaa, silloin on parasta olla kotona. Toivottavasti paranette pian! Kiitos ihanista matkakertomuksista! Ne on piritäneet mua ihan tosi paljon 🙂
Voi kun kiva kuulla! Odotan jo innolla sun tulevia Nyki-postauksia, saa sitten itse fiilistellä muistoja 🙂 Ja uusia vinkkejä! Koska tietty sinne pitää taas joskus päästä uudelleen. Oli kyllä huippu reissu tuota paluuta lukuunottamatta!
Kyllähän nuo vastoinkäymiset aina vähän vaikeuttaa sitä positiivista suhtautumista kyseiseen maahan/kaupunkiin, mutta onneksi aika kultaa muistot 🙂 Niin minä ainakin oletan ja toivon, että Nyci löytää takaisin sydämeeni 😉 On ollut kiva seurata reissuanne ja lukea postauksia. Harmi, että loppu ei mennyt odotetusti. Mutta nyt nokka kohti uusia reissuja ja muistoja 🙂
Näin on! Tosin pahoin pelkään, että nyt kun on saanut nukuttua yhden kokonaisen yön, alkaa vastoinkäymiset taas unohtua ja alan kaipaamaan sitä kaupunkia 😀 Mutta en kyllä lähtisi reissuun ihan heti uudelleen! Ja tiedän, ettei oikeasti olla menossa sinne ainakaan vuoteen.
Loppu oli tosiaan harmi, mutta pääasia, että muutoin reissu oli erittäin onnistunut! 🙂